Kuva: Shutterstock
Tammikuussa pantiin vireille eniten konkursseja sitten vuoden 1997 lokakuun
Tilastokeskuksen mukaan näin paljon konkursseja on ollut kuukausitasolla viimeksi vuoden 1997 syksyllä.
Tämän vuoden tammikuussa vireille pantiin 381 konkurssia, mikä on 83 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Tilastokeskuksen mukaan näin paljon konkursseja on ollut kuukausitasolla viimeksi vuoden 1997 lokakuussa.
Konkurssiin haetut yrityksen olivat tyypillisesti aiempaa pienempiä, mutta konkurssiin haetuissa yrityksissä henkilötyövuosien määrä oli silti suurempi kuin vuoden 2024 tammikuussa. Tämän vuoden tammikussa henkilötyövuosien määrä oli yhteensä 1611, mikä on 495 henkilötyövuotta enemmän kuin edellisvuonna.
– Vuonna 2024 konkurssiin haetuista yrityksistä 46 % oli yhden henkilön työllistäviä yrityksiä, kun tammikuussa 2025 yhden hengen yritysten osuus konkurssiin haetuista yrityksistä oli jo kaksi kolmasosaa. Tämä selittää osaltaan yritysten lukumäärän kasvua, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Tommi Veistämö Tilastokeskuksen tiedotteessa.
Tammikuussa eniten konkurssihakemuksia tekivät yritykset palvelualoilta, rakennustoiminnasta ja kaupan alalta. Suhteellisesti eniten kasvua oli kuitenkin maa-, metsä- ja kalatalouden toimialalla sekä kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla. Edellämainituilla aloilla hakemusten määrä yli kaksinkertaistui vuodentakaisesta.