Kuva: Shutterstock

Hangon rannalta löydetty kuolleita kaloja - asiaa tutkitaan viranomaisten kanssa

29.01.2025 12:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Maanantaina kerrottiin siitä, kuinka merestä oli Hangon edustalla löytynyt outoja valkoisia möykkyjä.

Hangon kaupunki kertoo Facebook-sivullaan, että uimahuoneen tienoilta on sekä vedestä että rannasta löytynyt suurehko esiintymä kuolleita kaloja. 

Asian vuoksi uimahuone on toistaiseksi suljettu, eikä uimista suositella Regattarannan ja uimahuoneen tienoilla.

Syy kalojen kuolemille ei ole tiedossa. Julkaisun mukaan asiaa tutkitaan yhdessä viranomaisten kanssa ja asiasta kerrotaan lisää myöhemmin.

Kuluneen viikon maanantaina kerrottiin, että Hangon rannoilta löytyi valkoisia raemaisia möykkyjä. Hangon kaupungin mukaan aineesta on otettu näytteitä ja alustavien tietojen mukaan aine on lievästi haitallinen, mutta ei aiheuta ihmisille välitöntä vaaraa. Ei ole tietoa siitä, liittyvätkö aine ja kuolleet kalat jollain tavalla toisiinsa. 

Aineen koostumusta ei ole vielä saatu varmistettua laboratoriosta.

Pelastuslaitos suosittelee edelleen, että alueilla missä ainetta esiintyy, vältetään liikkumista.

Lue myös: Hangosta löytyi vesistöön kuulumattomia möykkyjä - alkuperää selvitetään

Kilpailut

Uusimmat