Kuva: Bioware
Sisällötöntä lentelyä - Arvostelussa: Anthem (PC)
Valtavan hypen voimin julkaistu Biowaren kehittämä ja EA:n julkaisema Anthem jää lopulta sisällöttömäksi lentelyksi, jonka toimivimpia elementtejä ei osata hyödyntää täydessä potentiaalissaan.
Olipa kerran Bioware. Sen pituinen se. Tähän tarinan lopetukseen on pakko päätyä jo vajaa viikko pelitalon tuoreen ja valtavan hypetyksen saaneen Anthem toimintaroolipelin ennakkojulkaisun jälkeen. Biowaren kehittämä ja EA:n julkaisema teos on selvästi suunniteltu jättiläisfirman kokoushuoneessa harmaat puvut niskassaan istuvien vakavailmeisten markkinointijehujen toimesta. ”Räjähdyksiä, check! ’RPG-elementtejä’, check! Aseita, check! Grindaamista, check! Mikromaksuja rahavirran tuojana, check! Näistähän ne nuoret kossit tykkäävät! Paras peli Ikinä!” Sanottiin siinä kokouksessa, jossa pelin suunnitelmalliset suuntaviivat lyötiin lukkoon.
Ja voi sitä hypen määrää. Muistan muutama vuosi sitten katselleeni E3-lähetystä jossa Biowaren tuleva toimintarope esiteltiin. Vanhana Mass Effect -fanina otin osani hypestä vaikka suhtauduinkin siihen varauksella. Ja hyvä niin. Lähes kaikki tuossa esittelyvideossa esitellyt ominaisuudet on nimittäin karsittu pois tai sitten niitä on heikennetty sellaiselle tasolle, että varautuneenkin pelaajan sydäntä musertaa epäusko. Poissa on saumaton ja lataustauoton maailma, hop on/hop off periaatteella toimiva co-op ja tiimin sisäinen kommunikaatio. Pelissä ei siis ole edes tekstimuotoista keskustelumahdollisuutta. Tilalla on tyhjyyttä, pitkiä lataustaukoja ja sieluttomasti eteenpäin kompuroiva tarina.
(kuva: Bioware)
Anthemia on kehitetty kuusi vuotta. Se on pitkä aika oppia ja korjata virheitä. Siltikin peli onnistuu putoamaan niihin samoihin sudenkuoppiin kuin Bungien Destiny -pelit aikoinaan tekivät. Se ei ole julkaisuvaiheessaan millään tavalla mielenkiintoinen teos, jossa ei ole hintalappuunsa nähden läheskään tarpeeksi sisältöä. Anthem onnistuu ainoastaan parilla osa-alueella vastaamaan kehittäjiensä paasaamaan hypeen. Ensinnäkin pelissä liikkuminen ja lentäminen on aivan valtavan hauskaa puuhaa. Pelaajan ohjastamat Javelineiksi kutsutut robottihaarniskat muuttuvat Iron Man tyyppisiksi lentoasuiksi napin painalluksella. Javelineilla lentely on hiiren ja näppäimistön komentoihin hyvin reagoivaa ja toimivaa puuhaa, josta muut pelinkehittäjät saisivat ottaa mallia. Tätä iloa ja ihmetystä riittää tosin ainoastaan siihen asti, kunnes pelaaja tajuaa, että lentämistä käytetään ainoastaan tylsästä tehtäväosiosta toiseen siirtymiseen eikä mekaniikkaa osata hyödyntää tehtävien sisällä täydessä potentiaalissaan.
Pelin taistelumekaniikka on sentään onnistuttu rakentamaan toimivaksi kokonaisuudeksi ja vihollislaumojen niittäminen on mukavaa puuhaa varsinkin porukalla. Anthem kannustaakin tiimipelaamiseen alusta loppuun saakka ja matchmaking toimii nopeasti ja saumattomasti. Taistellessa eri skillit vastaavat odotuksia ja niitä vaihtelemalla omasta Javelinistaan saa helposti tehtyä omia odotuksia ja pelityyliä vastaavan kamppeen. Variaatiota on tosin vain vähän, eikä esimerkiksi asevalinnalla ole lopulta kovin paljoa merkitystä. Räiskinnän ohella väistellään kohti viuhuvia luoteja ja muita projektiileja lentelemällä ja väistönappia painaen sinkoilemalla puolelta toiselle ja toiminta on välillä niin hektistä, että kuoleman hetkellä ei ole mitään käryä, että mistä suunnasta pelaajan tappanut osuma oikein tuli.
