Kuva: Bend Studio
Selviytyminen ei ole elämistä - Arvostelussa: Days Gone (PS4)
Bend Studion Playstation 4:lle yksinoikeudella tehty zombierymistely Days Gone pitää otteessaan ja jännityksessä loppuun asti. Freakerlaumojen maihinnousu on alkanut.
Bend Studion ideoimassa postapocalyptisessa Days Gonen maailmassa ihmiskunta on lähes tuhoutunut viruksen mutatoitua suurimman osan maapallon väestöstä turuilla ja toreilla mellestäviksi ihmislihaa ja toisiaan syöviksi feraaleiksi freakereiksi. Deacon St. John on elämänhalunsa menettänyt selviytyjä, Mongrel MCC:hen kuuluva motoristi, joka etsii selviytymiselleen ja elämälleen tarkoitusta. Kuolemanuhasta vähät välittävä ajelehtija kiertää leiristä leiriin tehden hanttihommia toisensa jälkeen vierellään samaan moottoripyöräkerhoon kuuluva ystävä, Boozer. Deaconin elämässä ei ole ollut kipinää sen jälkeen, kun hänen vaimonsa Sarah katosi – ja oletettavasti menehtyi – freakereiden lahdattua ihmiskunnan sukupuuton partaalle.
Pelaaja hyppää Deaconin saappaisiin kaksi vuotta maailman loputtua tilanteessa, jossa motoristin täytyy kantaa harteillaan paitsi oma niin myös Boozerin selviytyminen. Matkan aikana pureudutaan motoristien väliseen syvään ystävyyteen, ihmisluonnon brutaaleihin saloihin, selviytymisen aakkosiin ja myös rakkauden sielua parantavaan voimaan. Tämä ei ole mitään suureellista haihattelua, vaan pelin aikana käydään oikeasti läpi tunteiden koko kirjolla vaiheita, jotka ratkaisevat ihmiskunnan tulevaisuuden; niin hyvässä kuin pahassa.
(kuva: Bend Studio)
Sam Witwerin näyttelemä Deacon St. John on antisankarina parhaasta päästä. Witwerin ääninäyttely tekee Deaconista prikulleen maailmansa näköisen ja taustojensa oloisen hahmon, jonka tulikivenkatkuisia one linereita kuuntelee mielellään kerta toisensa jälkeen, olivatpa ne miten korneja tai kliseisiä tahansa. Vihaa ja inhoa uhkuva Deacon täydentää maailmaa, sen ankeutta ja lohduttomuutta sekä elämän epäreiluutta täydellisesti ja hahmo pirtyykin ehdottomasti ainakin minun ajatuksiini yhtenä videopelien historian parhaiten rakennetuista hahmoista. Muutkin ääninäyttelijät osaavat asiansa ja dialogit ovat hyvin kirjoitettuja, viimeisteltyjen kasvoanimaatioiden täydentäessä lopputulosta uskottavammaksi. Näyttelijävalinnat siis osuvat hahmojensa kanssa yksiin varsin mallikkaasti ja juuri tästä syystä pelin tarinankerronta toimii niin hyvin.
Days Gonen tarina on alusta loppuun saakka otteessaan ja jännityksessä pitävä kokonaisuus, joka on pienistä puutteistaan huolimatta pääasiassa täyttä rautaa. Tarinan rakenteesta puuttuu ainoastaan yksi valitettava ominaisuus: valintojen mahdollisuus. Pelaajalle ei anneta sananvaltaa siinä, että minkälaiseksi ihmiseksi Deacon kasvaa matkan aikana, vaan juoni kulkee täysin ja hallitsemattomasti raiteillaan halusipa pelaaja sitä tai ei. Tämä ei kuitenkaan poista tarinasta syvyyttä ollenkaan, vaan pääjuoni ja erilliset sivujuonteet toimivat sellaisinaankin lähes täydellisesti. Days Gonessa kysytään oikeita kysymyksiä ja vastataan niihin, kunhan tarpeeksi jaksaa penkoa sivutehtäviä. Inhimillisyys ja ihmisyys ovat toki maailmasta kadonneet, mutta jostain Deaconin sisimmästä ja ystäväpiiristä löytyy vielä se pieni valonpilkahdus, joka luo valoa pimeyteen.
