Kuva: ubisoft
Enemmän tai vähemmän samaa vanhaa - Arvostelussa: The Division 2: Warlords of New York
Ubisoftin The Division 2 looter-shooter-laajennus Warlords of New York ei uudista pelisarjaa kuin hieman, eikä silloinkaan merkittävästi.
Ubisoftin rapiat vuoden päivät sitten julkaistu The Division 2 on teemaltaan ja asetelmaltaan tänä päivänä ajankohtaisempi kuin koskaan. Peli sijoittuu valtavasti ihmisiä tappaneen pandemian jälkeiseen aikaan, jolloin yhdyskunnan rakenteet ovat romahtaneet ja suurkaupunkeja pyörittävät -- tai oikeammin tuhoavat -- erilaisin ideologioin varustetut jengit tavan kansalaisten yrittäessä selviytyä tulitaisteluiden ja yhä jylläävän viruksen keskellä parhaansa mukaan. Ainakin oletettavasti hyviksiin lukeutuvat ja pelaajien ohjaamat The Divisionin agentit avittavat tässä toimessa tappamalla pahoja jengiläisiä ja heidän johtajiaan.
Vuoden verran ilmaisia pienempiä lisäkilkkeitä nauttinut tekele ei ole kuitenkaan ottanut pelaajakuntaa omakseen Ubisoftin haluamalla tavalla. Tästä voidaan pitää ainakin jonkinlaisena todisteena muun muassa varsin pian pelin julkaisun jälkeen alkanutta alennusmyyntiä,joka on ollut käynnissä ihan tähän päivään asti. Pohjapeli laitettiin kymmenen euron hinnalla myyntiin vain hieman ennen Warlords of New Yorkin julkaisua oletettavasti uusien pelaajien houkuttelumielessä ja lisäosan myynnin boostaaminen toiveissa. Markkinointitaktiikka tuntuu toimivan, sillä pelkästään PS4 pelaajamäärät rullaavat nykyisellään jopa neljässä miljoonassa. Ja hyvä niin, pelin asetelma sekä käsikirjoitus nimittäin toimii, ja itse pelikin on yhä hyvä, siitä ei pääse mihinkään.
(kuva: Ubisoft)
Vaikka peruspeli onkin toimivaa viihdettä, niin sen pitempiaikainen hyvyys on alkanut kuitenkin ratkaisevasti kärsimään, johtuen siitä, että kaikki on jo nähty ja tehty. Tarina on toki mainio ja toiminta toimivaa, mutta peli panostaa todella vahvasti endgameen, grindaukseen ja pelaajien ajan ostamiseen toinen toistaan moninaisemmilla aktiviteeteilla. Kasuaalipelajat eivät kuitenkaan nähdäkseni jaksa käynnistää peliä joka päivä, sillä muutakin pelattavaa löytyy. Kilpailuasetelma Ubisoftin ja muiden pelifirmojen välillä onkin äärimmäisen tiukka ja raaka, jotain uutta ja innovatiivista pitäisi tehdä, että pelaajat koukuttuvat ruudullaan räiskyvään toimintatekeleeseen.
Mutta entäpäs uunituore lisäosa sitten? Tuoko Warlords of New York peliin jotain ratkaisevasti uutta ja erilaista sytyttääkseen pelaajien kiinnostuksen kipinän? Eipä oikeastana. Warlords of New York kuljettaa pelaajat nimensä mukaisesti Washingtonista takaisin pelisarjan ensimmäisen osan maisemiin, New Yorkiin. Aaron Keener -- pelisarjan ensimmäisestäkin osasta tuttu ensimmäisen aallon The Division -agentti -- on alkanut kapinoimaan, siirtynyt pahisten puolelle ja kerännyt ympärilleen kasan uskollisia sotaherroja. Pelaajan tehtävänä on pysäyttää sotaherrat yksi kerrallaan ja metsästää lopulta itse pääpahis kynsiinsä.
(kuva: Ubisoft)
Tarina ja sen asetelmat ovat sinäänsä äärimmäisen mielenkiintoisia, mutta toteutus tuntuu vähän liiankin tutulta. On kyllä mukava palata takaisin Isoon Omenaan ja tehdä pieni maisemanvaihdos, sekä nähdä pitkästä aikaa pelisarjan ensimmäisestä osasta tuttuja NPC-hahmoja, mutta… äh. Lisäosan juonenkuljetus, tehtävätyypit ja jopa pomotaistelut ovat loppujen lopuksi sitä samaa vanhaa, mitä on nähty jo useamman vuoden ajan. Loppujen lopuksi lisäosan suurin heikkous on peruspelin kivijalka, joka on alkanut toistamaan itseään jo aikaa sitten.
