Kuva: Shutterstock

Tanskassa vastattiin samalla mitalla Trumpin aikeisiin ostaa Grönlanti: "Ostetaan Kalifornia"

12.02.2025 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Vetoomus on vitsikäs kannanotto.

Tanskassa yli 200 000 ihmistä on allekirjoittanut humoristisen vetoomuksen, jossa ehdotetaan Tanskan ostavan Kalifornian itselleen. Aiheesta uutisoi muun muassa The Guardian.

Vitsi on vastaisku Yhdysvaltain tuoreen presidentin, Donald Trumpin puheille siitä, kuinka hän haluaisi ostaa Tanskan hallinnoiman Grönlannin. Ei ole täysin selvää, kuinka vakavissaan Trump itse on puheissaan ollut. Tanskassa aikeeseen ei arvatenkaan ole suhtauduttu järin myötämielisesti.

"Oletko koskaan katsonut karttaa ja miettinyt, mitä Tanskasta puuttuu? Lisää aurinkoa, palmupuita ja rullaluistimia. Meillä on kerran-elämässä-mahdollisuus tehdä unelmasta totta. Ostetaan Kalifornia Donald Trumpilta", vetoomuksessa sanaillaan. 

Grönlannin lisäksi Trump on uhannut haluavansa myös muun muassa Kanadan ja Panaman kanavan osaksi Yhdysvaltoja. Grönlantia Trump on haikaillut jo vuonna 2019, ensimmäisellä presidenttikaudellaan muun muassa sen strategisesti tärkeän sijainnin vuoksi. 

Lue myös: Donald Trump uhitteli haluavansa Grönlannin osaksi Yhdysvaltoja

Lue myös: Tanska on valmis Grönlannin itsenäistymiseen, mutta Trumpille sitä ei anneta

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat