Kuva: Ubisoft
Ei näin, Ubisoft - Arvostelussa: Tom Clancy's Ghost Recon Breakpoint (PC)
Ubisoftin Ghost Recon Breakpoint rakentaa Wildlandsin sementoimalle kivijalalle kieroutuneen ja mikromaksujen kyllästämän hirvityksen, joka saa Tom Clancyn kääntymään haudassaan.
Tom Clancy’s Ghost Recon Wildlands oli ilmestyessään varsin odotettu piristysruiske Ghost Recon -pelisarjan jo pitkään uudistumisen tarpeessa olleeseen pelisarjaan. Kolumbian viidakoihin sijoittuva taktinen rymistely oli parhaimmillaan neljän hengen kaveriporukalla pelatessa, ja vihollisasemien vyöryttäminen oli paitsi hauskaa, niin myös sopivan haastavaa. Valtavankokoinen maailma kutsui tutkimaan itseään ja monimuotoiset maastot hivelivät silmiä. Ubisoftin tuore tekele Ghost Recon Breakpoint nappaa Wildlandsin kantaman soihdun kouraansa, sohaisee sillä viidakot liekkeihin ja nauraa maanisesti aiheuttamalleen sekavalle kaaokselle.
Jossain kohtaa Ubisoftin pelisuunnittelutiimin palaveria tapahtui jotain odottamatonta. Liekö kahvin sekaan lorahtanut hieman miestä väkevämpää, donitsit olleet homeessa tai sitten A-tiimiläiset olleet lomailemassa B-tiimin ottaessa paikan haltuun ja tulostaessa pakaroistaan valokopioita, mutta jotain meni metsään ja pahasti. Ghost Recon Breakpoint on niin suuri kasa sekavaa sillisalaattia, että siitä on lähes mahdotonta saada irti mitään muuta kuin hampaiden kiristelyä.
Ubisoftin markkinointikoneisto on asettanut Breakpointin suurimmaksi myyntinippeliksi muun muassa Marvelin Punisherin roolissa loistaneen ja legendan asemaan nousseen Jon Bernthalin kasvot, mutta edes karskin ja miehisen TV-tähden mukanaolo ei pelasta peliä siltä kadotukselta, johon se joutaa. Bernthal jää lopulta pääroolistaan huolimatta niin pahasti pelin muiden ongelmien varjoon, että miehen karisma ei ehdi pelastaa sekavaa juonta millään muotoa.
(kuva: Ubisoft)
Aloitetaanpa siitä juonesta. Pelaaja heitetään Auroan saarelle syystä, jota ei oikeastaan kerrota missään vaiheessa. Pelin starttivideossa esitellään hyvin lyhykäisesti saari, jossa rakennetaan miljardööriyrittäjä Jace Skellin johdolla ”Maailma 2.0:aa”. Mitä tahansa se tarkoittaakaan. Pelaajan ”Nomad”-hahmo on osa saarelle jostain syystä lähetettävää ”Ghost”-porukkaa. Nomad on ainoa selviytyjä, kun sotilaiden helikopteri ammutaan alas. Sniikkailuun keskittyvän alkutehtävän lopussa paljastuu, että helikopterin pudottamisesta ja taustalla mylläävästä, saaren asukkaiden sortoon keskittyvästä juonesta on vastuussa Cole D. Walker, entinen ”Ghost”, joka on kääntänyt takkinsa ja jota näyttelee edellä mainittu Jon Bernthal. Näistä lähtökohdista pelaaja sitten lähtee pelastamaan saaren asukkaita sorron ikeestä ja tekemään… jotain. Juoni on oikeasti niin sekava ja vaikeaselkoinen, että en tiedä vieläkään, että miksi sotilaat edes lähetettiin saarelle.
