Kuva: Shutterstock

Ikääntyneet ovat löytäneet tiensä internetiin, kertoo Tilastokeskuksen uusi data

04.12.2024 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Ikääntyneistäkin suurin osa käyttää jo internetiä.

Tilastokeskuksen uuden väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2024 -tilaston mukaan jo valtaosa ikääntyvistä on käyttänyt internetiä. Tilastoista kävi ilmi, että 75-89-vuotiaista 64 prosenttia oli käyttänyt internetiä viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Ikääntyneiden joukossa erot sukupuolten välillä ovat kuitenkin melko suuria. Miehet tuntuvat löytäneen tiensä internetiin ikääntyviä naisia paremmin. 75–89-vuotiaista miehistä 70 prosenttia ja saman ikäisistä naisista  60 prosenttia oli käyttänyt internetiä viimeisen kolmen kuukauden aikana. Nuoremmissa ikäryhmissä luku näyttää olevan suurin piirtein puolet ja puolet. 

Koko kansan tasolla internetin käyttö on noussut säännölliseksi, sillä viimeisen kolmen kuukauden aikana internetiä kertoi käyttävänsä 16-89-vuotiaiden joukossa lähes kaikki, jopa 94 prosenttia.

Suurin osa väestöstä käyttää internetiä myös monia kertoja päivässä. 16-89-vuotiaista 83 prosenttia vierailee netissä useita kertoja päivässä.

Vanhempien ikäryhmässä, 75-89-vuotiaissa luku on kuitenkin vain 48 prosenttia. Vanhimmassakin ikäryhmässä kuitenkin yli puolella oli käytössään internetiin pääsyn mahdollistava älypuhelin.

Lue myös: Yhä useammassa maassa halutaan nyt estää sosiaalisen median käyttö lapsilta ja nuorilta

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat