Suomalaisten suosikkikukan sesonki on taas täällä - syitä suosioon on monia
Näin alkuvuoden tullen suomalaisten suosikkikukan, eli tulppaanin, sesonki on taas käynnissä, kertoo Kauppapuutarhaliitto tiedotteessaan.
Tiedotteen mukaan tulppaanisesongista on tullut vuosien mittaan Suomessa eräänlainen ilmiö, jota moni kukkia rakastava odottaa.
– Suomalaiset ovat itse asiassa yksiä maailman ahkerimpia tulppaaninostajia väkilukuun suhteutettuna hollantilaisten ja ruotsalaisten ohella. Tulppaaneja viljellään Suomessa vuosittain 60–70 miljoonaa kukkaa, lisäksi niitä myös tuodaan ulkomailta jonkin verran, kertoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala tiedotteessa.
Mutta miksi tulppaani sitten on suomalaisten keskuudessa niin suosittu? Siihen on monia syitä. Yksi syy on tietenkin kukan kauneus, mutta myös saatavuus ja hinta ovat tärkeitä tekijöitä.
– Tulppaanista löytyy valtavasti väri- ja lajikevaihtoehtoja, Suomessakin niitä viljellään monta sataa erilaista monipuolisine värivariaatioineen ja muotoineen – yksinkertaisista monivärisiin, kerrottuihin ja rimpsureunaisiin. Jokainen löytää siis varmasti oman suosikkinsa. Suosion syy on varmasti myös siinä, että suurin osa Suomessa myytävistä tulppaaneista on kotimaisia, eli ne ovat tuoreita, kestäviä ja tulevat läheltä, Rantala sanoo.
Tulppaanisesonki kestää normaalisti pääsiäiseen saakka.
Lue myös: Onnenkukkasi määräytyy syntymäkuukautesi mukaan - katso omasi
Lähde: Kauppapuutarhaliitto