Warlords of New York läväyttää pöytään liudan peliteknisiä uudistuksia. Pelaajan leveliraja on nostettu 40:een ja samalla vanhat varusteet ovat menettäneet “gearscorensa”, joka määritteli aiemmin pelin endgame grindauksesta palkkioksi saatujen aseiden ja kamppeiden vahvuuden. Myös kamppeiden statsien puolella on tapahtunut muutoksia niiden toimintaperiaatteen suhteen. Mikään ei kuitenkaan ole muuttunut radikaalisti ja peliä aiemmin pelannut pääsee nopeasti kärryille varusteiden olemuksen suhteen.
(kuva: Ubisoft)
Lisäosan parasta antia ovat ehdottomasti bossitaistelut, ja nekin ovat välillä pakkopullalta tuntuvaa jyystämistä. Niihin on panostettu keksimällä erilaisia erikoisempia ja peliä raikastavia mekaniikoita, mutta nämäkään mekaniikat eivät lopulta kanna kovin pitkälle. Pääasiassa pomot ovat “bullet sponge” -tyyppisiä haarniskoituja kakkiaisia, joita tarvitsee vain ampua tarpeeksi. Koko pelin pahin heikkous on mielestäni juurikin tämä haarniskoiminen ja sillä tehtävä keinotekoinen vaikeutus, joka ei devaajien mukaan ole “bullet sponge” -mekaniikkaa, mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin onhan se. Bossin kaaduttua pelaajalle aukeaa käyttöönsä uusi skilli, jotka nekin tuntuvat toistensa kopioilta. Näitä ei siis tule lisäosan mukana kuin muutama erilainen, eivätkä ne ole mitään peliä mullistava tekijä, vaan vanhoja skillejä käyttää uusien sijasta oikein mielellään.
Juonta sen kummemmin paljastamatta kerrottakoot, että lisäosaa pelaa kymmenisen tuntia. Se on ihan mukava määrä, mutta tämän kymmenen tunnin (ja aika merkittävän plot twistin) jälkeen ollaan taas Washingtonissa tekemässä sitä samaa vanhaa. Yhtenä endgame uutuutena pelajaa pääsee myös aukomaan level 40 saavutettuaan ja lisäosan läpäistyään erillisiä “SHD-leveleitä”. Nämä levelit aukeavat grindaamalla grindaamisen jälkeenkin ja ne lisäävät kaikenlaisia statseja kriittisten osumien vahinkomäärästä tähtäintarkkuuteen ja suojausmääreisiin ja niin edelleen. Perus statsigrindausta ja minmaxaamista siis.
(kuva: Ubisoft)
Lisäosan juonen jälkeen Washingtoniin aukeaa suoraan lisäosan toistona oma “manhunt”-osionsa (jossa siis metsästetään Aaron Keeneriä ja tämän sotalordeja) joka on aikarajattu niin, että eri metsästyskohteet aukeavat aina parin viikon välein peliin avautuneiden “seasonien” mukana. Peliin ympätyt kaudet kestävät aina 12 viikkoa ja niiden aikana on mahdollista kerätä kausikohtaista kampetta, uniikkeja modeja ja sen sellaisia kauteen sidottuja palkintoja. Eli taas saadaan yksi liveservicemallinen syy palata The Divisionin pariin. Niille jotka jaksavat.
Summatakseni: Warlords of New York pyrkii olemaan raikas tuulahdus The Divisionin tarinan jatkeena, mutta lisäosa on lopulta enemmän tai vähemmän sitä samaa vanhaa. Lisäosa ei uudista pelisarjaa kuin hieman, eikä silloinkaan merkittävästi. Pelin veteraanit löytävät kuitenkin endgame grindaamisesta varmasti mieleistä tekemistä SHD-levelien ja seasonien muodossa, mutta kasuaalimpaa pelailijaa ne tuskin jaksavat kiinnostaa.
Lue myös: Perusviihdettä muksuille - Arvostelussa Asterix & Obelix XXL 3: The Crystal Menhir
Lue myös: Graafista täydellisyyttä - Tarkastelussa: Red Dead Redemption 2 (PC)