(Artikkeli jatkuu pelin tarinaa esittelevän videon jälkeen.)
Selviytyminen on läpi pelin avainasemassa. Maailma on julma ja anteeksiantamaton, ja tässä piileekin Days Gonen suola. Selviytyminen on toisinaan todellista selviytymistä, eikä esimerkiksi ammuksia ja pommien tai ansojen valmistamiseen käytettäviä materiaaleja löydy ihan joka paikasta. Tämän lisäksi Deaconin moottoripyörä syö pöyristyttäviä määriä polttoainetta ja alkupään pienemmällä tankilla varustetulla värkillä ei tunnu pääsevän muutamaa kilometriä kauemmaksi ennen kuin ympäristöstä pitää etsiä jerrykannuja tankkaamista varten. Tämä pakottaa pelaajan suunnittelemaan reittinsä tarkoin ja kiertämään pidemmän kautta tankkauspaikan löytääkseen. Ja kaiken aikaa ne pirun freakerit pyörivät nurkissa susista ja ihmisvihollisista puhumattakaan. Freakerit eivät myöskään ole perinteisiä hitaasti ja mölisten vaeltavia zombeja, vaan Bend Studio on tehnyt näihin vanhoihin oletuksiin vankan pesäeron luomalla niistä nopeita ja määrätietoisia saalistajia.
Peli näyttää todelliset kyntensä viimeistään siinä vaiheessa, kun pelaaja kohtaa pelialuetta tutkiessaan monisatapäisen hordeksi kutsutun freakerlauman. Massiiviset parviälyllä ajattelevat vihollislaumat eivät ole pelkällä olankohautuksella ohitettavia riesoja, sillä valmistautumaton pelaaja kokee väistämättä kohtalonsa niiden kynsissä. Alkupelissä niitä vastaan on turha edes lähteä sotapolulle, sillä monisatapäinen lauma pieksee Deaconin mennen tullen. Vielä loppupelissäkin haastetta riittää ja hordejen tuhoaminen pitää tehdä pikkuhiljaa freaker freakeriltä hivuttaen. Suuremmat laumat on asetettu lokaatioihin, joiden ympäristöstä löytyy runsaasti ansoja ja pieniä kujia, joihin voi motittaa kymmenittäin freakereita kerralla, joten valmistautuminen on avainasemassa hordeja vastaan lähdettäessä.
(kuva: Bend Studio)
Paitsi, että freakerit vaeltavat pitkin poikin metsiköitä ja aroja, niin myös ihmisviholliset ovat ansoittaneet valtaväyliä ja leiriytyneet ympäri pelin laajaa maailmaa. Ihminen on tässä pelissä vihollinen, johon ei kannata suhtautua kevyesti. Dynaamisten tapahtumien (ansojen, väijytysten yms.) lisäksi maailmaa täplittävät isommat leirit, joista ihmisviholliset tekevät ryöstö- ja kaappausretkiä ympäröiville alueille. Leirit koostuvat yleensä parinkymmenen vihollisen joukoista ja niitä tyhjentämällä avataan paitsi Fast Travel mahdollisuuksia, niin myös erilaisten ammusten ja välineiden craftausreseptejä. Näitä tukikohtia tuhotessa kannattaa käyttää hoksottimiaan ja ottaa asiakseen esimerkiksi johtaa lähistöllä vaelteleva freaker lauma leirin porteille tuhoa viljelemään. Hiippailemallakin pääsee pitkälle, joskin ihmiset ovat osanneet ansoittaa leirien ympäristön usein karhunraudoilla ja peltipurkeista kasatuilla hälyttimillä. Ympäröivän orgaanisen maailman käyttö aseena on jotain, mitä en muista vastaavissa peleissä ennen nähneeni ja se on jotain, mikä erottaa Days Gonen vankasti muista genren peleistä.
