Missä ja milloin ovat joululiikenteen ruuhkapiikit? Katso ennuste tuleville päiville
Joulunajan menoliikenne käynnistyy pikkuhiljaa, Fintraffic varoittelee tiedotteessaan. Tässä vuodessa erityistä on joululiikenteen ennakoitu kesto. Normaalia vilkkaampaa liikennettä odotetaan riittävän teillä aiempaa pidempään, sillä joulun pyhät ajoittuvat keskelle viikkoa.
Menoliikenne alkaa näkyä huomattavasti jo torstaina 19. joulukuuta, jatkuen aina jouluviikon alkuun asti. Vilkkaimmaksi liikennepäiväksi ennustetaan joulua edeltävää lauantaita 21. joulukuuta.
Paluuliikenne vilkastuu viimeisenä joulupyhänä eli Tapaninpäivänä 26. joulukuuta. Toinen normaalia vilkkaampi paluupäivä on Fintrafficin ennusteen mukaan pari päivää myöhemmin lauantaina 28. joulukuuta.
Pidempi joulunaika jakaa jouluruuhkia useammalle päivälle. Näin ollen myös varsinaiset jonoutumiset vähenevät selkeästi, ennuste kertoo.
- Omaa matkaa suunnitellessa muistaa kannattaa kuitenkin, että jouluna liikenteeseen vaikuttaa kaikkein merkittävimmin vallitseva keli- ja säätilanne, joka on syytä tarkistaa etukäteen etenkin pitkälle matkalle lähdettäessä, Fintrafficin tieliikennekeskuksesta yksikönpäällikkö Eero Sauramäki muistuttaa.
Vilkkainta joulun menoliikennettä Fintraffic ennustaa valtatielle 4 välillä Helsinki–Jyväskylä sekä Ouluun. Myös valtatie 5 välillä Lusi–Heinola ja Kuopio kuuluvat ennusteen mukaan ruuhkaisimpiin alueisiin. Lapin matkailukohteisiin odotetaan myös normaalia vilkkaampaa liikennettä.
Paluuliikenteen vilkkaimpien teiden ennustetaan olevan valtatie 4 välillä Lusi–Lahti ja valtatie 5 välillä Mikkeli–Lusi. Toisena pääpäivänä paluun odotetaan näkyvän erityisesti Pohjois-Suomen liikennemäärissä.
Fintraffic kannustaa seuraamaan oman suunnitellun ajoreitin liikennetiedotteita sekä ajokeliennusteita.
Lue myös: Ajokeli on nyt erittäin vaarallinen, varoittaa Foreca
Lue myös: Joka neljäs autoilija toimii väärin liikenneympyrässä seurannan mukaan
Lue myös: Mitä käytettyjä lahjoja suomalaiset jouluna haluaisivat? Kysely selvitti viiden kärjen
Lähde: Fintraffic