"Jos isäni olisi saanut päättää, minua ei olisi" - suomalaisjuontaja koskettavassa haastattelussa
The Voicen radiojuontaja Oku Luukkainen kertoo antaneensa omalle isälleen hänen tekonsa anteeksi.
Istuin autossa takapenkillä, ja äitini ajoi koulusta kotiin. Olimme puhuneet luokassa oikeudenkäynnistä ja asianajajan työstä. Kysyin äidiltä, että onko hän koskaan ollut oikeudessa. Äiti kertoi olleensa silloin, kun isästäni tuli oikeuden edessä isäni. Jotenkin siinä hetkessä – ekaluokkalaisena poikana – oivalsin syvemmin, ettei minulla ole isää. Isäni ei halua olla isäni. Äitini kertoo muistavansa elävästi sen hetken autossa. Silmissäni oli tuolloin näkynyt sellaista surua, jota ei siellä ennen ollut ollut.
Äitini kertoi minulle jo pienenä poikana, että olin saanut alkuni lyhyestä suhteesta, eikä isäni halunnut olla tekemisissä minun tai äidin kanssa. Tarhassa ja koulussa olin tehnyt isänpäiväkortin aina papalle, äitini isälle. Vaikka äitini oli puhunut minulle isättömyydestäni aina rehellisesti, en ollut ajatellut asiaa sen enempää. Vasta silloin seitsemän vanhana aloin ensimmäistä kertaa oivaltaa, mitä isättömyys tarkoitti.
Sain uuden perheen – mutten isää
Samoihin aikoihin äitini löysi uuden miesystävän, joka muutti äidin ja minun kotiin. Miehellä on neljä poikaa, jotka muuttivat mukana. Kaksi täysin erilaista perhettä yhdistyivät. Muistan ajan ennemmin hauskana kuin vaikeana. Olin rauhallinen poika ja tottunut olemaan kotona itsekseni. Yht'äkkiä ympärilläni oli leikkikavereita. Äitini sai myöhemmin yhteisen tyttären uuden puolisonsa kanssa. Muistan, miten oudolta tuntui, kun kotonamme ruvettiin puhumaan isästä. Se oli minulle jo pelkästään sananakin vieras. En kuitenkaan koskaan kokenut ulkopuolisuutta tai kateutta. Minulla on upea äiti, ja se riittää. En kokenut tarvetta saada isäpuolta elämääni. Äitini uudesta miehestä tuli minulle perheenjäsen, muttei isähahmoa. En ole koskaan kokenut, että elämässäni olisi tyhjiö tai maailmastani puuttuisi jotakin. En tiedä, miltä tuntuu, kun on isä.
Äitini ja minun välit ovat aina olleet hyvin läheiset. Epäilen, ettei suhteemme olisi näin kiinteä, jos minulla olisi myös toinen vanhempi. Olen kiitollinen äidilleni, että hän on ollut alusta asti hyvin rehellinen kaikesta. Perheessämme ei ole salailtu mitään, eikä äidin ja minun välillä ole ikinä ollut asioita, joista ei voisi puhua. Se on helpottanut isättömyyden käsittelyä. Kaikille tunteilleni on aina ollut tilaa ja kaikki mietteet ovat olleet sallittuja. Myöhemmin olen tuntenut syvää kiitollisuutta myös siitä, että äitini on vaikeasta ja yksinäisestä tilanteestaan huolimatta päättänyt saattaa minut maailmaan. Jos isäni olisi saanut päättää, minua ei olisi.
Pudotus ahdistukseen
Teini-iässä muutin pois kotoa opiskelemaan. Samalla elämässäni alkoi henkisesti hyvin rankka ja vaikea vaihe. Pohdin isättömyyttäni paljon ja mielessäni pyöri paljon kysymys miksi? Miksi isäni ei halua olla isäni? Ajauduin ajattelemaan, että minussa itsessäni on jotakin vikaa – etten ole kelvannut isälleni. Vaikka pohjimmiltani ymmärsin, ettei vika ole minussa, syyllisyyden tunteet eivät jättäneet rauhaan. Voin todella huonosti. Kerroin äidilleni musertavista ajatuksistani. Hän järjesti minulle apua ja hakeuduin terapiaan.
Olen pyrkinyt käsittelemään vaikeitakin tunteita. Vihan tunteet ovat olleet hankalimpia – enhän olisi edes tunnistanut vihaamaani miestä, jos olisin nähnyt hänet kaupungilla. Onneksi pystyin päästämään vihasta irti, enkä ole katkeroitunut. En haluaisi enää tutustua isääni. Jos hän olisi halunnut, hän voisi olla osana elämääni. Mutta hän päätti toisin, ja nyt on jo liian myöhäistä. En koe tarvetta luoda suhdetta häneen. En tarvitse häntä.
Isälläni on myös toinen lapsi, liki samanikäinen tytär kuin minä. Hän otti minuun yhteyttä pari vuotta sitten ja olemme olleet sen jälkeen tekemisissä toistemme kanssa. Se tuntuu hyvältä. Vaikka isäni kanssa peli on menetetty, voin nyt rakentaa läheisen suhteen myös toisen siskoni kanssa.
Rakkaus on tärkein
Olen saanut valtavasti rakkautta, turvaa ja välittämistä äidiltäni sekä isovanhemmiltani. Perheeni ehdoton rakkaus on ollut tärkein voimavara elämässäni. Sen avulla olen pystynyt käsittelemään isättömyyttäni, työstänyt vihaa isääni kohtaan ja lopulta antanut anteeksi. Hän teki päätöksen omista lähtökohdistaan, eikä minun tarvitse ymmärtää häntä. En ole menettänyt hänen vuokseen mitään, vaan saanut elää isättäkin rakastavan ja turvallisen lapsuuden. Uskon, että on jopa parempi, ettei hän ole elämässäni. Jos hän olisi ollut mukana perheessämme vastahankaisesti, uskon, että siitä olisi jäänyt pahemmat jäljet kuin siitä, ettei häntä ole ollut lainkaan.
Isäksi ilman isän mallia
Haluaisin jonakin päivänä tulla itse isäksi. Joskus pelkään, että mitä jos teen itse samanlaisen päätöksen kuin isäni – mitä jos toistan tahtomattani hänen tekonsa? Mitä enemmän asiaa mietin, sitä varmemmin tiedän: itsestäni ei ikinä olisi samaan. Syntyy oma lapsi sitten minkälaiseen tilanteeseen tahansa, on isyys aina lahja ja ainutlaatuinen mahdollisuus. Vaikka minulla ei ole ollut isän mallia, tiedän, mitä on hyvä vanhemmuus. Äitini on näyttänyt minulle, että tärkeimpiä asioita lapsen elämässä ovat lämpö, rakkaus ja turvallisuus. Niiden varaan aion jonakin päivänä rakentaa myös oman vanhemmuuteni.
Tänä päivänä en enää ajattele, että menetin paljon, kun isäni ei halunnut olla elämässäni. Ajattelen, että isäni on menettänyt valtavasti, kun ei koskaan saanut tutustua minuun. Olen myös isälleni kiitollinen. Ilman hänen tekoaan en olisi koskaan näin syvästi ymmärtänyt: haluan jonakin päivänä olla itse hyvä isä.
