Kuva: Shutterstock

Harkitsetko eroa? Kysy itseltäsi kolme kysymystä ennen lopullista päätöstä

17.10.2023 14:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Parisuhteet ovat kuin vuoristorata: välillä suhde kukoistaa ja toisinaan on vuorossa suvantovaihe.

Hyvinvoivat parisuhteet vaativat työtä ja kompromisseja, mutta joskus voi olla vaikea erottaa onko suhteessa meneillään kivikkoinen vaihe, vai onko jokin todellakin pielessä. Kireä ilmapiiri ja etääntyminen saattaa käynnistää mielessä ajatukset erosta.

Sosiaalipsykologi Sandra Wheatley kertoo Insider-julkaisulle, että on tärkeää olla suhteen heikkoina hetkinä rehellinen itselleen ja tutkiskella omaa sisintä.

- Kirjoita kaikki muistiin. Älä sensuroi ajatuksiasi, Wheatley toteaa.

Wheatley neuvoo itsetuskiskelun keskellä kysymään itseltään kolme kysymystä ennen lopullista eropäätöstä.

Mitä suhteenne ulkopuolella tapahtuu?

Suhteen tilaa on hyvä lähteä arvioimaan pohtimalla, onko kumppanin elämässä tapahtunut viime aikoina joitain muutoksia.

Käytökseen vaikuttavat muutokset voivat olla mitä tahansa: uusi työ, uusi harrastus, tai esimerkiksi sairastuminen.

Kumppani saattaa vaikuttaa etäiseltä ja stressaantuneelta, jos hänen energiansa kuluu uusiin ihmisiin tutustumiseen uudella työpaikalla. Tai kumppani ei välttämättä ole yhtä halukas seksin harrastamiseen kuin aiemmin, jos hän käy läpi terveyshuolia.

Voikin kysyä itseltäsi kumppanin elämäntilanne huomioon ottaen, että onko vastaavaa tapahtunut aiemmin? Ratkeaako kyseinen ulkoinen ongelma itsestään, tai poistuuko se ajan myötä? Oletko valmis odottamaan ja antamaan mahdollisuuden?

Onko jokin muuttunut takiasi?

Wheatley muistuttaa, että on tärkeää olla avoin ajatukselle, että syy parisuhteen muutokselle ei välttämättä löydy kumppanista. Joskus muutoksen aiheuttaja voi olla eroa pohtiva itse.

- Katso peiliin ja ota selvää. Johtuu tämä sinusta itsestäsi vai johtuuko tämä teistä?, Wheatley neuvoo pohtimaan.

Samalla tavoin kuin pohtii kumppanin elämäntilannetta, kannattaa pohtia asiaa myös omalta kantilta.

- Ole valmis siihen, että kyse voi olla myös sinusta, Wheatley painottaa.

Tuoko kumppani hyvää elämääsi?

On myös syytä pohtia, tuoko kumppani lisää hyviä asioita elämääsi vai vähentääkö hän niitä.

Wheatley neuvoo kirjoittamaan suhteen hyvät ja huonot puolet ylös rehellisesti.

- Saatat yllättyä siitä, kuinka paljon positiivista suhteessa määrällisesti onkaan, hän toteaa.

Positiivisista seikoista huolimatta suhteen varjopuolet voivat kuitenkin olla painavampia.

- Sinun on tehtävä itsellesi oikea päätös. Ja loppujen lopuksi, jos päätät, ettei suhde toimi kohdallasi, on se oikea päätös myös suhteen toiselle osapuolelle, Wheatley muistuttaa.

Mikäli päätöksenteko tuntuu ahdistavalta, voi asiaa pohtia kaikessa rauhassa ja käydä asiaa läpi. Wheatley muistuttaa, että luotettavan läheisen kanssa asiasta puhuminen saattaa auttaa lopullisessa päätöksenteossa.

Lue myös: Tökkiikö nettideittailu? 3 helppoa vinkkiä Tinder-keskusteluiden aloittamiseen

Lue myös: 6 varoitusmerkkiä, joista tunnistat, onko ystävyyssuhteesi myrkyllinen

Lue myös: 3 varoitusmerkkiä, joista tunnistat, oletko ajautunut laastarisuhteeseen

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat