Kaikki artikkelit

Ikääntyneistäkin suurin osa käyttää jo internetiä.
Tutkimuksessa käytiin läpi kuolleisuusdataa maista, joissa elinajanodote on tyypillisesti ollut korkea.
Ikääntymisen heikentämien motoristen toimintojen ja musiikin tempon välillä on aiemminkin havaittu yhteneväisyyksiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen tulokset tukevat näitä havaintoja.
"Ihminen on juuri niin vanha kuin kokee olevansa", mies kertoo.
Kun musiikki soi mielestäsi klubeilla liian kovalla, olet jo tainnut tulla liian vanhaksi moiseen bilettämiseen.
Tutkijat pitävät löydöstä merkittävänä.
Jenni Pääskysaari juontaa uutta sarjaa, jossa vanhennetaan julkkispareja. Sarja sai hänetkin miettimään ikääntymistä.
Pelkästään kerran viikossa seksin harrastamisen kerrotaan vaikuttavan ikääntymiseen.
Tutkijat ovat kehittäneet keinotekoisen ihon, joka on yhtä joustava kuin luonnollinen, nuoren ihmisen iho.
Sen lisäksi, että omille vanhemmilleen kannattaa muistaa kertoa, kuinka paljon heistä välittää, on hyvä myös pitää mielessä aivan käytännön asiat.
Tutkijat toivovat, että tutkimustulokset auttavat tulevaisuudessa muun muassa Parkinsonin taudin tai ADHD:n hoidossa.
Rochelle täytti 18 vuotta kesällä ja hän juhlisti syntymäpäiviään näyttävästi. Vaikka hän näyttää sairautensa vuoksi vanhalta, on hän muuten aivan kuin ikätoverinsa.
Jos tahdot pysyä terveenä kaiken aikaa ja havaita mahdolliset kehossasi piilevät sairaudet ajoissa, on sinun parasta seurata terveyden tilaasi säännöllisesti erilaisilla testeillä ja kokeilla.
Kun ikä alkaa painaa huomaa moni kohtaavansa erilaisia pelkoja, jotka liittyvät omaan elämään. Yksi niistä on rakkauden löytäminen.
Tutut julkkikset osoittavat, että ikä on todellakin vain numero.
Herättäjät ovat perustavanlaatuisten kysymysten äärellä. Miksi aika kohtelee miehiä ja naisia niin epätasa-arvoisesti?