Juonen sekavuutta ei helpota sekään, että pelin tehtävät ovat tylsiä ja itseään toistavia. Oikeastaan jokaisessa tehtävässä pitää mennä paikasta A paikkaan B, tappaa perillä odottavat viholliset, napatapahisten tietokoneelta tietoja ja palata takaisin eräänlaisena yhteisöhubina toimivaan luolaan palauttamaan suoritettu tehtävä. Ne pienet tehtävien aikana koettavat valonpilkahdukset ovat hetkittäisiä tilanteita, joissa onnistutaan tyhjentämään vihollisten keskittymä ilman, että kukaan huomaa mitään tapahtuneen. Muuten peli on vain tylsää puurtamista, jossa matkustetaan tylsää ja valtavankokoista saarta ristiin rastiin edestakaisin helikopteria käyttäen ja välillä headshotteja vihollisten kuuppaan jaellen. Edes co-op ei pelasta tätä tekelettä, sillä moninpeli on aivan yhtä tylsää kuin yksinpelikin. Pelissä on myös ”Ghost mode” -niminen PvP-moodinsa, mutta en tätä arvostelua tehdessä testannut sitä laisinkaan.
(kuva: Ubisoft)
Breakpoint on myös tekniseltä tasoltaan ongelmallinen tekele. Tekstuurit eivät toisinaan tunnu latautuvan millään. Helikopterilla lentäessä peli jumittaa välillä kopterin paikoilleen, koska pelimaailman lataaminen on tuskallisen hidasta. Lisäksi kanssapelaajan hahmo katoaa yhtäkkiä pelimaailmasta omista ja toisten aseista puhumattakaan. Tämä ei siis johdu mistään yhteysongelmista, vaan pelaajan hahmomalli vain muuttuu näkymättömäksi. Yhdessä kohtaa kaverini ihmetteli, että mitä minun hahmoni oikein pitelee käsissään ja ilmeni, joka ikinen inventaarion pikanäppäimissä ollut tavara droonista lääkintälaukkuihin ja C4:ään oli päättänyt siirtyä hahmoni näppeihin. Välillä peli jumittaa pelaajan taistelutilanteeseen, vaikka välimatkaa vihollisten ja pelaajan välillä on kilometritolkulla. Tällaiset pienet ja ärsyttävät ongelmat kumuloituvat valtavaksi bugimassaksi, jota Breakpoint edustaa. Viimeistely uupuu selvästi, eikä peliä olisi missään nimessä pitänyt julkaista tässä kuosissa.
Se täytyy kuitenkin sanoa, että silloin kun maailma latautuu, niin se näyttää nätiltä ja yksityiskohtaiselta.Vesiputoukset soljuvat kaukaisuudessa, linnut laulelevat ympäristön puustossa ja pilvien läpi suodattuva valo luo hienon ja tunnelmallisen ympäristön. Valitettavasti edes maailman graafisesta ilmeestä ei osaa nauttia edellä mainittujen teknisten ongelmien vuoksi. Lisäksi pelimaailma ei tunnu yhtään niin monimuotoiselta kuin Wildlandsissa, eikä sitä halua lähteä tutkimaan samalla tavalla uusien aseiden ja varusteiden toivossa.
(kuva: Ubisoft)
Pelin valikot ovat käytettävyydeltään ihan käsittämätöntä horroria. Ne on selkeästi suunniteltu konsolikäyttöä varten ja PC:llä pelatessa niitä on todella vaikea navigoida. Esimerkiksi tehtäväsivu näyttää, ja tuntuu siltä, kuin se olisi zoomattu aivan liian liki, eikä sitä pysty edes loitontamaan parempaa näkyvyyttä varten, jolloin suurin osa tarpeellisista kuvakkeista jää näyttöalueen ulkopuolelle. Valikoita selatessa niihin on ympätty aivan liikaa tarpeettomia klikkauksia ja animaatioita, joten niiden sisällä pörrääminen on tarpeettoman vaivalloista ja aikaa vievää. Missään ei tunnu olevan johdonmukaisuutta.
