Kuva: Shutterstock

MTV: Alakouluikäiset lapset myyvät huumeita Helsingissä

12.02.2025 17:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Johtavan sosiaalityöntekijä Silja Remes sanoo, että huumeita on paljon liikkeellä.

Alakouluikäisiä lapsia on tavattu myymässä ja välittämässä huumeita Helsingissä. Asiasta kertoo MTV.

Helsingin lastensuojelu kertoo MTV:lle, että huumemaailman suunta lasten kohdalla näyttää synkältä. Johtavan sosiaalityöntekijä Silja Remeksen mukaan huumeita on paljon liikkeellä ja niitä on helposti saatavilla. Hinnat ovat myös alhaisia, eikä huumeiden myyntiin liity samanlaista ikärajavalvontaa kuin vaikka alkoholia ostaessa.

 – Usein kontakti syntyy vanhempien kavereiden tai sisarusten kautta, Remes kertoo.

Huolta tuottaa myös huumeiden arvaamattomuus, sillä koskaan ei voi olla varma, millaisia aineita huumeista löytyy. Huumeet voivat sisältää esimerkiksi fentanyylia, josta nuoret voivat olla täysin tietämättömiä. 

– Suurin osa varmaan ajattelee vain käyttävänsä tavallisia bentsoja. Osalle käytön syy on varmasti jännityksen tavoittelu, osa käyttää ahdistukseen, ja osa siksi, että kaverit käyttävät, Remes sanoo.

Lastensuojelussa pyritään puuttumaan taustalla oleviin syihin, joiden vuoksi lapset myyvät huumeita.

Lue myös: Suomessa liikkuu nyt niin vaarallista huumetta, että poliisi joutuu erikseen varoittamaan siitä

Lue myös: Maailmalla väläytettiin jo kokaiinin laillistamista: "Myisi kuin viini"

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat