Oscar-ehdokkuuksien julkistus lykkääntyy - Los Angelesin maastopalot synkistävät myös elokuva-alaa
Oscar-palkintojen ehdokkaiden julkistus siirtyy, uutisoi yleisradioyhtiö BBC. Ehdokkaat oli määrä julkistaa perjantaina 17. tammikuuta. Lykkäys on kuitenkin vain kaksi päivää, joten näillä näkyminen listalla olevat teokset ja näyttelijät kerrotaan julkisuuteen 19. tammikuuta.
Siirron syynä on Los Angelesissa raivoavat tuhoisat maastopalot. Tulipalot ovat riehuneet suurkaupungissa tiistaista lähtien. Yli satatuhatta ihmistä on joutunut evakuoitumaan tulipalojen tieltä. Kuolonuhreja eteläisestä Kaliforniasta oli tiedotettu 9. tammikuuta mennessä ainakin viisi. Tämän lisäksi tuhansia koteja ja muita rakennuksia on tuhoutunut liekkimeressä.
Kotinsa menettäneisiin kuuluu myös monia julkisuuden henkilöitä, kuten Paris Hilton, James Woods ja Miles Teller.
Oscar-palkinnot jakava Yhdysvaltain elokuva-akatemia ilmaisi osanottonsa maastopaloista kärsineille, BBC kertoo. Akatemia kertoi ajattelevansa erityisesti elokuva-alan tekijöitä, joita Los Angelesissa asuu ja työskentelee runsaasti.
Tulipalot ovat vaikuttaneet myös muihin tapahtumiin. Muun muassa Critics Choise Awards järjestetään vasta 26. tammikuuta. Alun perin tilaisuuden piti toteutua 12. tammikuuta.
Koomikko Margaret Cho perui Los Angelesissa viikonlopuksi suunnitellut keikkansa. Cho kirjoitti Instagramissaan, että toivoi yleisön mieluummin pysyvän turvassa.
Vaikutuksen kohteena ovat myös erilaiset televisiotuotannot. Esimerkiksi Greyn Anatomian uusimman kauden kuvaukset ovat keskeytyneet hätätilan ajaksi.
Alalla näytetään myös solidaarisuutta. New Yorkiin suunniteltu Cameron Diazin ja Jamie Foxxin tähdittämän Back in Action -elokuvan ennakkonäytös peruttiin Netflixin toimesta. Suoratoistopalvelu totesi tiedotteessaan, että he tiedostavat monien alan ihmisten kärsivän tällä hetkellä palojen seurauksista.
Lue myös: Los Angelesissa syttynyt yhä uusia metsäpaloja - jo 100 000 ihmistä määrätty evakuoitavaksi
Lue myös: Los Angelesissa syttynyt yhä uusia metsäpaloja - jo 100 000 ihmistä määrätty evakuoitavaksi
Lähde: BBC