Kuva: Emmi Moilanen

Benjamin, 21: "Ihastun aivan liian helposti"

10.03.2019 17:15 - Emmi Moilanen

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Tällä kertaa äänessä on Benjamin.

"Rakkaus tarkoittaa minulle lämpöä ja välittämistä. Mielestäni on ihanaa, että rakkautta on niin monenlaista. Rakastan ystäviäni, rakastan perhettäni, faneja ja musiikkia. Kaikki on erilaista rakkautta, on hienoa, kuinka montaa erilaista sävyä rakkaudessa on. Rakkaus on maailman paras tunne.

Ihastun todella helposti, aivan liian helposti. Riittää, että tapaan jonkun tyypin ohi mennen ja saatan miettiä, että oh my god, olen varmaan rakastunut. Olen niin helppo tällaisissa asioissa. Suomessa minulla on vähän sellainen suojakuori päällä, mutta varsinkin ulkomailla pystyn olemaan täysin auki ja ihastun helposti. Se on ihanaa!

Rakastan sitä tunnetta nykyään, kun sydänsuruja tapahtuu. Se on ainoa asia, joka inspiroi minua kirjoittamaan biisejä. En osaa kirjoittaa iloisista asioista, vaan pelkistään surullisista asioista ja negatiivisista tunteista. Näen ne nykyään inspiroivana asiana, vaikka en nauti niistä.

Ensimmäinen vahva ihastumiseni oli tuskaista, sillä kohde ei ollut kiinnostunut minussa. Ala-asteikäisenä yritin saada kaikilla tyhmillä jutuilla hänen huomionsa kiinnittymään itseeni, mutta hän oli ihastunut toiseen tyyppiin. Yritin kaikkeni, että olisin kuten se toinen tyyppi, vaikka hän oli ihan erilainen kuin minä. Aloin muuttamaan itseäni sen takia, ja muistan, että se ei ollut kivaa."

"Ihastuneena pommitan viesteillä"

"En kaipaa aiempia ihastuksen tai rakkauden kohteitani, sillä jokainen juttu opettaa jotakin, joko se päättyy tai sitten ei, mutta ainakin opit itsestäsi tosi paljon… Millaisen tyypin haluat tulevaisuudessa, millaisen et, millaisista piirteistä tykkäät. Vaikka en ole seurustellut oikeastaan, mutta ihastuneena säätäessäni olen huomannut sen, että en aina ole pitänyt niistä asioista, joista etukäteen ajattelin tykkääväni. On todella mielenkiintoista, mikä oikeasti saa oman sydämen sykkimään.

Rakkauden vuoksi olisin valmis tekemään isoja asioita, mutta en varmaankaan uhraisi omaa musiikkiuraani. Tietysti, jos sielunkumppanini tulisi nyt rappusissa vastaan, saattaisin ajatella toisin, mutta nyt olen sitä mieltä, etten luopuisi urastani.

Ihastuneena olen kunnon pommittaja viesteillä, oikein ärsyttää, jos joku ei laita minulle joka päivä viestiä. Minun pitäisi oppia vähän relaamaan. Olen niin huomionkipeä tuollaisissa tilanteissa, jos ihastun ja alkaa joku säpinä ja kipinä. Veikkaan, että isoin osa kaikista jutuistani kuolee siihen, että olen yli-innokas. Se on minun heikkouteni ja myönnän sen.

Tulevan seurustelukumppanin tulisi olla luotettava. Mielestäni pahin asia maailmassa on luottamuksen pettäminen. Se, että hän ei koskaan pettäisi luottamusta, on mielestäni tärkein asia. En varmaan pystyisi antamaan pettämistä koskaan anteeksi. En myöskään usko, että pystyisin itse aiheuttamaan kenellekään toiselle pahaa oloa pettämällä häntä. Luottamus on todella iso kulmakivi suhteessa."

Lue myös: Benjamin Peltonen muutti hiustyyliään, fanit kehuvat: "Näytät karkilta"

Lue myös: Benjaminin tuore kappale kerää ylistystä faneilta: 'Yksi sana, rakastan'

Kilpailut

Uusimmat