Kuva: Fotolia
Kolumni: "Sinun ei kuulu kasvattaa lastani"
Lapsiperheiden arki on täynnä haasteita. Lasta voi kuitenkin vaatia käyttäytymään kunnolla julkisilla paikoilla, kirjoittaa Voicen toimittaja Tiina Svensk.
Tällä viikolla nousin työpäivän päätteeksi täyteen ruuhkabussiin kuulokkeet korvillani ja suuntasin linja-auton takaosaan istumaan. Pitkän päivän päätteeksi halusin vain uppotua ajatuksiini ja kuunnella musiikkia. Seuraavalla pysäkillä kyytiin nousi kuitenkin lapsiperhe - ja sitten alkoi tapahtua.
Nelihenkinen perhe istuutui lähettyvilleni, perheen nuorimmainen istui viereeni. En kiinnittänyt sen enempää huomiota penkillään levottomasti liikehtivään poikaan, vaan yritin hukuttaa hänen sisarustensa huudon kuuntelemani musiikin alle.
Ja kun nyt kirjoitan "huudon", tarkoitan todella huutamista ja kiljumista.
Vaikka en itse olekaan äiti, tulen perheestä, missä olen kuuden pienen lapsen täti. Olen siis kuullut huutoa, kiljuntaa, naurua, kikatusta ja puheensorinaa viimeisen 14 vuoden ajan ympärilläni lähes jatkuvasti. Tiedän siis, että lapsista lähtee ääntä.
Tiedän myös hyvin, että lapset ovat fiksuja ja mahtavia tyyppejä. He osaavat kyllä käyttäytyä, kun tilanne sitä vaatii.
Tai ainakin heidän pitäisi osata käyttäytyä. Palataan nyt takaisin sinne ruuhkabussiin.
Suljin silmäni ja nojaudun vasten ikkunaa kuunnellessani musiikkia. Pian tunsin nipistyksen reidessäni. Havahduin ja aukaisin silmäni vain kohdatakseni pienen pojan kysyvän ilmeen.
Poika kysyi, miksi istuin silmät kiinni. Vastasin olevani väsynyt työpäivästä. Päätin keskustelun hymyllä ja suljin silmäni uudestaan. Pian tunsin kuitenkin uuden nipistyksen jalassani, tällä kertaa kovempaa.
"Lopeta, tuo ei ole mukavaa", sanoin pojalle ja siirsin hänen kätensä jalaltani. En ikinä kuvitellut, että minun pitäisi ojentaa noin nuoria miehiä heidän käytöksestään julkisilla paikoilla.
Hain katseellani lapsen äitiä, ja yritin saada jonkinlaista tukea häneltä tilanteeseen. Nainen keskittyi kuitenkin kahteen muuhun lapseensa, jotka roikkuivat istumapaikoilla hänen edessään.
Kohautin olkiani ja suljin silmäni uudestaan. Yllätyin tuntiessani jälleen kerran puristuksen reidessäni - tällä kertaa kynsien kanssa. Siinä vaiheessa pinnani katkesi.
Kohotin ryhtini ja kielsin poikaa vieressäni tiukasti lopettamaan nipistelyn. Kun nostin katseeni lapsen äitiin, odotin vihdoin saavani häneltä apua tilanteeseen.
Sain kuitenkin vastauksen, joka sai minut täysin sanattomaksi.
"Sinun ei kuulu kasvattaa lapsiani", nainen bussissa totesi.
Menin hiljaiseksi. En häpeästä tai siitä, että olisin katunut sanomisiani. Menin sanattomaksi kiukusta.
En ole äiti. Minun täytyy siis myöntää, etten tiedä lasten kasvattamisesta mitään. Tiedän kuitenkin, että lasten kasvattamisesta vastuu on nimenomaan kotijoukoilla. Ei yksinään äidillä, vaan koko perheellä.
Toivon, että olisin voinut vastata jotain nasevaa ja napakkaa tähän jäätävään kommenttiin. Toisaalta suustani olisi saattanut päästä jotain sopimatonta, mikä olisi voinut loukata tilanteessa tarpeettoman paljon.
Sinä äiti iltapäiväbussissa: en voi nimittäin tietää, mikä sinun tarinasi on. En tiedä, miten väsynyt olet äitinä. En tiedä, mitä halusit kommentillasi saada aikaan.
Toivon kuitenkin, että tapauksen jälkeen olisit havahtunut ajattelemaan: minun ei todellakaan kuullu kasvattaa lastasi. Juuri sinun kuuluu ottaa hänen toimistaan vastuu.
(kuva: Senja Rapila)
Tiina Svensk on Voicen toimittaja, ryhmäliikunnan ohjaaja ja töissä media-alalla. Seuraa Tiinaa Instagramissa @tiinasvensk.
Lue myös: Myös lapsettomilla naisilla pitäisi olla oikeus "äitiyslomaan" - kirjoituksesta nousi valtava kohu
Lue myös: Miltä näyttää äitiys - katso koskettavat kuvat
