Kuva: Shutterstock

Katujengien toimintaan puututaan nyt kovalla kädellä - rangaistuksia halutaan kovemmiksi

30.01.2025 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Hallitus kaavailee lakimuutosta jo tälle keväälle.

Katujengien tekemistä rikoksista annettuja rangaistuksia halutaan koventaa, tiedottaa Oikeusministeriö.

Hallitus esittää rikoslakiin muutoksia, joiden myötä yhtenä rangaistuksen koventamisperusteena olisi vastaisuudessa myös rikoksen tekeminen osana rikollisjoukon toimintaa.

Uuden koventamisperusteen myötä myös rikollisjoukko määriteltäisiin koskemaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa ryhmää, jonka toimintaan kuuluu oleellisesti yleisten paikkojen turvallisuutta ja järjestystä häiritsevät rikokset. Uusi koventamisperuste koskisi siis nimenomaan katujengejä, mutta ei järjestäytynyttä rikollisuutta.

Lisäksi koventamisperusteena voitaisiin pitää niin sanottua nöyryytysväkivaltaa, jossa uhria esimerkiksi pilkataan väkivallan yhteydessä tai muuten nöyryytetään, kuten kuvataan tai pakotetaan riisuutumaan. 

Hallitus kaavailee lakimuutosten tulevan voimaan keväällä 2025.

Lue myös: Poliisi takavarikoi miljoonien eurojen edestä huumeita - poikkeuksellisen laaja rikosvyyhti paljastui

Lue myös: Viharikosepäilyjen määrä ennätyskorkealla - yksi motiivi nousi ylitse muiden

Lähde: Oikeusministeriö

Kilpailut

Uusimmat