Arvostelu: Jeff Beck oli Helsingissä pääesiintyjä, mutta Johnny Depp oli show'n tähti
Rock- ja fuusiojazz-kitaristi Jeff Beck, 77, esiintyi sunnuntaina 19. kesäkuuta Kaisaniemessä järjestetyssä Helsinki Blues Festival -tapahtumassa, jonne myös Voice.fi osallistui. Beck on 50-vuotisen uransa aikana muun muassa palkittu kahdeksasti Grammy-palkinnolla sekä äänestetty Rolling Stone -lehden toimesta maailman sadan parhaan kitaristin joukkoon. Lisäksi kitaristi on valittu Rock & Roll Hall of Fameen kahdesti.
Beckin lisäksi yhtyeeseen kuuluvat basisti Rhonda Smith, rumpali Anika Nilles ja kosketinsoittaja Robert Stevenson. Beckin esityksessä nähtiin myös vierailevana tähtenä näyttelijä ja muusikko Johnny Depp, 58.
Jo festivaalialueelle mentäessä ei voinut olla huomaamatta vastaantulijoita, joilla oli Depp-hupparit tai -paidat päällään. Vastaan kulki jopa merirosvoja, joiksi innokkaimmat fanit olivat pukeutuneet. Tai no, pikemminkin Deppin kuuluisaan Jack Sparrow -hahmoon. Oli ilmiselvää, että iso osa festivaalien osallistujista oli tullut ainoastaan Deppin takia.
Juuri ennen esitystä festivaalialueen peitti hieman tumma pilvipeitto, vaikka koko päivän oli paistanut aurinko. Beckin oli tarkoitus aloittaa kello 19, mutta sen sijaan kitaristi asteli lavalle noin 40 minuuttia myöhässä, eli kello 19.40. Se, oliko artisti myöhässä tyylikkäästi vai törkeästi, riippuu varmasti festivaaleille osallistuneiden kärsivällisyydestä.
Yleisö kiljui ja taputti, kun Beck asteli lavalle farkkuliivissä ja valkoinen Stratocaster-kitara käsissään. Yhtye aloitti esityksensä ilman minkäänlaisia esittelyitä tai moikkailua, mikä ei toisaalta Beckin kaltaiselle legendalle ole tarpeellista. Beck oli muutenkin varsin vähäsanainen koko esityksensä aikana, mikä saattaa olla joko kitaristin luonteelle tyypillistä tai sitten vain totuttu esiintymistapa.
Sillä hetkellä koin kuitenkin Beckin vähäsanaisuuden huvittavana, sillä mieleeni tuli mielikuva, jossa vaimo odottaa miestään kotiin ja herra tulee 40 minuuttia myöhässä, eikä sano mitään, vaan menee sohvalla omiin oloihinsa. En kuitenkaan nähnyt Beckin vähäsanaisuutta lainkaan negatiivisena asiana, sillä muusikon kitaransoitto toimi hänen sanoinaan.
Vaikka ei tietäisikään Beckin tuotannosta juuri mitään, esitys tarjosi juuri sen, mitä muusikon henkilöbrändi lupaakin: legendaarista kitaransoittoa. Ei käynyt epäselväksi, että Beck on ollut 1960-luvulla ensimmäisiä, jotka varsinaisesti hyödynsivät kitaran efektejä, ja että muusikko on määrittellyt uudelleen sähkökitaran soinnin ja kitaristien roolin rock-musiikissa. Yksikään kitaran vipu tai nappi ei ollut Beckille tuntematon, vaan muusikko käänteli niitä vuorotellen millisekunneissa. Silloin ymmärsin, miksi yhtyeessä ei ollut laulajaa: Beckin kitara oli biisien melodia, joka oli kuin hypnotisoiva seireeni meren karikoilla.
Vaikka kitara onkin yhtyeen biiseissä pääosassa, niin oli kuitenkin hienoa kuulla Smithin bassosoolo toisen kappaleen kohdalla. Pakko sanoa, että itse en ole tähän mennessä todistanut niin hienoa bassosooloa kuin Smithin. Lisäksi Smithissä oli ihailtavaa se, kuinka hänestä näki selkeästi, että hän hengittää blues-musiikkia ja rakastaa työtään.
Johnny Depp valloitti yleisön vaatimattomasti
Muutaman biisin jälkeen Beck sanoi yleisölle koko konserttinsa ensimmäiset ja ainoat sanansa.
- Arvatkaa mitä?
Silloin koko yleisö kiljui lujemmin kuin koko keikan aikana, koska he tiesivät heidän idolinsa viimeinkin saapuvan paikalle. Tyylikäs ja tatuoitu näyttelijä Depp astelikin lavalle vaatimattomasti akustinen kitara käsissään ja sai suuremmat aplodit kuin itse pääesiintyjä. Legendat esittivät ensimmäiseksi kappaleensa This is a Song for Miss Hedy Lamarr. Olen aikaisemmin kuullut Deppin laulua eri musiikkipalveluista, ja näyttelijä kuulosti tismalleen samalta kuin levyilläkin. Deppin matala ääni sopivalla herkkyydellä ja karheudella oli suorastaan lumoavaa. Varsinkin Isolation-kappaleen kertosäkeessä oli huumaavaa kuulla Deppin karjaisu livenä.
