Kuva: Remedy Entertainment
Taideteos, josta on vaikea löytää pahaa sanottavaa - arvostelussa: Control (PC)
Remedy Entertainmentin työstämästä ja vuoden tärkeimmästä suomalaisesta pelistä on vaikea löytää pahaa sanottavaa.
Suomen ainoaksi AAA-pelejä työstäväksi pelitaloksikin kutsutun Remedy Entertainmentin tuorein taideteos Control on jännittävä tapaus. Peliä on ehditty hehkuttaa eri pelimedioissa jo vuosia ja vihdoinkin pelaajien odotus palkitaan. Control on tarinaltaan mysteerien ja salaisuuksien verhoama peli, joten tässä arvostelussa ei käydä varsinaisia juoneen liittyviä asioita läpi alkuasetelmia pidemmälle. Koen tarpeelliseksi mainita asian, sillä juuri tämä tarinan mystisyys ja rivien välistä luettavat paljastukset ovat pelin ehdoton suola.
Pelin alussa loikataan punahiuksisen Jesse Fadenin (Courtney Hope) saappaisiin tämän saapuessa suurelle yleisölle tuntemattoman Federal Bureau of Controlin New Yorkissa sijaitsevaan päämajaan. Nopeasti selviää, että FBC:n tilat ovat mystisen ihmisiä valtaansa ottavan ja eräänlaisiksi zombeiksi muokkaavan mystisen Hiss-nimisen entiteetin valtaamat ja lähes ainoana selväjärkisenä ja elossa olevana ihmisenä Jessen harteille lankeaa Hiss-armeijan pysäyttäminen. The Oldest House nimellä kutsuttu FBC:n päämaja osoittautuu ulkokuortaan sokkeloisemmaksi ja mystisemmäksi paikaksi. Talon salaisuuksia Jesselle opettaa oman hauskan mausteensa pelille antava sivuhahmo, talonmies Ahti, jota näyttelee legendan asemassa Suomen teatterikentillä viilettävä Martti Suosalo.
(kuva: Remedy Entertainment)
Ahti on jäyhän suomalaisen miehen perikuva, joka sanoo asiat suoraan ja niin kuin ne ovat. Rallienglantia ja suomalaisia sananlaskuja viljelevä Ahti on mystinen hahmo, jonka alkuperä ja taustat ovat salaisuuksien peitossa. Talkkarin apulaiseksi pelihahmoa tituleeraavassa hahmossa piilee paljon, ainakin suomalaisia pelaajia. huvittavia itseironisia piirteitä, mutta tämä on paitsi hahmon vahvuus niin myöskin samaan aikaan sen heikkous. Suomalaisiin Ahtin olemus ja sananparret toki uppoavat, mutta muunkieliset pelaajat ovat väistämättä öö aapisena, kun mies vääntää ”tuhannen pillun päreiksi” -sanonnan ”splinters of a thousand pussys”-muotoon tai haluaa viedä pelialuetta sotkevat Hiss-viholliset ”behind the sauna”. Remedy liikkuukin Ahtin kohdalla hupaisan ja myötähäpeää aiheuttavan hahmon kapealla rajalla, mutta onneksi pääasiassa ensimmäisen vaihtoehdon puolella.
Pelituntumaltaan Control on huippuluokkaa. Remedyllä on ollut tapana hioa pelinsä aina viimeistä piirua vaille täydelliseen kuosiin, eikä Control ole poikkeus. Pelattavuus tuntuu hiiri- ja näppäimistö -kombolla hyvältä, taistelut maistuvat ja erilaisten yliluonnollisten skillien käyttäminen on sujuvaa ja mutkatonta. En pysty edes kuvailemaan, kuinka tyydyttävää on repäistä telekinesiaa käyttäen sohva ilmaan seinänvierustalta ja viskata se sumpussa olevien vihollisten niskaan. Kylmät väreet ovat tuolloin tosiasia. Voin vain kuvitella, että pelin pelaaminen konsolin ohjaimella maistuu jopa paremmalta kuin perinteisiä PC:n oheislaitteita käyttäen.
