Kuva: Capcom
"Zombien tappaminen viihdyttää hetken" - Arvostelussa: Dead Rising 4: Frank's Big Package (PS4)
Dead Rising 4: Frank’s Big Package ymppää samaan pakettiin vuosi sitten eksklusiivisesti Xbox Onelle ja Windowsille julkaistun Dead Rising 4:n ja kaikki lisähärpäkkeet. Pelisarja nähdään nyt ensimmäistä kertaa PS4:llä.
11-vuotta sitten Frank West pysäytti zombie-invaasion ja nakkasi kameran naulaan. Nyt on aika palata sinne mistä kaikki sai alkunsa ja pistää taas monituhatpäinen lauma epäkuolleita matalaksi.
Pelin pääosassa häärää ensimmäisestä osasta tuttu mestarivalokuvaaja Frank West joka pääsee jälleen kerran mättämään mielin määrin zombiekansaa matalaksi ja pelastamaan siinä sivussa maailman varmalta tuholta. Aseenaan Frankilla on tuttuun tyyliin kaikkea mahdollista pesäpallomailasta moottorisahaseipäisiin ja hurme on sitä mitä sopii odottaakin: Runsasta ja roiskuvaa. Huumoria ja vakavuutta ainakin yrittävää kauhua sisältävä paketti on aika-ajoin hauska ja suurimman osan ajasta vähemmän hauska.
Peli on asetelmiltaan perinteistä splätterihuttua. Frank palaa pelisarjan alkulähteille, Willametten pikkukaupunkiin, ottamaan selvää uuden Zombie-epidemian syistä. Kaupungissa häärää yksityinen tutkijaryhmä salaisine tukikohtineen ja tekee kokeita joiden seurauksena ruumiit kävelevät. Kaupunkiin on rakennettu uusi ostari joka on omistettu alkuperäisessä zombiepocalypsessä kuolleiden muistolle, mutta kuinka ollakaan, uusi epidemia starttaa juuri kyseisen ostarin avajaisista.
(kuva: capcom)
Itse pelaaminen on sitten niin älyvapaata meininkiä, että oksat pois. Vanhana jääränä roolittuva Frank napsii zombien päitä vadille mitä eriskummallisimmilla aseilla, ihmettelee nykymaailman meininkiä ”ennen kaikki oli paremmin”-otteella ja näpäyttelee siinä sivussa selfien poikineen hohtavasilmäisten ja toisinaan kasvottomien vihulaisten kanssa. Kukapa itseään kunnioittava ammattivalokuvaaja nyt ei olisi sen verran ajan hermolla, ettei valjastaisi meitsieitä käyttöönsä. Välissä Frank nakkaa tiskiin vitsiä vanhalla kunnon äijämeiningillä ja katkoo sitten taas lisää kauloja kirveellään. Rinse and repeat.
Zombeja siis lahdataan toinen toistaan älyvapaammilla aseviritelmillä. Frank löytää kaupungin raunioista käsiinsä muun muassa liekehtiviä miekkoja, valtavia kirveitä, käsikranaateilla vuorattuja lekoja, mekaanisia nyrkkejä, moottorisahakeppejä, miniguneja… kaikkea liikennemerkeistä sinkoihin ja siltä väliltä. Sähköä, happoa, tulta ynnä muita elementtejä käytetään aseiden tehostamiseen ja hauskuuden maksimoimiseen. Zombien silpominen toinen toistaan mielikuvituksellisimmilla aseilla on nimittäin yllättävän hauskaa, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Satapäinen lauma lakoaa valokuvaajamme tiellä kuin vettä vaan, mutta uusi kasa aivottomia laahustajia odottaa aina seuraavan nurkan takana.
(kuva: capcom)
Eikä aseissa vielä kaikki! Frankin päälle voi pukea tietysti kasan erilaisia asusteita joulupukin tonttutamineista palomiehen tai vaikkapa cowboyn asusteeseen saakka. Mikäpä sen mukavampaa kuin pistää päälle irkkuhaltijan puku ja hakata kävelykepillä vastaantulijoita. Ei mikään! Paitsi sitten kun se käy tylsäksi. Pelin edetessä zombiemeren niittäminen alkaa tuntua pakkopullalta ja huomasin ennemmin vältteleväni vihollisia mahdollisimman paljon viikatemieheksi ryhtymisen sijaan. Kaupungin kapeilla kaduilla tarpominen vaatiikin ajoittain zombielaumojen välttelyä. Dead Rising -pelisarjan hienous on mielestäni aina ollut se, että laumat ovat poikkeuksetta sata- ellei jopa tuhatpäisiä.
Kaupunki itsessään on isohko. Kyseessä ei ole mikään GTA-tyyppinen valtavan kokoinen katuverkosto, vaan pikkukaupungin kadut ovat enemmänkin pienessä sumpussa risteileviä sokkeloita jotka avautuvat pelin edetessä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Kaiken keskiössä on zombie-epidemian lähteenä toimiva kauppakeskus jonne voi palata takaisin kaupunginosien turvapaikkojen kautta. Takaisin palaaminen on myös tarpeellista, sillä jokaisesta kaupunginosasta ja kauppakeskuksesta itsestään löytyy runsaasti kerättävää asepiirustusten ja muiden juonta avaavien esineiden muodossa.
(kuva: capcom)
Suurin uudistus DR4:ssä on aikarajojen poistaminen. Edellisten osien tiukka kelloa vastaan kikkailu on nakattu roskiin ja pelaajat pääsevät nyt tutkimaan Willametten kaupunkia rennon letkeällä otteella. Pelaaminen on paljon mukavampaa, kun tehtävien loppuratkaisun ja sataprosenttisen läpäisyn saavuttaminen ei vaadi hampaiden kiristelyä kun "taas jäi parista sekunnista kiinni." Tutkimisen vapaus onkin sitten vähän kaksiteräinen miekka itse pelaamisen ollessa täyttä kaaosta. Ei vaan kiinnosta lähteä tarpomaan kaupungin läpi yhtä asepiirustusta tai sanomalehteä hakemaan.
Kaikki tämä edellä mainittu älyttömyys ja kaaos syö kuitenkin pelistä punaisen langan. Huumorillaan peli pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen se muuttuu pakkopullaksi jonka toivoisi olevan jo loppu. Uudelleenpeluuarvoa Dead Rising 4:llä ei juurikaan ole eikä mieleni tehnyt edes pelata paketin mukana tulleita DLC:itä joiden joukosta löytyy muun muassa Super Ultra Dead Rising 4 Mini Golf.
Ajanviettotapana zombiemättöä harrastaa siis hetken, mutta pidempää suhdetta pelin kanssa ei tule solmittua. Dead Rising 4 on väkinäisen hauska lahtaus-simulaattori joka yrittää tarjota kaikille kaikkea.
Lue myös: Assassin's Creed Origins palauttaa uskon koko pelisarjaan!