Deppillä vaihtui kitara oikeastaan jokaisen biisin kohdalla ja ainakin itse koin suurta kateutta niistä, vaikken edes soita kyseistä instrumenttia. Akustinen kitara vaihtui sähköisiin ja niiden värit olivat muun muassa valkoinen ja harmaa, jossa oli mustia tatuointeja muistuttavia kuvioita. Oma suosikkini oli ehdottomasti käärmekuvioinen Telecaster-kitara.
Depp huomioi yleisönsä vilkuttamalla heille, lähettämällä lentosuukkoja sekä hymyilemällä hurmaavasti. Monet nuoret daamit huusivat englanniksi: ”Rakastamme sinua, Johnny”, ja kiljuivat, kun Depp huomasi heidät ja vilkutti takaisin. Beck taas ei juurikaan huomioinut muita kuin bändikaverinsa, kitaransa ja tietenkin Deppin, jonka hän on tuntenut jo vuosia.
Yhtye poistui lavalta noin kello 20:36 ja yleisö alkoi huutamaan toistuvasti englanniksi: ”Haluamme lisää”. Oli siis perinteisen encoren aika. Hetken kuluttua Beck asteli lavalle yksin ja soitti korkeita surusointuja sähkökitarallaan. Kappale kuulosti melkein jopa kaipausbiisiltä, jolla ikään kuin ilmoitettaisiin ikävästä bänditovereita ja Deppiä kohtaan. Pian loput yhtyeen jäsenistä liittyivät Beckin seuraan lavalle, mutta Deppiä ei näkynyt missään. Kuulin edessäni seisovien fanien sanovan toisilleen surullisina: ”Depp ei tule enää takaisin”.
Mutta kyllä aika piakkoin Depp palasi lavalle kitarasointuja soittaen, jolloin yleisö alkoi jälleen kiljumaan täyttä kurkkua. Huvittavinta ja samalla siisteintä oli se, että Depp palasi lavalle sikari huulessaan. Siinä vaiheessa, ylistämättä lainkaan nikotiinituotteita, en voinut kuin ajatella, että: ”Hitto, miten siisti tyyppi”.
Kyseisen esityksen jälkeen Depp ja Beck halasivat toisiaan ja sen jälkeen he vilkuttivat yleisölle keikan päätteeksi. Yhtye poistui lavalta noin kello 20.54 samalla tavalla kuin he sinne tulivatkin: sanaakaan sanomatta. Juuri ennen esityksen loppua alkoi satamaan, mikä saattaa olla merkki siitä, että luontoäitikin alkoi itkemään Beckin ja Deppin lähdettyä.
Loppuarvio
Deppin suurilukuinen fanimäärä sai konsertin melkein tuntumaan siltä kuin Beck olisi ollut Deppin lämmettelijä ja näyttelijä itse oli illan pääesiintyjä. Oli nimittäin ilmiselvää, että Depp sai yleisöltä enemmän ylistystä ja huomiota kuin itse pääesiintyjä Beck.
Jos näin vertauskuvallisesti siis sanon, niin oli kuin Beck olisi ollut se vähäsanainen mies, joka lämmittelee alkuun taitavalla sorminäppäryydellään ja sulosoinnuillaan, muttei kuitenkaan vie tilannetta kliimaksiin asti. Sitten kuvioihin astelee hurmaava Depp, joka ottaa nopeasti kontaktin ja sulattaa sydämen miehisellä lauluäänellään. Voisi siis sanoa, että yhteistyöllä tämä legendaarinen kaksikko sai yleisön tyydytetyksi.
En suinkaan koe, että tämä kuvio olisi ollut lainkaan huono, sillä yleisöhän sai nautinnollisen esityksen joka tapauksessa. Konsertti oli alusta asti ikimuistoinen kokemus, jonka kruunasi vielä Deppin läsnäolo.
Vaikka moni saattaakin pitää epäoikeudenmukaisena sitä, että Depp varasti Beckin show’n, niin luulen, että itse pääesiintyjä halusikin sen olevan niin. Beck vaikutti sellaiselta vähäsanaiselta henkilöltä, joka haluaa vain soittaa, eikä niinkään loistaa, minkä vuoksi luonnostaan hurmaava Depp oli täydellinen valinta esityksen vierailevaksi tähdeksi.
Loppujen lopuksi sillä ei ole väliä, oliko festivaalilippujen loppuunmyynti Deppin ansiota, sillä yhtye sai joka tapauksessa osansa lipputuloista ja yleisö pääsi nauttimaan erinomaisesta blues-musiikista legendojen soittamana.
Voice.fi, Radio Nova ja Radio City ovat kaikki osa Bauer Mediaa.
Lue myös: Johnny Depp liittyi TikTokiin - hetkessä miljoonia seuraajia ilman yhtäkään videota