Kuva: Senja Rapila
Minttu, 37: "Välillä tuntuu uskomattomalta ajatella, että minulla oli syöpä"
Voice.fi-sivusto valitsee joka kuukausi Kuukauden Daamin. Tämän kuun Daami on Minttu Vuorikari, joka selvisi rintasyövästä, mutta ei halua itseään kutsuttavan taistelijaksi.
Ensimmäistä kertaa Minttu Vuorikari, 37, tunsi kyhmyn rinnassaan ystävänsä polttareissa joulukuussa 2013. Onnellinen humala sai lähes unohtamaan asian, mutta seuraavana ilta Minttu istui yksin kotona ja kokeili uudestaan rintaansa. Kyhmy oli kova – ja iso. Minttu varasi ajan gynekologille.
Gynekologin ei tarvinnut miettiä. Hän antoi Mintulle välittömästi lähetteen mammografiaan.
Mammografian jälkeen asiat tapahtuivat nopeasti. Minttu käskettiin ultraan, häneltä otettaisiin koepaloja ja sitten hänet määrättiin myös magneettikuvaukseen. Samalla, kun Mintulle kerrottiin magneettikuvauksesta, totesi hoitaja ohimennen, että Mintulle on varattu varmuuden vuoksi myös leikkausaika.
- Miksi ihmeessä, eihän minussa ole mitään vikaa? Minttu ajatteli.
Magneettikuvausten jälkeen Mintulle annettiin aika kirurgille. Vielä tässäkään vaiheessa kukaan ei kertonut Mintulle, mikä on vialla.
Yksin sairaalassa
Tammikuun alussa Minttu istui rintasyöpäklinikalla odottamassa kirurgin tapaamista ja jonkinlaista tietoa siitä, mikä hänellä oli vialla, vai oliko mikään. Samassa odotushuoneessa oli vapaaehtoistyöntekijä, joka tarjosi hänelle lehtistä, jossa kerrottiin, mitä tehdä ja keneltä saa apua ja tukea rintasyövän saatuaan.
- Katsoin häntä hölmistyneenä ja tokaisin, että en minä tarvitse tällaista, ei minulla ole rintasyöpää.
Kirurgin huoneessa istuivat sekä kirurgi että hoitaja. Kirurgi aloitti tapaamisen sanomalla, että Mintun rinta poistetaan.
- Tuijotin häntä hölmistyneenä ja kysyin, että anteeksi mitä?
Vasta siinä vaiheessa lääkäri katsoi Minttua ensimmäistä kertaa kunnolla ja kysyi hölmistyneenä, eikö tämä tiennyt, mistä hän puhui. Mintun pyörittäessä hämillään päätään, kirurgi totesi ykskantaan:
- Niin, kun sinulla on tämä rintasyöpä.
Minttu oli sairaalassa yksin diagnoosin saadessaan. Hoitaja kertoi hänelle proteeseista ja siitä, miten rinta poistettaisiin. Lisäksi hänet määrättiin verikokeisiin.
- En muista juuri mitään siitä, mitä minulle selitettiin. Olin juuri kokenut elämäni suurimman shokin.
Minttu vietti sairaalassa kaksi tuntia. Kun hän pääsi lähtemään, hän soitti ystävälleen.
- Olimme koko ajan olleet täysin vakuuttuneita siitä, ettei minulla olisi mikään vialla. Näppäilin puhelimeeni ystäväni numeron, odotin, että hän vastasi, ja totesin, että se on kuule syöpä nyt.
(kuva: Senja Rapila)
Miinus yksi rinta
Minttu opiskeli diagnoosin aikaan toimittajaksi. Kaikki koulukaverit olivat tienneet hänen ravaavan tutkimuksissa. Kun diagnoosi vihdoin tuli, kertoi Minttu siitä koulukavereilleen heti.
Leikkauspäivänä Minttu otti mukaansa äitinsä. Ilopillerinä ystäviensä keskuudessa tunnettu nainen myös muistaa flirttailleensa anestesialääkärille ennen nukahtamistaan.
- Hän kysyi painoani ja minä vain hihittelin, että ei hienoilta naisilta sitä saa kysyä.
Minttu pääsi kotiin jo yhden päivän jälkeen. Hän yritti vilkuilla leikkausarpia jo sairaalassa, mutta ei silloin nähnyt mitään. Ensimmäisen kerran hän näki vilauksen poistetusta rinnastaan kolmen päivän päästä käytyään kotona suihkussa. Muisto saa Mintun hiljaiseksi.
- Olihan se aika hurjaa.
Lähelle leikkaushaavaa oli työnnetty dreini, joka valutti verta ja nesteitä pussiin. Pussi piti tyhjentää pönttöön kerran vuorokaudessa.
Minttu ei miettinyt rinnan poistamisen kosmeettisia vaikutuksia. Ne eivät edes käyneet mielessä, koska agenda oli niin selkeä; parantua, rinnoista viis.
- En ollut ikinä pitänyt rinnoistani, joten ajattelin, että kenties tämä on vain parannus edelliseen! Ja kun he vielä sanoivat, että uusi rinta tehdään minulle vatsamakkarastani, olin ihan innoissani, että nyt myös maha pienenee, Minttu nauraa.
