Kuva: Spiders
"Koneiden vallankumous Ranskassa" - Arvostelussa: Steelrising (PC)
Soulslike-genren tuorein tulokas lataa tiskiin mielenkiintoisen ja toiminnallisen seikkailun, jota maustetaan ripauksella metroidvaniaa.
Ranskalainen pelitalo Spiders kastaa tänä vuonna varpaansa toimintaroolipelien – tarkemmin souslike-genren – hurmeiseen altaaseen julkaisemalla Ranskan vallankumouksen aikaan sijoittuvan Steelrising-pelinsä kaikille nykyalustoille Nintendo Switchiä lukuunottamatta. Viime vuosina Greedfall-eepoksestaan tunnettu firma on soulslike-rintamalla ensi kertaa pappia kyydissä ja onnistuu yllättämään pelin laadulla ja tarinan syvyydellä positiivisesti.
Steelrising toimintaroolipelin perusasetelma on yksinkertainen, mutta erilainen. 1800-luvun taitteen Ranskan vallankumous on käsillä, poliittiset ja sosiaaliset normit ovat murtumassa ja tyrannin ottein hallinneen kuningas Louis XVI:n valtakunta romahduspisteessä. Vaihtoehtoisena tapahtumaketjuna historialliselle vallankumoukselle Steelrising tarjoaa sen, että työläisten murskaavan ylösnousun sijaan kuningas onnistuu tuhoamaan vastarinnan koneiden avulla. Automaattisesti toimivat koneet, eräänlaiset robotit, pistävät ihmislihaa nippuun ja suorastaan tuhoavat vastarinnan, suojellen kuningasta ja tämän tyranniaa brutaalilla tavalla.
(kuva: Spiders)
Kapinallisia koneiden tuhovoiman edessä kuitenkin riittää aina erehdytyksen kautta harhautetusta kuningatar Marie Antoinetesta muihin historiallisesti oikeasti olemassaolleisiin ihmisiin pohjaaviin hahmoihin. Juonen kiehtovuutta lisää juurikin näiden hahmojen juurten aitous ja se, että pelaaja pääsee valinnoillaan ja tekemisillään vaikuttamaan aidon historian kuvitteellisiin kiemuroihin.
Pelaaja hyppää Steelrisingissa kuningattaren käskystä Pariisiin pyrkivän Aegis-nimisen automatonin (robotin) saappaisiin ja aloittaa taipaleensa murtautumalla vihollisroboteista koostuvan linjan läpi kuninkaallisesta huvilasta kohti Ranskan pääkaupungin ydintä. Matkalla koetaan graafisesti hienoja ja sykähdyttäviä hetkiä ja päästään tarkastelemaan autenttisen näköistä ja yksityiskohtaista kaupunkia lähietäisyydeltä. Pelille täytyy antaa kaikki kunnia sen visuaalisesta ulosannista ja animoinnin kauneudesta. Pariisin katujen autenttisuudesta tai todelliseen karttaan pohjautuvuudesta en osaa sanoa mitään, mutta nätiksi ne on onnistuttu tekemään.
(kuva: Spiders)
Pelin taistelumekaniikat ovat varmasti kaikille Dark Souls -veteraaneille sekä muita toimintaroolipelejä pelanneille tuttua kauraa, joskin eroavaisuuksiakin on. Alkurähinöiden aikana opitaan paitsi taistelemaan, niin myös käsittelemään erilaisia aseita Pariisin tuhoutuneiden katujen keskellä. Aseet ovat sikäli peruskauraa, että ne sisältävät hitaita ja raskaita moukarityyppisiä ratkaisuja, erilaisia nopeampaan taisteluun soveltuvia viuhkoja ja ketjuja sekä tasapainoisuudessaan keskikastia edustavia miekka- ja tikariyhdistelmiä.
Valinnanvaraa kuitenkin on ja jokaiselle pelityylille löytyy omanlaisensa ase, jota käyttää. Aseet ovat myös hienosti mallinnettuja aikakautensa ja pelin robottiteeman näköisiä kamppeita. Niiden päivittäminen on mahdollista ja myös suotavaa – itse pelasin ensimmäisellä pelikerralla koko tekeleen läpi yhtä ainoaa hyväksi toteamaani asetta käyttäen ja sen täyteen päivitellen.