(kuva: Remedy Entertainment)
Kuljetukseltaan Remedy on ottanut Controlin suhteen edellisiä pelejään epälineaarisemman suunnan. Laajahkoa The Oldest Housea saa tutkia sopivan turvaluokituksen omaavan avainkortin löydyttyä miten haluaa ja sinne tänne on ripoteltu Control Pointeja, jotka toimivat paitsi pelihahmon levutus niin myös fast travel ja craftauspaikkoina. Suoraviivaisen putkijuoksun sijaan pelimaailma on siis varsin avoin ja erilaisia skillejä, kuten levitaatiota, hyödyntämällä pelaaja saattaa löytää jopa maailmaan piilotettuja salaisia huoneita ja tarinaa avaavia video- ja ääni- ja tekstipätkiä. Myös sivutehtäviä riittää pelin varsinaisen päätarinan ohella ja jokainen niistä eroaa edellisesti joten toistoa ei ole.
Visuaaliselta anniltaan peli säväyttää ihan toden teolla. The Oldest House on jostain 80-luvun kätköistä 2000-luvulle tuotuine rekvisiittoineen miljöönä mielikuvitusta ruokkiva ja sen Hiss-vihollisten valtaamat alueet kalskahtavat moderneine scifi-vivahteineen sopivasti yhteen niin sanotun ”normaalin” kalustuksen kanssa. Paikoittain mystiset ja kauhunsekaiset orgaaniset eliöt ovat ottaneet alueita haltuunsa ja näissä paikoissa tulee liikuttua yllätyshyökkäysten pelossa varoen ja hitaasti. Pelissä törmää kaiken aikaa huoneisiin ripoteltuihin tekstinpätkiin ja ääninauhoihin, jotka syventävät pelimaailman lorea ja tuovat mukavan lisän tarinaan. Näitä tekstejä kannattaa lukea ja ääninauhoja kuunnella.
(kuva: Remedy Entertainment)
Taistelut ovat räjähdyksiltään näyttäviä ja tuhoisia pilareiden hajotessa pienemmiksi betonimöhkäleiksi ja ilmastointiputkien taipuessa lommoille. Kaikesta tuntee ja huomaa sen yksityiskohtaisen pieteetin, jolla Remedy on maailmaansa hellinyt. Pelin asevalikoima käsittää periaatteessa ainoastaan yhden reikäraudan, The Service Weapon -nimellä paiskatun artefactin, joka osaa muuntautua useampaan eri muotoon pelaajan avattua moodeja pelimaailmasta löytyviä materiaaleja käyttäen. Asemoodeja saa puolestaan käyttöön kolme kappaletta kerrallaan ja niiden välillä vekslaaminen onnistuu nappia painamalla.
Omalla raudallani peli ei visuaalisesta loistostaan huolimatta nykinyt lainkaan, vaan FPS-lukemat huitelivat Ultra asetuksillakin kaiken aikaa tasaisesti jossain 70 ruudun tienoilla. Graafisesti pelistä löytyi vielä esi-laastarivaiheessa pieniä teknisiä bugeja, mutta ne korjattiin devaajien toimesta julkaisupäivään mennessä. Muuten koko peli pyöri ilman mitään ongelmia, ja Nvidian RTX näytönohjaimen omistajien iloksi peli tukee myös Ray Tracing teknologiaa.
Control on taideteos, josta on aidosti vaikea löytää pahaa sanottavaa. Se imaisee maailmaansa niin pahasti, että pelin pelaa parinkymmenen tunnin kestostaan huolimatta helposti läpi pariltakin istumalta, jonka jälkeen haluaa peliin lisää sisältöä. Peli jättää myös osan kysymyksistä auki, joten Remedyn lupaamille ladattaville lisäosille on kyllä tilausta.
Control julkaistiin PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle 27. elokuuta.
Lue myös: Kaksin kappalein natseja vastaan - Arvostelussa: Wolfenstein: Youngblood (PC)
Lue myös: Lovecraftin jalanjäljissä - Arvostelussa: The Sinking City (PC)
Lue myös: Kaaoksen verenhimoisia voimia vastaan - Arvostelussa: Warhammer: Chaosbane (PC)