(Artikkeli jatkuu pelin taustatarinaa esittelevän videon jälkeen)
Javelineja on neljä erilaista, joista yksi on eräänlainen yleismies Jantunen tasapainoisine haarniska-tuhovoimasuhteineen, toinen on tankkityyppinen kolossi, kolmas meleehyökkäyksiin painottava ninja ja viimeinen taistelukentän yllä leijaileva salamoita ja tulta nakkeleva depsittäjä. Paperilla ajateltuna eri Javelinit tukevat toisiaan tiimissä pelatessa, mutta valitettavasti konkretia todistaa ajatuksen vääräksi, ja pelaajat useimmiten vain räjäyttelevät omia vihollisiaan kappaleiksi sen kummemmin strategiaa miettimättä. Lopulta taistelutkaan eivät tarjoa juuri mitään vaihtelua toisiinsa nähden ja pelin bossitkin ovat vain luotisieniä, jotka kaatuvat, kun niitä vain ampuu tarpeeksi ja väistelee viereen ilmestyviä räjähtäviä valopalloja.
Siinäpä ne hyvät puolet oikeastaan ovatkin. Kuuden vuoden kehitystyöstä suurin osa on ilmeisesti kulutettu juurikin lentämisen ja taistelun innovointiin ja viilaamiseen, sillä pelin muu sisältö jää torsoksi lähes kaikilta osa-alueilta. Perustukset vuosikausia kantavalla hittipelille ovat kyllä olemassa, mutta niiden varaan ei ole osattu rakentaa tarpeeksi koukuttavaa kokonaisuutta. Pelin runkoa peittää päälle liimattu ja oikeasti hieno graafinen loisto, jonka alla on ontto kokonaisuus.
Suurin ongelma Anthemissa on jo edellä mainittu maailman sisällöttömyys. Bioware on tunnettu Mass Effect sekä Dragon Age pelisarjoistaan, joiden varsinkin alkupään osien syvyyttä ja tarinan vetovoimaa kukaan ei voi kiistää. Anthemin taustalla, ihan siellä varjojen rajamailla, voi kyllä havaita samanlaista vetovoimaa uhkuvan tarinan, mutta sen esiintuominen jää ärsyttävällä tavalla pintapuoliseksi lätinäksi. Ihan kuin pelintekijät olisivat keskittyneet hiomaan teknisen sujuvuuden huippuunsa, lyöneet päälle mikromaksu- ja keskinkertaisesti toteutetun lootti- ja inventaariosysteemin, johon palataan myöhemmin, ja hoksanneet vasta siinä vaiheessa, että: ”Hetkinen… Tässähän piti olla joku tarina?”
(kuva: Bioware)
Siinä missä pelimaailmasta löytyvät lore-esineet ovat mielenkiintoista luettavaa, kaikki muu juonen kuljetus ontuu ja pahasti. Pelimaailmassa kaupungin virkaa toimittavassa Fort Tarsisissa sivuhahmot ovat sieluttomia länkyttäjiä, joiden jokainen henkilökohtainen ongelma on jostain syystä kerrottava pelaajan ohjaamalle tuiki tuntemattomalle Freelancerille ja vaadittava tätä ratkomaan tämä ongelma valitsemalla toinen kahdesta dialogivaihtoehdosta. Valinnalla ei kuitenkaan ole pelin itsensä kannalta yhtään mitään merkitystä, vaan lopputulos tulee aina olemaan sama. Sivuhahmojen olemassaoloa ei pysty ihan oikeasti millään ilveellä perustelemaan. Ne eivät edes syvennä pelimaailmaa ja taustatarinaa millään tavalla. Dialogit ovat pelkkää tylsää jorinaa, jolla ei ole mitään merkityksellistä sisältöä.
Pelin varsinainen päätarinakaan ei ole tasoltaan tai kuljetukseltaan Biowaren tasoista kampetta, mikä on sääli, koska potentiaalia siinä on runsaasti. Pääjuonta kuljetetaan eteenpäin tehtävillä, jotka ovat sisällöltään täysin toistensa kaltaisia. Lennä paikkaan X, kerää esineitä, palauta esineet, tapa aaltoina saapuvia vihollisia, lennä paikkaan Y, puolusta paikkaa vihollisilta, tuhoa vähän kovempi pomovihollinen. Kaiken keskellä korviin ladotaan dialogia, joka on lakonista ja suoraan sanottuna huonosti kirjoitettua. Välillä käydään Fort Tarsisissa kunnes sama kaava toistuu. Kaiken lisäksi tarina katkaistaan keskeltä poikki, kun pelaaja pakotetaan grindaamaan avoimessa maailmassa tehtävässä, jossa täytyy kerätä kymmeniä erityylisiä tappoja, avata arkkuja, kerätä kasveja ja mineraaleja sekä suorittaa maailmaan sattumanvaraisesti putkahtavia eventtejä. Pelaaja siis pakotetaan venyttämään peliin kulutettua aikaa grindaamalla turhanpäiväisyyksiä. Tuntuu, kuin sisältöä ei olisi näin julkaisun alla ollut tarpeeksi, ja peliin käytettävää aikaa olisi hetken mielijohteesta päätetty pidentää tällaisella roskatehtävällä.