- Jälkeenpäin olen miettinyt, kuinka voimakkaasti sitä luottaa lääkäreihin. He vain sanoivat minulle, että nyt otetaan rinta pois. Ja siinä sitä sitten vaan olet, että "joo poistetaan tottakai!"
(kuva: Senja Rapila)
Jääpaloja suuhun ja lääkkeitä suoneen
Leikkauksen jälkeen alkoivat sytostaattihoidot. Minttu kävi kolmen viikon välein vastaanottamassa lääkecocktailin syöpäsairaalassa suoraan suoneen. Hoitoihin meni kerrallaan kaksi tuntia.
- Huoneessa oli neljä paikkaa. Katsoimme muiden potilaiden kanssa Emmerdalea. Juttelimme.
Kolmella ensimmäisellä kerralla Mintun piti syödä jääpaloja tiputuksen ajan. Muuten suuhun olisi voinut tulla rakkuloita.
Sytostaattihoidoista tuli tunkkainen ja krapulainen olo.
- Välillä olo oli sekava kuin animaatiohahmolla, jota on lyöty vasaralla päähän. Kuin pikkulinnut olisivat pyörineet pään ympäri ja sirkuttaneet.
Minttu aloitti sytostaattihoidot samaan aikaan työharjoittelun kanssa.
- Harjoittelu oli hyvä. Kaikki keskittymiseni meni siihen. Viikonloppuisin en tehnyt muuta kuin nukuin.
(kuva: Senja Rapila)
Kolme tatuointia muistona
Kolme viikkoa viimeisen sytostaattihoidon jälkeen alkoivat sädehoidot. Minttu kävi hoidossa maanantaista perjantaihin, viiden viikon ajan.
- Kehossani on kolme tatuointia. Sinisiä, pieniä pisteitä. Ne ovat sitä varten, että minut osattiin aina asetella juuri oikeaan asentoon hoitopöydälle.
Sädehoidossa laite sädettää potilasta määrätyn ajan, Mintulla kerrallaan kolmesta neljään minuuttiin.
- Se ei satu, mutta minulla on sen verran herkkä iho, että loppuvaiheessa se oli täysin palanut ja nousi vesikelloille.
Sädehoidon jälkeen hoidot olivat ohi.
(kuva: Senja Rapila)
"Mikä minussa on enää samaa?"
Nykyään Minttu käy töissä ja mediotoi. Lähipiirissä syöpäjaksosta ei juurikaan puhuta.
- Ihmisiä pelottaa. Ymmärrän sen. Kenties minä olen epänormaali, koska minua ei pelota se. Olen todella sujut myös kuoleman kanssa. Sekään ei pelota minua.
Mintulle itselleen sairaus toi uudenlaista varmuutta tehdä niitä asioita, joita haluaa. Ensimmäiseksi Minttu hankki koiran, rescue-hauva Pepsin. Minttu kiittää Pepsiä siitä, että hän ulkoilee nykyään enemmän ja liikkuu myös metsässä keräämässä sieniä ja marjoja. Minttu sanoo olevansa kaikin puolin kuin eri ihminen kuin ennen sairastumistaan.
- Mikä minussa edes on enää samaa? hän kysyy itseltään ja keksii sitten yhden asian. Menneisyys, se on yhdistävä tekijä vanhan ja uuden Mintun välillä - melkein ainoa sellainen.
Myös suhtautuminen asioihin on muuttunut, ja itsensä kunnioittaminen on noussut uuteen arvoon.
- Mutta kyllä minäkin edelleen epävarma olen esimerkiksi ulkonäöstäni. En voi sille mitään, että saatan ajatella, että voi kauhea, kun näytän läskiltä näissä housuissa. Ja se on jotenkin kauheaa kaiken sen jälkeen, mitä olen käynyt läpi! Mutta olen oppimisen tiellä. Yritän oppia ajattelemaan vaikka jenkkakahvojani katsoessa, että "mitä sitten Minttu, mitä sitten?"
Minttu käy testeissä kerran vuodessa. Häntä tarkkaillaan syövän uusimisen varalta viiden vuoden ajan. Hän itse ei kuitenkaan mieti asiaa.
- Usein hätkähdän, ja minun pitää ihan pysähtyä miettimään, että todellako minulle on käynyt kaikki tämä. Minä en ole missään vaiheessa kokenut olevani sairas. Minulla oli syöpä, kyllä. Mutta koinko itseni sairaaksi? En.
Minttu ei pidä termistä taistelija.
- En koe, että olisin mitenkään taistellut. Minä olen vain elänyt, hän toteaa.
(kuva: Senja Rapila)
Lue myös: Kuukauden daami: "Lapseni olisin halunnut pitää, mutta suruani en antaisi pois"
Lue myös: Kuukauden Daami: "Aiemmin koin kiekkovaimo-termin aliarvioivana ja ahdistavana"
Lue myös: Kuukauden Daami: "Kasvoni olivat vieraan ihmisen kasvot"
