Kuva: Mikko Räsänen
Levyarvostelu: Antti Tuiskun mopo on karannut lopullisesti käsistä
Antti Tuiskun Anatude-albumi on toimiva ja monipuolinen paketti, joka pitää sisällään sekä riipaisevaa erotilitystä että hulvatonta naurunremakkaa, kirjoittaa Voice.fi:n toimittaja Iiro Myllymäki.
Edellisellä, vuonna 2015 julkaistulla En kommentoi -albumillaan Antti Tuisku määritteli itsensä ja musiikkinsa uudelleen. Poissa oli aiemman musiikin vakavahko hailakkuus, ja tilalle oli tullut itsevarmuutta, itseironiaa ja häpeilemätöntä härskiyttä uhkuva ihan todellinen pop-stara. Kyseessä oli käänteentekevä siirto Tuiskun uralla, joka sinkosi albumin myötä ennennäkemättömiin sfääreihin. Nykyään Tuisku puhuu itsestään Suomen kovimpana pop-tähtenä, eikä ole väärässä.
En kommentoi -levy oli niin uskalias suunnanmuutos, että sen seuraajalta ei tarvitsekaan odottaa vastaavanlaista nahanluomista. Uusi Anatude-nimeä kantava albumi kulkeekin pitkälti edellisen albumin viitoittamia latuja pitkin. Tuisku on jatkanut saman ydinporukan kanssa musiikin luomista. Tuotannosta vastaa Jurek Reunamäki, joka nähdään Antti Tuiskun rinnalla myös uuden Idols-kauden tuomaristossa.
Laaja tunneskaala
Antti Tuisku piti palopuheen uuden albumin suunnasta jo yli puoli vuotta sitten Emma-gaalan punaisen maton haastattelussa. Tuolloin mies lupaili Voice.fi:lle, että levy on rohkea ja kokeellinen, ja sen ääripäät on viritetty entistä kauemmas toisistaan. Tässäkään tapauksessa mies ei puhunut läpiä päähänsä. Levyn tunneskaala ulottuu Mä hiihdän - ja Tragedia-kappaleiden itsesäälissä piehtaroinnista Swäg-biisin riemukkaan hölmöön egotrippailuun. Kaikki tämä henkii vapautuneisuutta. Jos halutaan kirjoittaa rankkaa erotilitystä, se kirjoitetaan. Jos halutaan kirjoittaa ”must on tullut swägädägämaster”, se kirjoitetaan.
Vapautumisen ja rohkeuden osalta levyn kulmakivenä voi pitää Nauruterapiaa-kappaletta. Kaksiminuuttisessa lastenlaulumaisessa rallissa kreisiysnupit on käännetty kaakkoon, ja efektoitujen nauruäänien kajahtaessa korville ainakin allekirjoittaneen kuulijan naamalle levisi epäuskoinen ”mitä helvettiä täällä tapahtuu” -hymy – ja tämä on vain hyvä. Levytysstudiossa on selvästi osattu pitää hauskaa. Mopo on karannut käsistä, mutta sitä ei jäädä kaipaamaan. Kuitenkaan kaikki hauskuuttamispyrkimykset eivät osu maaliin. Hanuri kuulostaa väsähtäneisyydessään sisäpiiriläpältä, jota ei olisi tarvinnut tuoda koko Suomen kansan tietoisuuteen.
Ei musiikkia rokkipoliiseille
Jurekin loihtima soundimaailma kuulostaa raikkaalta, ja siinä on levymitassa tarpeeksi vivahde-eroja, jotta homma ei käy tylsäksi. Tämän hetken hittilistapopin äänimaailma on tuotu suhteellisen onnistuneesti Anatudelle. Albumia kuunnellessa on hyväksyttävä, että tässä tehdään nyt tämän hetken soittolistoille sopivaa musiikkia eikä mitään avantgardistista irtiottoa nykypopin lainalaisuuksista (paitsi ehkä Nauruterapiaa-kappaleessa). Kun tämä lähtökohta on hyväksytty, voi Jurekin luomasta trooppisvivahteisesta elektropop-äänimaisemasta nauttia.
Erityisen ilahduttavalta kuulostaa Aamukuuteen-singlen ilmavuus. Antti Tuiskun ja Erinin duettona esittämä kappale keinahtelee lempeästi yksinkertaisten elementtien varassa, ja kaksikon äänet sopivat hyvin yhteen. Muutenkin Jurek onnistuu tuotannossaan sulauttamaan Tuiskun ohuen äänen onnistuneesti osaksi musiikkiraitaa, välillä efektejä hyödyntäen. Rokkipoliisit tuskin arvostavat, mutta heille tätä levyä ei ole tehtykään.
(kuva: Senja Rapila)
Anatudea ei voi kritisoida yrityksen ja ideoiden puutteesta, mutta pituuden puutteesta sen sijaan voi. Nykysuuntaus, jossa albumiksi riittää puolen tunnin kokoelma kymmenestä biisistä, joista suurin osa on jo julkaistu aiemmin, on surullinen. Anatudeakin markkinoitiin Spotifyssa hämmentävällä mainosbannerilla, jossa hehkutettiin albumin sisältävän ”neljä täysin uutta biisiä”. Kuulijalle ei jää hirmuisesti yllättymisen mahdollisuutta, kun 60 prosenttia biiseistä on jo julkaistu ennen albumin julkaisemista. Tämä toki heijastelee nykyajan striimauskulttuuria ja alleviivaa sitä, että Antti Tuisku on tämän hetken trendeistä kiinni pitävä artisti.
Anatude on levy, josta on helppo nauttia ja jonka välittämää sanomaa on helppo arvostaa. Ennen kaikkea Anatude on ehtaa Antti Tapani Tuiskua. Se on täysin kiinni Tuiskun persoonassa ja myös hänen laajemmassa pyrkimyksessään vapauttaa Suomen kansaa estoisuudesta kohti vapautumista, avoimuutta ja toistensa hyväksymistä. Seuraava askel Antti Tuiskun rohkaistumisessa pitää toivottavasti sisällään entistä rohkeampia musiikillisia kokeiluja ja irtiottoja. Silloin Tuiskun idoli Madonnakin olisi ylpeä.
Lue myös: HS: Antti Tuiskulta kysytään kerran viikossa seksuaalisuudesta - kertoo miksi ei puhu asiasta
