Kuva: Shutterstock

Näiden tuotteiden verotus kiristyy ensi vuonna - ja näiden laskee

19.12.2024 08:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Ensi vuonna astuu voimaan verotuksen muutoksia.

Ensi vuosi tuo muutoksia verotukseen, sillä monen tutun tuotteen arvonlisävero nousee aiemmasta 25,5 prosenttiin. Asiasta kertoo tiedotteessaan Verohallinto.

Ensi vuonna verotus kiristyy muun muassa tupakan, väkevien alkoholijuomien sekä todennäköisesti myös esimerkiksi makeisten kohdalla. Tupakan ja väkevien alkoholijuomien verotus kiristyy asteittain vuoteen 2027 mennessä, kun taas makeisten veronkorotus olisi määrä saada voimaan jo kesällä 2025, jolloin se nousisi 14 prosentista 25,5 prosenttiin. 

Terveydelle haitallisten tuotteiden lisäksi kuitenkin monen muunkin tuotteen ja palvelun verotusta kiristetään. Muun muassa kirjojen, lääkkeiden, liikuntapalveluiden ja matkalippujen arvonlisäveroa nostetaan 10 prosentista 14 prosenttiin.

Osan tuotteista kohdalla verotusta kuitenkin myös kevennetään, mikä tulee näkymään laskuna myös tuotteen hinnassa. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi kuukautissuojat, inkotenssisuojat sekä lasten vaipat, joiden verotus laskee yleisestä 25,5 prosentista 14 prosenttiin.

Lue myös: Hallitus kaavailee lisää leikkauksia työttömyysturvaan - voi vaikuttaa jopa sadoilla euroilla etuuteen

Lue myös: Pian voimaan astuvat leikkaukset vaikuttavat puoleen miljoonaan ihmiseen - tähän ryhmään osuvat pahiten

Kilpailut

Uusimmat