Kuva: Shutterstock

Näillä toimenpide-ehdotuksilla THL puuttuisi yhteiskunnan vallitseviin ongelmiin - raportti julki

28.01.2025 07:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

THL on linjannut ratkaisuehdotuksiaan moniin eri ongelmiin, kuten riippuvuuksiin ja väestönkasvun laskuun.

THL on julkaissut tuoreen raporttinsa Ratkaisuja kestävän yhteiskunnan rakentamiseen, jossa se esittelee myös omat kantansa ja toimintaehdotuksensa yhteiskunnan eri ongelmien ratkaisemiseen.

Raportissa THL ottaa kantaa muun muassa sellaisiin ongelmiin, kuten syntyvyyden laskuun, nuorten pahoinvointiin, lihavuuden yleistymiseen, sote-palveluiden kuormitukseen ja riippuvuuksiin. 

Syntyvyyden kohentamiseksi THL ehdottaa perheystävällisempää politiikkaa, joka mahdollistaisi muun muassa joustavan työelämän ja taloudellisen tuen perheille. Lisäksi THL tukisi väestönkasvua sujuvoittamalla maahanmuuttoprosessia ja samalla tukemalla maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä Suomessa. Sen lisäksi, että maahanmuuttoa tulee sujuvoittaa, on Suomessa THL:n mukaan myös puututtava tiukemmin rasisimiin.

Nuorten pahoinvointiin THL kannustaisi ottamaan käyttöön varhaisen puuttumisen mallia, jossa esimerkiksi rikollisuuden pariin ajautunutta nuorta voitaisiin auttaa jo ongelmien alkumetreillä. Lisäksi THL alleviivaa, että nuorten mielenterveyspalveluiden on pysyttävä saatavilla, ja niihin pääsyä on helpotettava. 

THL näkee huolestuttavana myös lihavuuden yleistymisen, johon se puuttuisi muun muassa terveellisten ja epäterveellisten ruokien verotuksella sekä epäterveellisten tuotteiden markkinoinnin rajaamisella erityisesti lapsilta ja nuorilta. Lisäksi lihavuudesta ja sen riskeistä olisi levitettävä ihmisille lisää tietoa.

Mitä riippuvuuksiin ja päihteisiin tulee, THL on myös alkoholimonopolin säilyttämisen kannalla eikä kannusta siirtämään vahvempia alkoholituotteita ruokakauppoihin, sillä muutos voisi iskeä heikoimmassa asemassa oleviin. THL säätelisi tiukemmin lisäksi myös nikotiinituotteita. Säännösten lisäksi THL linjaa, että päihdepalveluiden pariin tulisi olla aiempaa helpompi päästä.

Lihavuuden torjuminen ja alkoholimonopolin säätely ovat osa myös keinoja, joilla THL purkisi painetta kuormittuvista sote-palveluista. Ne eivät kuitenkaan yksinään riitä, sillä THL myös lisäisi sote-palveluiden painopistettä juuri ennaltaehkäisevään ja terveyttä edistävään hoitoon. Sote-palveluissa on myös keskityttävä ennakoimaan ikääntyvien lähivuosina kasvava palveluntarve, kun suuret ikäluokat ikääntyvät.

Myös köyhyyttä ja toimeentulovaikeuksia tulisi pyrkiä poistamaan muun muassa kohdistamalla mahdolliset leikkaukset niin, että ne eivät osuisi kaikista heikoimmassa asemassa oleviin. Myös muun muassa terveyspalvelujen saanti on taattava tulotasosta riippumatta.

Väestön kriisinkestävyys on myös noussut puheenaiheeksi viime vuosina pandemian ja sotien jyllättyä. THL tarjoaisi tähän ratkaisukeinoksi muun muassa mielenterveyden ja yhteisöllisyyden vahvistamista. Myös terveyspalveluissa terveydelliset uhat on tunnistettava ja niihin varauduttava, jotta kriisin mahdollisesti koittaessa on selvä ja tehokas toimintamalli. THL suosittelee myös rokotuskattavuuden pitämistä korkealla tasolla terveydellisiin uhkiin varauduttaessa.

Lue myös: Kriisipuhelimeen vastattiin viime vuonna ennätyksellinen määrä kertoja - valtaosa ei silti saa vastausta

Lue myös: Ensimmäinen ihminen elänyt kaksi kuukautta sialta saadulla elinsiirrolla

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat