Kuva: AOP

Suursuosikki Kent tekee paluun

18.10.2024 08:25 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Yhtye lopetti uransa vuonna 2016.

Vuonna 2016 lopettanut ruotsalaisyhtye Kent tekee paluun keikkalavoille. Asiasta uutisoi muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Kent tulee tekemään paluunsa Ruotsissa, Tukholman Tele2 Arenalla. Yhtye soittaa paluunsa aikana kolme keikkaa, jotka ovat maaliskuun lopussa 2025. 

Yhtye esiintyi viimeisen kerran vuonna 2016 ilmoitettuaan lopettavansa bänditoimintansa. Yhtye kertoo monien toivoneen heidän palaamistaan keikkalavoille.

- Olemme saaneet kuluneiden vuosien aikana useita tarjouksia, mutta ennen kaikkea paljon kysymyksiä siitä, milloin soitamme taas yhdessä. Monet niistä ovat uusilta faneilta, jotka eivät ole koskaan nähneet meitä aloittaessamme. Viime syksynä päätimme, että aika oli yksinkertaisesti oikea. Toivoimme, että teidän on yhtä hauska nähdä meidät. Vielä kerran. 

Yhtye on julkaissut uutisesta myös videon Instagram-tililleen. Voit katsoa sen alta tai täältä.

Yhtye ehti olla toiminnassa vuosikymmenten ajan, aina vuodesta 1990 saakka. Kent lopetti uransa kokoonpanolla, johon kuuluivat Joakim Berg, Martin Sköld, Markus Mustonen ja Sami Sirviö. Ruotsalaisbändin jäsenistä Mustonen ja Sirvio ovat ruotsinsuomalaisia. Kent on ollut hyvin suosittu myös Suomessa, ja se on esiintynyt Suomessa useita kertoja, viimeksi lopettamisvuonnaan 2016.

Lue myös: One Direction -yhtyeestä tuttu Liam Payne on kuollut 31-vuotiaana

Lue myös: The Offspring saapuu Suomeen

Lue myös: Joel Hokka mietti jopa kiertueen keskeyttämistä pahan unettomuuden vuoksi: "Siinä murtuu kuka tahansa"

Lähde: SVT

Kilpailut

Uusimmat