Poliisi varoittaa Binancen nimissä lähetetyistä viesteistä - vahingot nousseet satoihin tuhansiin euroihin
Sisä-Suomen poliisilaitoksen tietoverkkoavusteisten rikosten tutkintayksikkö on havainnut verkkopetosten tilannekuvassa erityisesti virtuaalivaluuttaan liittyvän aktiivisen tekotavan, jossa asianomistajaa pyydetään luomaan digitaalinen lompakko varojen turvaamiseksi.
Sisä-Suomen alueella on tutkinnassa tapaus, jossa on saatu aikaan merkittävä omaisuusvahinko edellä mainittua tekotapaa käyttämällä. Tapauksessa asianomistaja on saanut tekstiviestin, jonka lähettäjänä vaikutti olevan Binance.
– Viestissä kerrottiin, että tilille on yritetty kirjautua ulkomailta, ja asianomistajaa on pyydetty soittamaan viestissä annettuun numeroon. Puhelussa asianomistajalle on kerrottu, että tilille on yritetty kirjautua ulkomailta ja tulisi tehdä toimia varojen suojaamiseksi, kertoo rikoskomisario Markku Laakso poliisin tiedotteessa.
Asianomistaja ei luovuttanut kirjautumistietojaan, mutta puhelimessa häntä pyydettiin luomaan uusi digitaalinen lompakko, jonne omaisuudet kerrottiin siirtyvän turvaan.
– Todellisuudessa tätä digitaalista lompakkoa ovat hallinneet asianomistajan rahoja tavoitelleet rikolliset, Laakso sanoo.
Marras-joulukuun aikana poliisille ilmoitettujen tätä tekotapaa käyttämällä tehtyjen rikosten yhteenlaskettu rikosvahinko on noussut satoihin tuhansiin euroihin. Poliisi kehottaakin virtuaalivaluuttapalveluiden käyttäjiä varovaisuuteen. Tarkkaa harkintaa kannattaa myös käyttää yllättäviä tai kiireellisiä toimenpiteitä tehdessään.
Lue myös: "Leikkiä omalla ja muiden hengellä" - Poliisi varoittaa junaraiteiden ilkivaltatapauksista
Lue myös: Poliisi tutkii väärennettyjen joulusuklaiden tapausta
Lue myös: Sankarillisesti toiminut Kuha on Vuoden poliisikoira 2024
Lähde: Poliisi