Kuva: Shutterstock

SK: Ensimmäinen seurakunta Satakunnassa sallii sateenkaarihäät tiloissaan - näin äänet jakautuivat

11.10.2024 20:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Asiasta äänestettiin tiistaina 8. lokakuuta.

Keski-Porin seurakunta sallii jatkossa sateenkaarihäät tiloissaan, kertoo Satakunnan Kansa.

Vaikka suuremmissa kaupungeissa asia on ollut jo pitkään arkipäivää, on Keski-Porin seurakunta Satakunnan ensimmäinen seurakunta, joka sallii sateenkaarihäät.

Keski-Porin kirkon seurakuntaneuvosto sai keväällä Satakunnan Setan hallitukselta aloitteen, jossa toivottiin kirkon tilojen avaamista yhdenvertaisesti kaikille kirkon jäsenille ja kaikkien kirkon jäsenten samanarvoista kohtelua.

Päätöksen asiasta tekee jokaisen seurakunnan oma seurakunta- tai kirkkoneuvosto sekä kirkkoherra yhdessä. Asiasta päätti seurakuntaneuvosto tiistaina 8. lokakuuta äänin 8-6. 

Kirkkoherra Heimo Hietanen äänesti esityksen puolesta:

- Edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Kaikki ihmiset ovat tervetulleita seurakunnan toimintaan, hän kertoo Satakunnan Kansalle.

Päätöksen mukaan kirkkotiloja voidaan nyt käyttää sateenkaariparien vihkimiseen, mutta jatkossa on edelleen jokaisen papin henkilökohtaisesti päätettävissä, vihkiikö hän sateenkaaripareja vai ei.

Lue myös: Nuorten liikenneturvallisuudessa huolestuttavia piirteitä Etelä-Savossa

Lue myös: Yhden metroaseman toinen sisäänkäynti suljetaan viikon ajaksi

Lue myös: Viharikosepäilyjen määrä ennätyskorkealla - yksi motiivi nousi ylitse muiden

Lähde: Satakunnan Kansa

Kilpailut

Uusimmat