Kuva: Shutterstock

Kymmenissä sähkölaitteissa sähköiskun vaara - useita laitteita poistettiin markkinoilta viime vuonna

30.01.2025 14:45 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Eniten turvallisuuspuutteita havaittiin latureissa ja erilaisissa led-valaisimissa.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) teki viime vuonna noin 1350 markkinavalvontakäyntiä kivijalkamyymälöihin ja verkkokauppoihin ja testasi yhteensä 267 sähkölaitetta testauslaboratoriossa. 

Testissä selvisi, että useissa sähkölaitteissa oli puutteita. Testauksen perusteella 56 sähkölaitetta poistettiin markkinoilta turvallisuuspuutteiden vuoksi. 33 vaarallisinta sähkölaitetta tuli kerätä pois myös kuluttajien käytöstä.

Turvallisuuspuutteita havaittiin eniten latureissa ja erilaisissa led-valaisimissa. Markkinoilta poistetuissa tuotteissa oli useimmiten joko sähköiskun tai tulipalon vaara.

Valvontatulos kuitenkaan kerro siitä, että näin iso osa markkinoilla olevista sähkölaitteista olisi vaarallisia, vaan se kertoo Tukesin tehokkuudesta. Valvontaa kohdistetaan riskiperusteisesti niihin tuotteisiin, joissa epäillään olevan turvallisuuspuutteita. Epäilyt voivat pohjautua aiempiin valvontahavaintoihin, Tukesille tulleisiin ilmoituksiin tai EU-tietokantoihin. Lisäksi uusia tuotetyyppejä ja tuotemerkkejä hankitaan vuosittain testautettavaksi. 

Voit katsoa tiedot markkinoilta poistetuista sähkölaitteista Tukesin Vaaralliset tuotteet.fi -sivustolta

Lue myös: Tiesitkö? Palovaroittimessakin on parasta ennen -päivä

Lue myös: Moni suomalainen ei tunnista merkittävää riskiä keittiössään: "Ei kannata jäädä odottamaan vuotoa"

Lähde: Tukes

Kilpailut

Uusimmat