Pelin vihollisilta putoavalla ja pelimaailmaan ripotelluista laatikoista löytyvällä lootilla ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Loottia löytyy ensinnäkin niin paljon, että siitä on jopa runsauden pula. Tämä aiheuttaa jatkuvaa kankeissa valikoissa kikkailua ja näppäilyä, että korkeammalla gear scorella leimatut pyssyt ja housut saadaan käyttöön. Gear scoren olemassaoloa en ihan täysin edes ymmärrä, sillä jopa päälle 100 pistettä pelaajan hahmoa korkeammalla levelillä olevat vihut kuolevat laakista, kun heitä ampuu päähän. Pelaaja toki kuolee myös itse hetkessä näitä pääkallolla merkittyjä sotilaita vastaan taistellessaan, mutta taktisten kuvioiden kautta hekin nujertuvat. Myös asetuntuma on jotenkin hukassa Breakpointissa. Pelissä on runsaasti erilaisia aseita, mutta ne tuntuvat käytännön taisteluhetkissä kaikki samanlaisilta. Useista rynkyistä valitessa tuntuu olevan ihan yks lysti, että mitä käyttää, sillä lopputulos on aina sama. Ne aiemmin mainitut headshotit sentään tuntuvat hyvältä.
(kuva: Ubisoft)
Viimeisenä negatiivisena naulana Breakpointin arkkuun täytyy lyödä maininta mikromaksuista. Niitä on nimittäin ihan tolkuton määrä. Pelaaja voi ostaa oikeaa rahaa vastaan aseita, varusteita, ajoneuvoja, craftaustarvikkeita sekä kaikkein negatiivisimpana asiana kykypisteitä ja kokemuspisteiden boostereita. Toisin sanoen rahalla saa pay-to-win-tyyliin kampetta, jolla voi oikoa mutkat suoriksi ja rakentaa hahmostaan lähes samantien maksimivoimakkaan kaverin. Maksat siitä, että pelaat peliä mahdollisimman vähän. Se täytyy myöntää, että peli ei missään vaiheessa suolla mikromaksuja pelaajan silmille, mutta se ei silti lievitä niiden olemassa olon vääryyttä. En ymmärrä, että miksi Ubisoft on langennut näin vaaralliselle polulle aikana, jolloin pelaajat suorastaan kapinoivat mikromaksuja ja lootboxeja vastaan. Raha puhuu ja valasta metsästetään, jälleen kerran.
Ubisoftilla on tapana kunnostautua ”meh”-osastoa olevien pelien jatko-osien kanssa – tästä hyviä esimerkkejä ovat Assassin’s Creed sekä Watchdogs – mutta Breakpoint on jatko-osana ainoastaan valtavan suuri askel taaksepäin. Peli rakentaa Wildlandsin sementoimalle kivijalalle kieroutuneen ja mikromaksujen kyllästämän hirvityksen, joka saa Tom Clancyn kääntymään haudassaan. Tulevaisuudessa peli tulee laajentumaan erityisillä monen pelaajan raideilla ja muilla lisähärpäkkeillä, mutta se on tulevaisuutta se. Nykyisellään peli ei valitettavasti kanna loppuun asti ja aiheuttaa silkkaa turhautumista ja hämmennystä. Siihen on ahdettu ihan liikaa tavaraa liian sekavaksi kokonaisuudeksi ja pelin ”live service”-mallinen lähestymistapa ampuu itseään nilkkaan. Peliltä puuttuu suunta ja sen tarjoamat uudistukset ovat menneet niin pahasti metsään, että se on jo avun ulottumattomissa. Ei näin, Ubisoft.
Tom Clancy's Ghost Recon Breakpoint julkaistiin PC:lle, Playstation 4:lle ja Xbox Onelle 4. lokakuuta 2019.
Lue myös: Virheistä on opittu – Arvostelussa: The Surge 2 (PC)'
Lue myös: Laiskasti uudistunut looter-shooter – Arvostelussa: Borderlands 3 (PC)