Maailmalla riittää kokoa ja Deaconin moottoripyörä on tärkeä väline siinä matkustamiseen. Jalankin voi toki liikkua, mutta vaarat ovat alituiseen läsnä ja moottoripyörällä liikkuminen turvallisempaa. Moottoripyörään voi ostaa osia selviytyjien leireistä erillistä leirikohtaista luottoa käyttäen. Luottoa kerätään myymällä leireihin freakereiltä kerättyjä korvia sekä metsästettyä lihaa tai kasveja, tai suorittamalla erillisiä sivutehtäviä. Samalla luotolla ostetaan myös aseita, joita voi kantaa mukanaan kolmea kerrallaan. Maailman kuudelta erilaista ilmastoa ja luontoa sisältävältä alueelta löytyy runsaasti tekemistä muun muassa virusta torjumaan lähetettyjen NERO-erikoisjoukkojen sittemmin hylkäämien tiesulkujen ja tutkimuspisteiden muodossa. Lisäksi freakerit ovat majoittuneet saastuttamilleen alueille kyhäämiinsä risuista rakennettuihin pesiin, joiden polttaminen on Deaconille sydämen asia. Pesiä polttamalla alueista tulee jälleen turvallisempia, joskin freakerit eivät poistu alueilta tällöinkään kokonaan.
(kuva: Bend Studio)
Tekniseltä tasoltaan peli alittaa valitettavasti toisinaan riman. Muutama päivä ennen julkaisuaan peli päivitettiin 1.03 versioonsa, mutta edes tuo 20 gigan suuruinen ”day one” -laastari ei poistanut ajoittaisia – jopa PS4 Prolla ilmenneitä – suorituskykyongelmia. Pelin ruudunpäivitysnopeus laahaa välillä pohjamudissa, toisinaan peli jäätyy totaalisesti viiden sekunnin ajaksi ja tulipa vastaan myös täydellisiä kaatumisia, jotka vaativat pelin uudelleenkäynnistyksen. Tämän lisäksi pelimaailmaa leimaavat varsinkin moottoripyörällä suhaillessa renderöintiongelmat, jotka ilmenevät puuttuvina tekstuureina ja maailman yksityiskohtien puutteina. Kertaalleen peli onnistui jopa tappamaan minut spawnatessaan yhtäkkiä ajoneuvon päälleni ajellessani täydellä vauhdilla pitkin maantietä. Onneksi peli osaa tallentaa automaattisesti tilanteensa varsin tiheään, joten eteneminen ei kärsinyt tässäkään tapauksessa ihan tuhottomasti. Jokainen näistä teknisistä ongelmista on onneksi päivityksillä korjattavissa, joten Days Gone tulee kyllä olemaan sulavastu rullaava kokemus ennen pitkää. Tällaisenaan pelin julkaisua olisi kuitenkin saanut mielestäni lykätä parilla viikolla.
Days Gonen onnistuu kuitenkin läpäistä näistä teknisistä ongelmista ja kompasteluista huolimatta ihan mallikkaasti. Pelin läpäisy lähes kaikkine sivutehtävineen vei minulta arviolta hieman vajaat 50 tuntia. Se on paljon, ja tekemistä jäi vielä tämänkin jälkeen sukanvarteen odottamaan. Pelissä riittää siis pelattavaa ja se osasi myös pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti. Pleikkaristit saavat Days Gonesta irti runsaasti iloa ja se on tarinallisesti valmis kokonaisuus, jolle ei ole ainakaan Bend Studion edustajan kanssa tekemäni haastattelun perusteella myöskään tulossa maksullisia DLC:itä. Ilmaista lisäsisältöä selviytymistaisteluun on kylläkin tulossa jo kesäkuussa. Days Gonelle on pakko antaa vahva suositus.
Days Gone julkaistaan yksinoikeudella Playstation 4:lle 26. huhtikuuta.
Lue myös: Vahanukkenäyttelyn hirvitykset - Arvostelussa: Assassin's Creed III Remastered (PC)
Lue myös: Haastava matka japanilaisuuteen - Arvostelussa: Sekiro: Shadows Die Twice (PS4)