Mukavana kierteenä pelaajalle annetaan käyttöön myös erilaisia statusefektejä (palamista, jäätymistä ja sähköä) tekeviä kaukotaisteluun soveltuvia pistooleita ja muita aseita, jotka mahdollistavat vauhdikkaampien taisteluiden lisäksi myös taktisemman lähestymisen esimerkiksi pomovastusten kohdalla. Oman rytmikkään tasapainonsa taisteluille antaa myös se, että vauhdikkuudesta huolimatta väsymätöntä konetta ohjastava pelaaja ei pysty takomaan vihollisia naamaan jatkuvalla syötöllä, sillä Aegisin moottori ylikuumenee nopeasti taisteluiden keskellä, jonka johdosta se kaipaa jäähdyttämistä. Moottorin ylikuumenemisen mittari toimiikin eräänlaisena muista soulslikeista tuttuna staminaan rinnastettavana mekaniikkana, mutta se eroaa tästä perinteisestä mekaniikasta mukavasti.
(kuva: Spiders)
Taisteluiden ulkopuolella riittää tutkittavaa ja kiehtovuutta. Oman positiivisen elementtinsä Pariisille antaa se, että pelin perusmekaniikkoihin on ympätty mukaan metroidvania-tyylisiä elementtejä, joiden ansiosta koko pelialue ei ole samantien pelaajan tutkittavissa vaan erilaisia etenemiskeinoja avautuu jokaisen pelissä vastaantulevan pomovihollisen myötä. Pomotaistelut ovat muutenkin mukavan erilaisia ja haastavia, eikä yksikään vastaan tallustelevista isoista konejärkäleistä muistuta toistaan ainakaan ihan täysin.
Avoimempaan maailmaan nojaavassa pelissä tapahtuma-alueille palataan siis aina uudemman kerran ja niiltä löytyy kaiken aikaa uutta tutkittavaa ja löydettävää. Yksi tämän mahdollistavista tarinateknisistä ratkaisuista ovat NPC:iden Aegisille antamat sivutehtävät, jotka avaavat tavallisen ranskalaisen aikalaisen elämää ja tarinaa mielenkiintoisella tavalla. Sivutehtäviä myös riittää ja pelaaja voi halutessaan uppoutua niiden pariin useiksi tunneiksi kerrallaan. Ne palkitsevat pelaajaa paitsi tarinallisilla murusilla niin myös paremmalla varustuksella ja aseistuksella.
(kuva: Spiders)
Hahmonkehitys on pelissä varsin perinteisellä lähestymistavalla toimivaa tavaraa. Pelaaja kerää vihollisrobotteja tuhoamalla sielunrippeitä, joita sitten käytetään statsien päivittämiseen. Tämän lisäksi isommilta vihollisilta putoaa, ja pelimaailmaan ripotelluista arkuista löytyy, avaimia, joita käyttämällä avataan ja päivitetään moduulislotteja, joihin sitten ripotellaan pelitavan mukaisesti parhaiten toimivia moduuleita. Eli siis charmeja. Tai sormuksia. Mitään kovin mullistavaa tämä kehitysmuoto ei tarjoa, mutta jos pyörä toimii, niin ei sitä toisaalta kannata uudelleenkaan keksiä.
Suurin miinus pelissä ovat ehdottomasti sen suorituskykyongelmat. Peli ei tunnu pyörivän tasaisella ruudunpäivitysnopeudella mitenkään ja se takeltelee omalla 3060 Ti - näytönohjaimellani täysillä asetuksilla jossain 40-90 framen välimaastossa. Lisäksi peliä vaivaa erikoinen ongelma, jossa framet tipahtavat jostain kumman syystä pariksi kymmeneksi sekunniksi tasan 15 frameen, mutta palautuvat takaisin pienen odottelun jälkeen. Yksikään muu peli koneellani ei toimi tällä tavalla. Tällainen heilahtelu on täysin anteeksiantamatonta, mutta kaikeksi onneksi päivityksillä korjattavissa.
(kuva: Spiders)
Tästä huolimatta Steelrising osoittautui kokonaisuutena erittäin positiivisesti yllättäväksi peliksi, joka on hyvinkin tasapainoinen ja viihdyttävä tapaus. Jopa niinkin viihdyttävä, että pelasin sen läpi kaksi kertaa erilailla rakennettua hahmoa käyttäen ja erilaisia valintoja tehden. Vaikeustasoltaan tämä parikymmentätuntinen matka ei hätkähdytä, vaan on myös soulslike-peleihin tottumattomien pelaajien pelattavissa helposti. Tämän mahdollistaa myös pelistä erikseen löytyvä avustettu pelimoodi, joka helpottaa matkaa tuntuvasti.
Toivottavasti Spiders työstää pelistä jatko-osan tai vaikka parikin, sillä Aegisin matka tuntuu olevan vasta alussa.
Steelrising julkaistiin PC:lle, Playstation 5 sekä Xbox Series S/X konsoleille 8. syyskuuta 2022.
Lue myös: "Hintava, mutta laadukas" - Laitetestissä: Logitech G Aurora Collection
Lue myös: "Tokiolainen kummitustarina" - Arvostelussa: Ghostwire: Tokyo (PS5)
