Kuva: Shutterstock
Foreca: Suomessa voi tällä viikolla ylittyä jo 10 astetta
Viikko kuluu lämpimän lisäksi myös sateisissa merkeissä.
Suomeen vyöryy tällä viikolla hyvinkin lauhaa ilmaa. Forecan mukaan ei ole ollenkaan mahdotonta, että loppuviikosta voitaisiin etenkin aurinkoisilla alueilla kivuta jopa 10 plusasteeseen, joka olisi ensimmäinen vastaavanlainen lämpötila tälle kevättalvelle.
Jos vastaavat lämpötilat toteutuvat, tulevat ne erottumaan selvästi tavanomaisesta. Tilastollisesti tyypillinen päivälämpötila maaliskuun ensimmäisellä viikolla on maan etelä- ja keskiosassa −2 ja 2 asteen välillä, idässä 0–4 pakkasastetta ja pohjoisessa 0–6 pakkasastetta. Nyt koetut sääolosuhteet olisivat siis huomattavasti tyypillistä lämpimämpiä.
Lämpötila alkaa kohota jo keskiviikkona, jolloin se voi etelässä nousta 4–7 asteeseen. Todennäköisyys 10 asteen ylitykseen kasvaa kuitenkin vasta torstain ja perjantain aikana.
Vaikka sää lämpenee, näyttäytyy alkava viikko Forecan ennusteessa myös melko kosteana. Sateita kaikissa olomuodoissaan odotetaan liikkuvan Suomen ylitse. Sateita liikkuu Suomen yllä ainakin maanantaina ja tiistaina, mutta keskiviikosta alkaen ne muuttuvat luonteeltaan epävarmemmiksi. Loppuviikosta voidaan nähdä jo auringonkin pilkistävän, vaikka useita eri sadealueitakin on edelleen liikkeellä.
Lue myös: Nyt on oikea aika vuodesta tehdä viherkasvien vuosittainen toimenpide
Lue myös: Helsingin raitiovaunuliikenne katkeaa huomenna kahtia - varaudu siihen, että tutut reitit eivät päde
Lähde: Foreca