Kuva: AOP

Gene Simmons kertoi mielipiteensä Linkin Parkin uudesta laulajasta

16.09.2024 15:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kiss-legendan mukaan uusi laulaja sopii yhtyeeseen erittäin hyvin.

Kerroimme hiljattain siitä, kuinka legendaarinen Linkin Park tekee paluun uuden laulajan voimin. Yhtyeen uutena laulajana toimii Emily Amstrong, jonka liittyminen bändiin on saanut aikaan runsaasti keskustelua.

Muun muassa sosiaalisessa mediassa keskustelu on ollut kiivasta. Osa on ollut silminnähden iloinen uudesta, bändiin hyvin sopivasta laulajasta, osa taas on vakaasti sitä mieltä, ettei Linkin Parkia ole Chester Benningtonia.

Nyt oman mielipiteensä uudesta laulajasta on kertonut myös Kiss-legenda Gene Simmons, 75. 

- Minusta uusi kokoonpano on hyvä. Olen nähnyt videoita ja kuullut esityksiä. Minusta uusi naislaulaja on todella hyvä. Hän istuu bändiin todella hyvin. Hän kuulostaa todella hyvältä. Toivon pelkkää hyvää heille, Simmons kertoi Forbesin haastattelussa.

Simmonsin mukaan on täysin hyväksyttävää, että bändit jatkavat toimintaansa uusilla kokoonpanoilla.

- Maailmassa on paljon bändejä, jotka keikkailevat kokoonpanoilla, joissa on vain vähän alkuperäisjäseniä, jos lainkaan. Totuus on, että ihmiset haluavat kuulla niitä tuttuja biisejä.

Vuonna 1996 perustetun Linkin Parkin levyjä on maailmanlaajuisesti myyty yli 70 miljoonaa kappaletta. Se on voittanut myös kaksi Grammy-palkintoa. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa One step closer, Crawling, In the end sekä Numb.

Yhtyeen laulaja Chester Bennington menehtyi vuonna 2017. Bändi soitti bänditoverinsa kunniaksi järjestetyssä konsertissa samana vuonna, mutta on sen jälkeen pysytellyt poissa lavoilta.

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat