Kuva: Timo Korhonen

Mirella julkisuuden varjopuolesta: 'Mä huomasin, että ei tämä olekaan niin kivaa'

02.09.2024 18:15 - Vilma Toikka / vilma.toikka@bauermedia.fi

Mirella on noussut nopeasti yhdeksi Suomen suosituimmista artisteista.

Mirella, 19, on ponnahtanut Suomen musiikkikentän kärkeen räjähdysmäisellä tavalla. Hänen Timantteja-kappaleensa nousi heti julkaisun jälkeen suuren suosioon ja on tähän mennessä kerännyt Spotifyssa yli 23 miljoonaa kuuntelukertaa.

Nyt artisti avaa ajatuksiaan julkisuuden varjopuolista Esko Eerikäisen luotsaamassa Sunnuntaibrunssi-podcastissa. Hänen mukaansa unelman toteutuminen oli myös omalla tavallaan rankkaa.

- Huomasin keväällä, kun kaikki alkoi ja julkisuutta tuli, että se julkisuus, jota olin halunnut, ei ehkä ollutkaan niin kivaa, artisti kertoo.

Mirella kertoi ahdistuneensa keväällä kaikesta ylimääräisestä mitä musiikin ympärillä tapahtui.

- En ite henkilökohtaisesti tykkää siitä, että mua vaikka palvottaisiin. Olen oma itseni ja yritän myös näyttää sen, että olen ihan perus Mirella. Teen musiikkia ja laulan, mutta en mä ole hirveästi erikoisempi kuin kukaan muukaan tällä maapallolla.

Mirella kuvailee hänen faniensa olevan maailman ihaninpia, sillä heidän ansiostaan hän saa toteuttaa unelmiaan.

Eerikäinen tiedustelee kokeeko Mirella ahdistusta siitä, että ovatko suurimmat hitit vasta tulossa.

- En oikeastaan hirveesti mieti niitä hittejä. Esimerkiksi kun tehtiin Timantteja-kappale ja muita, niin en miettinyt, että nämä on isoja biisejä. Tykkäsin niistä ja halusin julkaista ne. Ne oli sellaisia joita voisin itsekkin kuunnella.

- Jos alkaisin miettimään, että onko tämä nyt hitti ja meneekö tämä nyt tosi hyvin, niin musta tuntuu, että se musiikin teko ois pilalla. Se pääasia, miksi aloitin musiikinteon, olisi kuollut, jos miettisin numeroita ja rahaa.

Mirellan haastattelun voit kuunnella kokonaisuudessaan alta. Jos linkki ei näy, löydät haastattelun myös täältä.

Lue myös: "Se oli tosi synkkä paikka" - Mariko avoimena keikkojen jälkeen koetusta tyhjyydestä

Lue myös: Suosittu Elämäni biisi -ohjelma saa kaksi uutta tähtiartistia

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat