Mew järjesti ikimuistoisen illan Tavastialla
Tanskalainen Mew tarjosi Helsingin Tavastia-klubilla elämyksen, jonka niin yleisö kuin yhtye tulevat muistamaan pitkään.
Tanskalainen Mew on kasvattanut Suomessa suosiotaan pitkin 2000-lukua. Yhtyeen suosion kasvaessa myös keikkapaikat ovat kasvaneet. Tavastia vaihtui Kulttuuritaloksi ja viimeisimmän albuminsa No More Storiesin (2009) jälkeen Mew esiintyi jo Helsingin jäähallissa. Kesällä 2013 Mew esiintyi Provinssirockin suurella lavalla ja sekä Olympiastadionilla Musen lämppärinä.
Suurten keikkapaikkojen jälkeen tulikin yllätyksenä, kun Mew ilmoitti tekevänsä syksyllä 2014 sarjan intiimejä klubikeikkoja. Bändi saisi myytyä loppuun isompiakin keikkapaikkoja, mutta nyt keikoilta haettiin selvästikin jotain muuta kuin maksimaalista rahallista tuottoa. Tuon puolesta puhui myös se, että kun Helsingin Tavastian keikka julkaistiin ja keikkapäiväksi kerrottiin 5. marraskuuta, oli lippujen hinnaksi laitettu vain 35 euroa, vaikka enemmänkin olisi voinut pyytää.
Suosittu yhtye, erikoinen keikka ja maltillinen hinta. Tuota taustaa vasten ei tullut yllätyksenä, että liput loppuivat hetkessä. Ulkomaisiakin faneja Helsingin keikka kiinnosti, sillä siitä tuli koko Mewin kiertueen avauskeikka. Pian netissä alkoi näkyä hätääntyneiden fanien epätoivoisia "ostetaan keikkalippu" -ilmoituksia, kun toivottu tiketti oli jäänyt saamatta. Harvoista myyntiin tulleista lipuista pulitettiin tähtitieteellisiä hintoja, sillä huuto.netissä ja muilla nettisivuilla Mewin Tavastian keikan liput vaihtoivat omistajaa peräti 90-120 euron kappalehinnoilla.
Lopputulos siis oli se, että kun eilen Tavastian taustamusiikki vaimeni ja valot himmenivät konsertin alkamisen merkiksi, oli yleisössä vain valikoitu joukko Mewin kovimpia faneja.
Muutama kuukausi sitten julkaistiin tieto, että Mewin vuonna 2006 perhesyiden takia jättänyt basisti Johan Wohlert on palannut yhtyeeseen täysjäseneksi. Tavastian lavalla yhtye huomioi palaajan pienellä eleellä, sillä muut bändin jäsenet tulivat paikoilleen ensin. Kun kaikki oli valmista, tuli myös Johan lavalle aplodien saattelemana, ja keikka käynnistyi uudella kappaleella Klassen.
Uudesta kappaleesta ei ehkä enää voi puhua, koska Klassen soitettiin julkisesti jo Roskildessa 2012, ja se on kuulunut keikkasetteihin siitä lähtien. Mutta koska uutta albumia ei odotuksesta huolimatta ole ilmestynyt, kuuli moni Klassenin nyt ensimmäistä kertaa.
Konsertin alkuosa koostui Mewin uudemmista, viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaistuista kappaleista. Konsertin alkuosan helminä kuultiin muun muassa Zookeeper's Boy ja kaunis White Lips Kissed.
Laulaja Jonas Bjerre oli tutun vähäneleinen. Hän oli pukeutunut mustiin, eikä koko konsertin aikana ottanut montaakaan sivuaskelta, vaan seisoi paikallaan keskellä lavaa. Bjerren ei tarvitse hyppiä ja liikkua, sillä hänen esiintymisessään huomion vie kuitenkin hänen äänensä. Jonasta voisi perustellusti kutsua Tanskan Teemu Brunilaksi, sillä hänen falsettilaulunsa tuo vahvasti mieleen The Crash ja Studio Killers -yhtyeistä tutun suomalaisen.
Bjerren ujo poikamainen olemus tuo hänen ja koko yhtyeen tekemiseen sellaista nöyryyttä ja aitoutta, joka ei voi olla vetoamatta yleisöön. Sama aitous korostui yhtyeen välispiikeissä, jotka vaikuttivat aidoilta ja tilanteessa improvisoiduilta. Välispiikeissä pääsivät Bjerren lisäksi ääneen kitaristi Bo Madsen sekä erityisesti Wohlert, joka tuntui nauttivan lavalla olemisesta pitkän tauon jälkeen.
- Kun mietimme kiertueellemme aloituspaikkaa, katsoimme toisiamme ja totesimme, että mennään Tavastialle, Wohlert kertoi yleisölle.
- On kiva olla täällä taas, Bjerre kiitteli selvällä suomen kielellä.
- Welcome back Johan, yleisö vastasi toivottaen basistin takaisin niin Suomeen kuin Mewiin.
Muissa välispiikeissään bändi innostui muun muistelemaan autoa, jolla he ajoivat 90-luvulla treenikämpälleen sekä kertomaan yhtyeen alkuvuosista. Bo Madsen kertoi lukioajan vaihto-oppilasvuodestaan USA:ssa ja siitä, miten hän oli siellä ystävystynyt suomalaisen pojan kanssa. Nyt 20 vuotta myöhemmin tuo poika oli aikamiehenä yleisössä ja vastasi sieltä kitaristin vilkutukseen.
Vaikka konsertti alkoi uudempien levyjen kappaleilla, ei yhtye ollut unohtanut ehkä parasta albumiaan, vuonna 2003 julkaistua Frengersiä. Frengers valtasi koko settilistan jälkimmäisen puoliskon niin tehokkaasti, että levyltä soitettiin kahta vaille kaikki kappaleet. Erityismaininnan ansaitsee 156, josta oli tälle kiertueelle sovitettu vielä tavallistakin rauhallisemmin käynnistyvä fiilistelyversio.
Frengers-kappaleiden seassa kuultiin muutamia uusia kappaleita. Suomalaisyleisöä hemmoteltiin niidenkin suhteen, sillä vaikka Mew on soittanut joitakin uusia kappaleitaan jo kesän keikoilla, niin Tavastialla sai maailman ensi-iltansa uusi kappale Water Slides.
Ja millainen kappale se olikaan.
Monesti konserteissa kuultavat uudet kappaleet ovat niitä, jotka eivät ensikuulemalta aukea, vaan yleisö odottaa jo niiden jälkeen tulevia tutumpia hittejä. Water Slides oli upposi kuitenkin suomalaisyleisöön heti. Bjerren korkealta laulamat säkeistöt edelsivät kertosäettä, joka oli kuin suoraan Mewin Frengers-vuosilta ja siten uponnee bändin pitkän linjan faneihin. Jos Water Slides ei tule olemaan tulevan albumin singleraitoja, vaaditaan melkoisia kappaleita sen syrjäyttämiseen.
- Tämä on musiikkia rakasteluun, bändi kertoi kappaleen jälkeen.
Uudesta materiaalista ansaitsee maininnan myös kappale, jota bändi kutsuu työnimellä Russell. Nimi tulee siitä, että yhtye oli kutsunut luokseen biisintekoavuksi Bloc Party -yhtyeen kitaristin Russell Lissackin. Koska tuo kappale kuulosti erikoiselta jopa Mewin biisiksi ja sitä dominoi erikoinen kitarariffi, paistanee juuri vieraskynän kädenjälki kappaleella vahvasti.
Yhtye ja yleisö tuntuivat nauttivan illasta aivan yhtä paljon ja kappaleet seurasivat toistaan loputtoman tuntuisena suloisena virtana. Ilmeisesti bändikin innostui illan edetessä soittamaan sellaisia kappaleita, jotka eivät suunniteltuun settilistaan olleet kuuluneet.
- Tämä on pisin konsertti, mitä olemme koskaan heittäneet, yhtye myönsi encorejen aikaan.
Pisinkin konsertti loppuu aikanaan, mutta paremmin tämäkään Mew-keikka ei olisi voinut päättyä, sillä viimeiseksi encoreksi säästettiin monien Mewin parhaana kappaleena pitämä Comforting Sounds.
