Kuva: Shutterstock

Tauno-kissa sai palovammoja pesuaineesta - lääkärin mukaan jo yksi altistus voi johtaa yliherkkyyteen

26.01.2025 10:15 - Hanna Levänen / hanna.levanen@bauermedia.fi

Kissat ovat monesti koiria herkempiä desinfiktioaineille.

Lemmikinomistajia monesti muistutetaan erilaisista ruuista ja kemikaaleista, jotka ovat syötynä eläimelle vaarallisia. Myrkytyksen tai muun vahingon mahdollisuus on kuitenkin ilmeinen, vaikka lemmikki ei mitään ylimääräistä söisikään.

Näin kävi muun muassa Tauno-kissalle. Taunon omistaja Jere Pahankala oli pesemässä vessan lattiaa pesuaineella, kun naapurin rouva oli tullut pyytämään apua uuden puhelimen kanssa. Pesuaine jäi vaikuttamaan lattialle siksi aikaa, kun Pahankala puhui naapurinsa kanssa.

Vahingossa raolleen jäänyt ovi mahdollisti tulevan vahingon, sillä Tauno tassutteli vastapestyn lattian päältä ollessaan matkalla hiekkalaatikolleen. Noin puoli tuntia myöhemmin Pahankala oli menossa sohvalle Taunon viereen lukemaan kirjaa.

- Tauno oli siirtymässä sohvalta, kun alkoi yhtäkkiä maukumaan, varomaan oikeaa etutassua ja pesemään sitä. Yritin katsoa tassua, mutta siinä ei näkynyt silloin vielä mitään, Pahankala kertoo tapahtumista Voice.fi:lle.

Kissanomistajana Pahankala tietää, että kissat tapaavat peittää kipua viimeiseen asti. Maukuminen oli merkki siitä, että nyt oli otettava suunnaksi eläinlääkäri. Lääkärissä Tauno jouduttiin nukuttamaan, sillä se ei antanut tutkia tassuaan.

- Eläinlääkäri huomasi, että Taunon varpaiden välit punottaa ja on aran näköset. Epäilivät aluksi allergiaa, kunnes yhdistin, että se on kävellyt varmaan sen pesuaineen päältä.

Koirakissaklinikan eläinlääkäri Eva Einola-Koponen harmittelee, kuinka huonosti pesuaineiden sisältöluetteloissa kerrotaan suomeksi aineiden haitallisista tai jopa myrkyllisistä vaikutuksista. Einola-Koponen ei kommentoi haastattelussaan Tauno-kissan tapausta vaan teemaa yleiseltä kannalta.

- Jos pesuaine liuottaa rasvaa, irrottaa likaa, hävittää bakteereja ja tuottaa hyvää hajua, niin kyseessä ei ole myrkytön tai vaaraton valmiste, ei eläimille, ihmisille eikä ennen kaikkea luonnolle, Einola-Koponen toteaa.

Tauno-kissa selvisi tapaturmasta säikähdyksellä sekä hyvällä hoidolla. (kuva: Jere Pahankala)

Kissat ovat Einola-Koposen mukaan monesti herkempiä kaikille desinfiktioaineille. Ne myös altistuvat niille helpommin, sillä kissalle on ominaista kiipeillä joka paikassa. Ne myös nuolevat ja pesevät itseään paljon enemmän kuin koirat. Kun ihokosketukseen lisätään myrkyllisen aineen nieleminen, hoidon kanssa on oltava erityisen tarkkana.

- Mikäli eläin syö jotain terävää tai voimakkaasti hapanta tai emäksistä, niin oksetus ei ole vaihtoehto, koska ruokatorveen voi tulla palovaurioita, Einola-Koponen kertoo Voice.fi:lle.

Tämä piti huomioida myös Taunon kohdalla, sillä se oli nuollut pesuaineeseen koskeneita tassujaan.

- Tassu putsattiin, Taunolle annettiin tulehduskipulääkettä ja oksennuksen estolääkettä ja pistettiin tervalaastaria tassuun. Kotona sain antaa itse lääkehiiltä varoiksi, kun oli pessyt tassua, Pahankala kertoo kissan hoidosta.

Kotona kissan hoito jatkui tulehduskipulääkkeillä, tassun putsaamisella ja tervalaastareilla. Taunoa hoitaneen eläinlääkärin mukaan pesuaine oli aiheuttanut palovammat kumpaankin etutassuun, oikeanpuoleiseen pahemman ja vasempaan lievemmän.

Yleisesti lääkeaine- ja kemikaaliyliherkkyyksissä piilee riskinä, että vaikka ensimmäisellä altistuskerralla ei isoa reaktiota tulisikaan, voi seuraavalla kerralla syntyä niin kutsuttu anafylaktinen reaktio. Tämä voi johtaa jopa kuolemaan.

Einola-Kopolan mukaan ennakointi on paras varmistus eläintalouksissa. Lääkärin neuvo onkin, että lemmikit tulee ehdottomasti pitää poissa niistä tiloista tai pinnoilta, joissa on käytetty vahvaa kemikaalia. Tähän lukeutuu pesuaineiden lisäksi muun muassa pyretreeniä tai vastaavaa ainetta sisältävät hyttyskarkotteet. Näille etenkin kissat ovat äärimmäisen herkkiä. 5–10 % pitoisuus valmisteessa on jo kissalle fataali ja johtaa systeemiseen myrkytykseen.

Taunon tapaturma pisti myös Pahankalan miettimään ennaltaehkäisyä. Hän kertoo jatkossa tutkivansa tarkemmin mitä pesuaineita voi käyttää, ettei lemmikeille sattuisi mitään. Pahankala kertoi kokemuksestaan myös Facebookin Kissanomistajat-ryhmässä, koska halusi varoittaa myös muita lemmikkitalouksia.

- En olisi ikinä uskonut, että ne ovat noin vahvaa ja vaarallista myrkkyä. Lemmikit ovat itselle kaikki kaikessa ja todella rakkaita, joten haluan taata kummallekin turvallisen kodin ja pitää huolen, ettei enää käy tällaista, Pahankala toteaa.

Nyt pienen potilaan tassut ovat parantuneet, joten sen päiviin kuuluu jälleen koirakaverin kanssa leikkiminen sekä omistajaltaan huomion ja rapsutusten hakeminen.

Lue myös: Kissa ei pärjää pakkasessa - HESY:ltä tärkeä muistutus kissanomistajille

Lue myös: Yle: Turussa seikkaillut ahma puraisi pelastajalta sormen poikki

Lue myös: Helsingissä koiranomistajat saavat jatkossa kantaa omat kakkapussinsa - näppärä palvelu poistuu

Kilpailut

Uusimmat