(Artikkeli jatkuu pelin tarinanjälkeistä sisältöä esittelevän videon jälkeen)
Myös sivutehtävät sekä raidien ja dungeonien välimallia olevat strongholdit ovat täysin samalla kaavalla kulkevia läpyttelyjä. Mene sinne, puolusta sitä, kerää niitä, tapa ne. Strongholdit ovat toki pidempiä rupeamia joiden lopussa odottaa pomovihollinen ja loottia, mutta innovatiivisuus ja sisällön erilaisuus muuhun peliin verrattuna on unohtunut täysin. Tehtävän jälkeen ei edes pääse suoraan takaisin laajaan pelimaailmaan lentelemään, vaan pelaajan on aina kuljettava Fort Tarsisin lähtöruudun kautta. Välissä käydään jatkuvasti latausruudussa, joka raksuttaa pahimmillaan näytöllä useita minuutteja, vaikka käytössä olisikin SSD-kovalevy.
Latausruudut ovat vain yksi miinus tekniseltä toteutukseltaan epäkelvossa kokonaisuudessa, sillä optimointin on jäänyt pahasti kesken. PC:llä pelatessa saa kokea itsensä onnekkaaksi, jos hyvällä suorituskyvyllä varustetulla koneella ja matalammilla graafisilla asetuksilla pelatessa ruudunpäivitys nousee edes 60 FPS:ään. Pohjamudissa tarpovan ruudunpäivityksen kruunaa täydellä laskentatehollaan jostain kumman syystä raksuttava prosessori, joka huutaa hoosiannaa varsinkin latausruutujen kohdalla. Raporttien mukaan parin tunnin pelisession aikana peli lukee kovalevyltä käsittämättömästi lähes teratavun tietoa, mutta kukaan ei tiedä, että miksi. Fort Tarsisissa tarpomaan pakotetut pelaajat ovat lisäksi kertoneet, että peli lataa välillä tekstuureja luokattoman hitaasti ja pelaajat törmäävät tämän tästä näkymättömiin seiniin. Vaikka Anthem onkin kaunis peli, niin en jaksa käsittää miksi sen pelaamiseen muka vaaditaan näin karrikoidusti sanottuna supertietokoneen tasoisen kamppeen toimiakseen ilman ongelmia.
Yksi päälaen raapimista aiheuttavista puolista pelissä on myös sen ehdottomiin ydinalueisiin kuuluva puoli: loottisysteemi. Pelaajan ohjaamaa Javelinia voi muokata erillisellä Forgella. Forgen kautta skillit ja aseet vaihtuvat toisiin ja haarniskaa voi muokata erilaisilla skineillä sekä väreillä. Loottia tulee luonnollisesti tehtävistä palkintona ja nujerretuilta vihollisilta putoamalla. Valitettavasti vain esimerkiksi asekavalkadi on täysin sieluton ja itseään toistava. Jokainen ase tuntuu ammuttaessa lähes samalta toiseen verrattuna ja niiden sisältämät sattumanvaraisesti määräytyvät modifikaatiot ovat vaikutuksiltaan täysin arvailun varassa, peliin kun ei ole rakennettu minkäänlaista statsien vertailumahdollisuutta. Siitäkös pelihahmonsa täydellisyyteen pyrkivät pilkunviilaajapelaajat riemastuvat. Skillit ovat onneksi vaikutuksiltaan ja mekaniikoiltaan erilaisia, mutta niitäkin on vain muutama erilainen vaihtoehto yhtä Javelinia kohti.
(kuva: Bioware)
Pelin valikot on toiminnallisuudeltaan kehitetty konsolit ja ohjaimet edellä, ja sekös PC-pelaajia harmittaa. Koko valtavan suuri ja monimutkainen valikkosysteemi on ylisuunniteltu valtavankokoisine elementteineen ja hitaine animaatioineen, eikä pelkkää hiirtä käyttämällä voi tehdä juuri mitään. Jokainen eri toiminto on välillä hiiren, välillä näppäinten takana, eikä missään ole mitään johdonmukaisuutta. Pelkän tehtävälogin selaaminen on hidasta ja tuskallista, eikä sen välittämä informaatio ole kattavaa, saati helposti saatavilla. Tähän on onneksi huhujen mukaan odotettavissa parannusta tulevaisuudessa, mutta luoja yksin tietää, että milloin.
