Kuva: Shutterstock

Yli 800 reseptilääkkeen hinta halpeni lauantaina

03.03.2025 11:45 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

1,5 prosentin tukkuhintaleikkaus on hyvä uutinen lääkkeiden käyttäjille, mutta apteekkien taloustilannetta se kiristää.

Yli 800 reseptilääkkeen hinta halpeni lauantaina. 1,5 prosentin tukkuhintaleikkaus kohdistui vuonna 2010 ja sen jälkeen markkinoille tulleisiin, korvattaviin lääkkeisiin. Samalla vähittäishinnat apteekeissa laskivat vastaavasti, sillä reseptilääkkeiden hinnat määräytyvät tukkuhintojen perusteella valtion lääketaksan mukaisesti. 

Hintojen lasku johtuu hallituksen päättämistä lääkesäästöistä.

– Hintojen lasku on hyvä uutinen lääkkeiden käyttäjille. Lasku on jatkunut koko 2000-luvun ja reseptilääkkeiden kuluttajahinnat ovat Tilastokeskuksen mukaan tulleet alas peräti 40 prosenttia, kertoo tiedotteessa Apteekkariliiton puheenjohtaja, apteekkari Risto Holma.

Monien apteekkien talous on kriisiytynyt apteekkeihin 2000-luvulla kohdistuneiden lääkesäästöjen ja leikkausten sekä lääkemarkkinoiden muutosten seurauksena. Holman mukaan reseptilääkemyynti on monille apteekeille nykyään kannattamatonta ja näin ollen itsehoitolääkkeiden myynnillä on aiempaa suurempi vaikutus apteekkien taloudelle. 

Hallitus kaavailee myös itsehoitolääkkeiden myynnin laajentamista apteekkien ulkopuolelle. Tämä vaikeuttaisi apteekkien taloustilannetta entisestään. 

– Hallituksen päätökset ensi vuoden lääkesäästöjen toteutustavasta ja itsehoitolääkkeistä ratkaisevat, onko meillä vastedes enää maankattavaa apteekkien lähipalveluverkostoa, Holma varoittaa, Holma sanoo.

Lue myös: Rokotteita voi nyt saada yhä useammista apteekeista - tarjontaa laajennettu useilla pisteillä

Lue myös: Mahdollisuus woltata lääkkeitä laajenee yhä suurempaan osaan Suomea

Kilpailut

Uusimmat