Kalpeanaamainen rastapää ja rytmipumppu villitsivät Helsingissä
Yleisö villiintyi ja hiki virtasi, kun Lapko soitti perjantaina ensimmäisen keikkansa pitkään aikaan.
Porukkaa oli Virgin Oiliin kerääntynyt paikalle runsain määrin. Oli ruutupaitaa, kukkamekkoa ja rastaa - kotoisa indie-väen kokoontuminen siis.
Aloitetaan lämppäristä. Bändin musiikki puuroutui niin pahasti, että on paha sanoa, soittiko yhtye hyvin vai huonosti. Pisteet kuitenkin rumpalin tukalle. Sellaisen afron kannattelemiseen tarvitaan asennetta.
Lapkon musiikki ei puuroutunut, vaikka basisti Anssi joutuikin vaatimaan bassoaan kovemmalle useampaan otteeseen. Pojista huokui soittamisen ilo. Ja hyvinhän pojat soittivat.
Yhtye julkaisee maaliskuussa uuden levynsä ja eilen keikalla kuultiin uudelta levyltä ainakin viisi, ellei jopa kuusi uutta biisiä. Toimittaja ei muista tarkasti, koska oli uppoutunut seuraamaan rumpali Heikkosen ehkä jopa mieletöntä työskentelyä.
The Arms -levyltä My Cry Works -kappale soitettiin niin tiukasti, että tuntui kuin yhtye olisi puristanut yleisöä pyykkipojan välissä.
Lapko on karismaa, korkeita laulumelodioita ja täydellistä live-esiintymistä. Jätkät hei, teistä tulee vielä jotain. Ehkä maailman paras hardcore-emobändi.
Mieleen jäi lausahdus Love Makes War. Ehkä siitä tullaan kuulemaan vielä maaliskuun tienoilla.
Ps. Sinä, joka veit miksaajan havaijipaidan, mene itseesi.
