Kuva: Shutterstock

”Mikä on motivaatioprosenttisi harrastaa seksiä?” Suomalaisten karmeat Tinder-kokemukset mykistävät

16.10.2019 16:15 - Sallamaari Niittymäki

Rosanna Kuljun GRL GANG- podcastin uusimmassa jaksossa sukelletaan deittailun maailmaan.

Tinder on yhä ajankohtainen apuväline, mitä tulee deittailuun. Yhä useammat treffit ja parisuhteet syntyvät tämän deittisovelluksen avustuksella. Sen suosion myötä, myös hauskat treffikommellukset ovat yleistyneet räjähdysmäisesti.

Rosanna Kulju kertoi tuoreessa GRL GANG -podcastissaan kuulijoiden unohtumattomimpia kokemuksia.

”Kundi oli heittämässä mua kotiin ja kysyi, että voiko tulla käymään mun luona. Sanoin, että joo. Siinä hetken sitten ehdittiin katsoa telkkaria ja hiukan pussailla, kun äijä kysyi mikä on mun motivaatioprosentti harrastaa seksiä hänen kanssaan. Mä menin aivan lukkoon ja lopulta pyysin vain tyyppiä poistumaan. Ei sen jälkeen puhuttu enää mitään, mutta viikko tapahtuman jälkeen hän päätti kertoa minulle, että on tavannut jonkun uuden. ”

”Kävin kerran kahvilla erään miehen kanssa ja vaihdettiin numeroita. Hän soitti mulle seuraavana lauantaina kännissä ja piereskeli puhelun aikana avoimesti.”

”Olin jutellu yhdelle äijälle Tinderissä jonkun aikaa ja sovittiin, että nähdään. Sen oli tarkoitus tulla hakemaan mua kotoa, että lähdettäisiin ajelemaan. Näin kävikin, mutta sen sijaan, että olisimme tutustuneet toisiimme, niin selvisi hänen olevan höyrypesurikauppias. Hän koitti tosissaan myydä minulle tätä höyrypesuria, millä voi puhdistaa esimerkiksi sängyn ja sohvan. Hän koitti vielä tunkeutua kotiini näyttämään, miten se vekotin toimii.”

Jaksossa Rosanna Kulju kertoo myös itse liittyneesä – jälleen kerran – Tinderiin. Hän kertoo olleensa sinkkuna nyt noin puolitoista vuotta ja alkaneensa haaveilla parisuhdeihmisenä jo uudesta kumppanista. Ihannekumppanin ominaisuuksilta hän toivoo rehellisyyttä, itsevarmuutta, karismaa ja hauskuutta.

- Porukan pelle on yleensä sellainen, joka iskee muhun jostain syystä, Kulju sanoo.

Ulkoisiksi ihannekumppanin piirteiksi Kulju mainitsee muun muassa tatuoinnit, sporttisuuden ja tummat piirteet.

- Miehen pitää olla myös isompi kuin minun. Tämä on ehkä yksi tärkeimpiä juttuja, Kulju     kertoo. 

Kuuntele kaikki Tinder-kommellukset ja Kuljun mietteet deittailusta Radio Playsta

Lue myös: Rosanna Kulju paljastaa kaikki kauneusoperaationsa: "Hirveen pitkä lista, herran jestas!"

Lue myös: "Tinderin tykätyin mies" on nyt varattu - romanssin syttyminen oli todellista kohtalon ivaa

Kilpailut

Uusimmat