Kuva: AOP

Ohi on! Kasarmeilla käy kuhina, kun yli 8000 varusmiestä suuntaa palveluksen päätteeksi koteihinsa

19.12.2024 09:15 - Hanna Levänen / hanna.levanen@bauermedia.fi

Uudet alokkaat aloittavat varusmiespalveluksensa vuoden alussa.

Suuri joukko varusmiehiä siirtyy tänään reserviin sekä Puolustusvoimista että Rajavartiolaitoksesta, Puolustusvoimista kerrotaan. Kyseiset varusmiehet aloittivat varusmiespalveluksensa tämän vuoden tammikuussa ja heinäkuussa.

Kasarmeista kotiin suuntaava joukko on suurin joulukuussa kotiutuvien osalta vuoden 2020 jälkeen. Yhteensä heitä on noin 8300. Naisia heistä on reilut 200, tiedotteessa kerrotaan.

Naisten määrä on selvästi pienempi verrattuna aiempiin vuosiin. Luvuissa näkyy se, että kuluvana vuonna palvelukseen astui aiempaa vähemmän naisia.

Puolustusvoimien mukaan suureen kotiutuvien määrään vaikuttaa ennen kaikkea aiempaa suuremmat aloitusvahvuudet varusmiesten aloittaessa palveluksensa sekä pienemmät keskeyttäneiden määrät.

Keskeyttämisprosentti on tiedotteen mukaan 1,7 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin ja vastaavasti 1,4 prosenttia pienempi kuin joulukuussa 2022. Tämän vuoden keskeyttäjien määrä on pienin COVID-pandemian alkamisen jälkeen, kun katsotaan heinäkuussa aloittaneiden joukkoa. Edellisen kerran keskeyttäneiden määrä on ollut tällä tasolla joulukuussa 2017.

Uusien alokkaiden odotetaan saapuvan joukko-osastoihin heti vuoden alussa 6. tammikuuta. Uudessa saapumiserässä varusmiespalveluksensa aloittaa noin 12 900 uutta alokasta. Heistä vajaat 10 000 sijoittuvat Maavoimien joukko-osastoihin ja noin 1600 Merivoimien palvelukseen. Loput jakaantuvat Rajavartiolaitoksen ja Ilmavoimien kesken. Valtaosa ruotsinkielisistä aloittaa palveluksensa Uudellamaalla.

Sankimmat alokasjoukot saapuvat Porin prikaatiin, Karjalan prikaatiin ja Kainuun prikaatiin Maavoimista.

Lue myös: Varusmiespalveluksen keskeyttäminen on yhä harvinaisempaa - yksi syy yleisin

Lue myös: Asevelvollisuuslaki muuttuu tänään

Lue myös: Joutuisivatko Suomen varusmiehet Naton sotiin? Asiantuntijat vastaavat Iltalehdelle

Lähde: Puolustusvoimat

Kilpailut

Uusimmat