Kuva: Shutterstock

Halpalentoyhtiö toi markkinoille kausilipun, jolla voi lentää rajattomasti - yhtiö liikennöi Suomeenkin

20.09.2024 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Wizz Air liikennöi Suomessa Turkuun.

Unkarilainen halpalentoyhtiö Wizz Air toi markkinoille uudenlaisen konseptin, jossa se myy vuositason kausilippuja asiakkaileen, jotka voivat kausilippua käyttämällä lentää kaikilla Wizz Airin lennoilla kaikkiin lentoyhtiön kohteisiin niin paljon kuin lipun voimassaolon aikana ehtivät.

The National Newsille Wizz Airin toimitusjohtaja Jozsef Varadi kertoo, että yhtiön suunnitelmissa on nyt myydä kausilippuja entistä enemmän, kun aikaisemmin niitä oli tarjolla vain rajallinen määrä.

Wizz Air toi kausiliput myyntiin viime kuussa, ja 10 000 lipun erä myytiin loppuun vuorokaudessa. Nyt yhtiö suunnittelee tuovansa myyntiin mahdollisesti jo loppuvuodesta uuden moninkertaisen, 60 000 lipun erän. Yksi lippu maksoi ensimmäisessä erässä 500 euroa, mutta erän myytyä loppuun, yhtiö toi myyntiin vielä ylimääräiset 4000 kausilippua 600 euron kappalehintaan. Varadi kertoo kysynnän ylittäneen yhtiön odotukset. Hän kuitenkin uskoo, että lisää lippuja saadaan markkinoille muutaman kuukauden kuluessa jälkimmäisellä 600 euron kappalehinnalla.

- Selvästi markkinoiden reaktio osoittaa, että se oli suositumpi kuin ajattelimme. Haluamme vain toteuttaa tämän kunnolla, ja sitä hienosäädämme tällä hetkellä, Varadi sanoo. 

Vaikka kausilipulla saa lennellä rajattoman määrän, koskevat kausilipun käyttäjiä kuitenkin monet rajoitukset. Kausilipulla lentoa ei voi esimerkiksi varata ennen kuin kolme vuorokautta ennen lentoa. Täten paluulennon saaminen tietylle päivälle voi osoittautua vaikeaksi, eikä yhtiö voikaan taata paikkaa millekään lennolle, vaan kausilipun kautta myytäviä paikkoja on tarjolla saatavuuden mukaan. Kausilippu, jolla voisi varailla lentoja miten tykkää, ei olisi todennäköisesti enää kannattava yhtiölle.

- On varmistettava, että rajoituksissa on järkeä kuluttajalle, mutta myös yhtiölle, jotta kaikki voittavat, Varadi sanoo.

Kannustaako kausilippu vain holtittomaan lentelyyn?

Kausilipun ei voi sanoa kuulostavan järin vastuulliselta ratkaisulta jo ennestään valtaisan määrän päästöjä tupruttelevan lentoliikenteen näkökulmasta.

Varadi kuitenkin perustelee The National Newsille, että oikeastaan lennolle jääneiden hajapaikkojen myynti on ympäristön kannalta kannattavaa, jotta lentokoneet lentävät täysinä.

- Tällä tuotteella saadaan aikaan se, että täytämme tyhjät penkit lentokoneissa, emmekä laita liikkeelle lisää lentoja, se vain tehostaa toimintaa. Joten se on kestävämpää, koska lennämme suuremmalla kysynnällä samalla lentokoneella, emmekä lisää toista konetta. Tämä on kestävämpää, Varadi vakuuttaa.

Lue myös: Turku saa uuden suoran lentoreitin

Lue myös: Iso-Britannia vaatii jatkossa enemmän maahantulodokumentteja myös suomalaisturisteilta

Lue myös: Nesterajoitukset muuttuivat jälleen Helsinki-Vantaalla

Lähde: The National News

Kilpailut

Uusimmat