Koska kyseessä on moderni Electronic Artsin peli, niin Anthem sisältää myös mikromaksuja. Onneksi nämä käsittävät ainoastaan kosmeettisia esineitä, mutta siitä huolimatta hampaiden kiristys on huomattavaa, kun ynnää yhteen pelin kauppapaikan hinnan oikealla rahalla ostettavien shardien kanssa. Halvimmillaan kosmeettiset vinkeet maksavat 300 shardia, mutta pelin sisäisestä kaupasta ostettavat määrät ovat minimissään 500 shardin paketteja. Huomaatko matemaattisen ongelman? Shardeja jää pakosta joko jonkin verran yli, jolloin joutuu ostamaan taas uuden paketin, josta jää taas hieman yli seuraavan transaktion tapahduttua. Se, että mikromaksut koskevat ainoastaan kosmeettisia esineitä on toki asiaa lieventävä asiaa, mutta toisaalta koko rahastusmallin olemassaolo on mielestäni suuri vääryys. Mikromaksut olivat, ja ovat, pelimaailman syöpä ja niistä pitäisi päästä kokonaisuudessaan eroon, oli kyse kosmeettisista tai jopa pay-to-win malleista. Noh, business puhuu jälleen kerran.
Tulevaisuudessa Anthem voi oikeasti olla hyvä peli, mutta valitettavasti se ei ole tässä tilassaan vielä läheskään valmis. Minkäänlaista endgamea ei ole. Ainoastaan muutama erilainen stronghold joista kaksi kolmesta on toisintoja pelin tehtävistä. Kun tarina on ohi, pelaaja voi pelata tehtäviä satunnaisessa järjestyksessä uudelleen quickplayn kautta, mutta niille ei ole rakennettu uudelleenpeluumahdollisuutta, jossa pelaaja saisi itse valita, että mitä tehtävää haluaa pelata. Grindaaminen alkaa siis uudelleen, ja pelaajan eteen lätkäistäänkin tehtävä, jossa pitää esimerkiksi pelata läpi 25 strongholdia. Nykyisellään niitä on pelissä kolme, joten siitäpä laskemaan, että paljonko tehtävässä on lopulta variaatiota. Bioware ja EA olisivat saaneet lykätä julkaisua vuodella eteenpäin ja tätä ratkaisua olisivat kiitelleet kaikki, varsinkin pelaajakunta.
(kuva: Bioware)
Mitä Anthemille ja sen tarinalle sitten tapahtuu tulevaisuudessa? Lupaukset ja julkaisuaikajanat ovat suuria, mutta loppujen lopuksi kukaan ei tiedä konkretian tasolla, että mitä ja milloin tapahtuu, saati sitä, että montako äyriä pelaaja joutuu lompakostaan kaivamaan uuden äärelle päästäkseen. Pelille on lupailtu vuosia kestävää kehityskaarta ja maailmasta on maalailtu alati muuttuvaa kokonaisuutta. Maaliskuussa peliin avautuu ensimmäinen uusi tarinallinen luku, mutta seuraavan luvun päivämäärää ei ole julkistettu. Kuulostaako tutulta? Noh, muuan Destiny toimi aikoinaan samalla kaavalla.
Anthem on ollut 15. helmikuuta lähtien pelattavissa pelin Legion of Dawn -version ennakkotilanneille PC-pelaajille. Tämä ennakkopeliversio on ollut valtavien bugien kyllästämä tekele, jollaista yksikään itseään kunnioittava pelitalo ei päästäisi käsistään varsinkaan maksaneiden asiakkaiden pelattavaksi. Peliä voi korkeintaan luonnehtia suljetuksi betaksi, jota se ei ainakaan virallisten kanavien mukaan ole. 22. helmikuuta koittaa kuitenkin valmiin version julkaisupäivä konsoleille ja Anthem saa samaan syssyyn myös päivityksen, joka korjaa valtavan kasan bugeja.
Haluan, että Anthemista tulee vielä sisältöpäivitystensä myötä hyvä peli. Toivon sitä todella. Pahoin kuitenkin pelkään, että yksikään päivitys ei pysty korjaamaan sitä tyhjyyttä, joka Anthemin sisällä ammottaa. Peli on jo lähtökohdiltaan niin rahankiilto silmissä ja ilman sydäntä tehdyn oloinen sieluton kuori, että päällimmäisenä tunteena on jatkuvasti pettymys. Perustukset ja ydinmekaniikat ovat kunnossa, mutta kaikki muu on isolla kädellä sinne päin sutaistua huttua ja se matalin kohta aidasta on ylitetty liian usein.
Anthem julkaistaan PC:lle, Playstation 4:lle ja Xbox Onelle 22. helmikuuta 2019.
