Kuva: Björgvin Hilmarsson

Satu Rämön jättisuosituista Hildur-romaaneista tehdään tv-sarja

30.10.2024 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Hildur-kirjasarjasta julkaistaan pian neljäs osa.

Satu Rämön Hildur-kirjasarjaan pohjautuvaa tv-sarjaa aletaan kuvata ensi vuoden alussa.

Kuvausten on määrä käynnistyä helmikuussa 2025, ja budjetti yhtä jaksoa kohden on Nelonen Median mukaan noin miljoona euroa. 

Sarja on Ruudun alkuperäissarja, mutta kyseessä on kansainvälinen yhteistuotanto. Budjettinsa myötä kyseessä on yksi Nelonen Median suurimmista draamapanostuksista. 

Sarja myös kuvataan luonnollisesti kirjojen tapahtumapaikalla Islannissa. Hildurissa tullaan näkemään kuitenkin useita suomalaisnäyttelijöitäkin, joita roolitetaan parhaillaan. Tv-sarjan ovat kirjojen pohjalta käsikirjoittaneet Matti Laine ja Margret Örnolfsdottir. 

Rämölle itselleen kirjasarjan muuntuminen tv-sarjaksi on ollut suuri unelma. 

– Hildur-kirjasarjaan pohjautuvan tv-sarjan tekeminen on suuren unelman täyttymys! Se, että sarja kuvataan Islannissa, tuntuu tosi tärkeältä ja hienolta, sillä maan luonto ja maisemat ovat merkittävässä roolissa myös kirjoissa, Rämö kommentoi tiedotteessa.

Hildur-kirjasarjasta on julkaistu tähän mennessä kolme osaa, mutta neljäs osa, Rakel, julkaistaan jo tällä viikolla.

Lue myös: Netflixin syksyn jättihitiksi noussutta sarjaa kritisoidaan haitallisista stereotypioista

Lue myös: Voisiko Aikuiset vielä palata? Käsikirjoittaja Anna Brotkinista yhden asian pitäisi tapahtua, jotta niin voisi käydä

Kilpailut

Uusimmat