Näin puolustautuu Turku - saavatko lapset hiihtää?
Turun kaupunki haluaa nyt oikaista virheellisen tiedon, että kaupunki olisi hätistämässä lapsia pois hiihtoladuilta. Voice julkaisee alla Turun kaupungin julkaisen tiedotekirjeen kokonaisuudessaan:
Turun kaupunki tukee lasten hiihdonopettelua
Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus haluaa oikaista Turku haluaa lapset pois latuja tukkimasta -jutussa (TS 17.1.) esitetyt väitteet. Toisin kuin jutun otsikossa ja tekstissä on väitetty, Turun kaupunki ei halua lapsia pois ladulta. Pikemminkin päinvastoin.
Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus on esittänyt kouluille toiveen, että koululaisryhmät, joissa on hiihtotaitoa vasta opettelevia oppilaita, valitsevat Impivaarassa turvallisen hiihtopaikan ja välttävät ruuhkaista Nunnavuoren lenkkiä, jossa on vaativia nousuja ja laskuja. Suositus koskee ainoastaan suuria koululaisryhmiä koululiikuntatunneilla, ei kaikkia hiihtolatujen käyttäjiä. Suositus on annettu siksi, että jokainen koululainen voisi harjoitella turvallisesti sellaisessa maastossa, johon omat taidot riittävät.
Turun kaupunki on nimenomaan satsannut siihen, että lapsilla on turvalliset olosuhteet hiihdonharjoitteluun. Tästä syystä Impivaaraan on rakennettu turvallinen kilometrin mittainen lenkki tasaisempaan maastoon, jossa hiihtoa voi harjoitella vaaratta. Lisäksi pikkumäkeen on tehty harjoittelupaikka ylämäennousun ja mäenlaskemisen harjoittelua varten.
Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus tarjoaa Impivaaran suksivuokraamon sukset koululaisten käyttöön koulupäivinä. Iloksemme olemme huomanneet, että lasten hiihdonharrastus vapaa-ajalla on lisääntynyt ja Impivaaran suksivuokraamotoiminta on vilkastunut. Järjestämämme hiihtokoulut ovat myös olleet suosittuja.
On valitettavaa, että Turun Sanomien artikkeli ja sen perusteella mediassa levinnyt uutinen liikuntatoimen antamasta suosituksesta on aiheuttanut runsaasti väärinkäsityksiä.
Alla viesti, joka on 11.1. lähetetty Turun kaupungin sivistystoimialalta opettajille:
"Impivaaran alueen hiihtoladut ovat kovassa käytössä, etenkin nyt kun latukilometrejä kaupungin alueella on hiihtokuntoisena suhteellisen vähän.
Tästä syystä liikuntatoimesta on esitetty toive, että opettajat ohjaisivat hiihtoa opettelevat oppilaat sekä 1-2 luokkalaiset suksilainaamosta lähtevälle, noin kilometrin pituisella lenkille - ei valaistulle kuntoradalle, jossa hiihtouransa alussa olevat heikkotasoiset hiihtäjät aiheuttavat turhia vaaratilanteita nopeampien hiihtäjien seassa.
Kilometrin lenkillä ladut kulkevat tasaisemmassa maastossa, jolloin hiihdon opettelu on helpompaa ja vältytään turhilta kaatumisilta.
Näin toimien kaikki kuntalaiset pääsevät hyödyntämään Impivaaran hiihtolatuja mahdollisimman tehokkaasti ja nauttimaan miellyttävästä hiihtoretkestä.
Impivaaran suksilainaamon / latujen läheisyydessä olevalla nuotiopaikalla on polttopuut valmiina. Mukaan on syytä ottaa kuitenkin kuivia sytykkeitä, jotta tulen sytyttäminen onnistuu helpommin. Talviliikuntapäivien yhteydessä makkaran, tikkupullien tai räiskäleiden paisto olisi monelle oppilaalle varmaan hieno kokemus."
Kiitämme sitä, että suositus on kouluissa ymmärretty. Korostamme vielä, että lasten hiihdonharrastusta ei millään tavalla haluta estää, vaan koululaisryhmiä halutaan ohjata turvalliseen liikkumisympäristöön.
Toivotamme mukavaa talviliikuntakautta kaikille!