Kuva: AOP
Turvatoimia halutaan Ruotsin kouluissa kiristää ampumisen jälkeen
Reppuja halutaan voida tutkia ja ulko-ovet lukita.
Ruotsin kouluissa turvatoimia halutaan kiristää viime viikolla järkyttäneen Örebron kouluampumisen jälkeen. Asiasta kertoo muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Hallitus esittää muun muassa opettajille oikeutta halutessaan tutkia oppilaiden reput. Hallituksen esityksessä repun tutkimisesta ei tarvitsisi ilmoittaa etukäteen. Laki koululaukkujen tutkimisoikeudesta halutaan laajentaa koskemaan esikouluja, peruskouluja, lukioita ja ammattioppilaitoksia.
SVT:n mukaan pöydällä on myös mahdollisuus koulujen ovien lukitsemiseen niin, etteivät ulkopuoliset pääsisi sisään. Jatkossa kouluun voisi päästä esimerkiksi kulkukortilla. Lisäksi kameravalvontaa kouluissa halutaan tehostaa.
Hallituksen esitys myös velvoittaisi kaikkien koulujen rehtorit laatimaan valmiussuunnitelman hätätilanteiden varalle.
Uudet lait halutaan käsitellä erityisen nopeasti, sillä niiden toivottaisiin olevan voimassa jo tulevana kesänä.
Örebron kouluampuminen oli Ruotsin historian pahin. Sen seurauksena menehtyi ainakin 11 henkilöä. Tapahtumissa myös loukkaantui vakavasti useita.
Lue myös: Ruotsissa kaksi miestä löydetty kuolleena teltasta
Lue myös: Jälleen hengen vaatinut työtapaturma - onnettomuus Vantaalla
Lähteet: SVT