Entä jos en pysty antamaan anteeksi?
Rea Haverinen on Voicen uutistoimittaja ja kolumnisti, joka kirjoittaa ihmissuhteista ja -suhteettomuudesta ja niiden lieveilmiöistä.
Sain lukijalta sähköpostia, jossa hän kertoi käyneensä läpi uskomattoman rankkoja asioita. Hän kertoi isoimmaksi surukseen sen, ettei tiedä, kuinka voisi antaa itselleen anteeksi jotkut tekonsa. Kuinka hän voisi katsoa peiliin enää kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut?
Meillä suomalaisilla on sisäänrakennettu ominaisuus potea syyllisyyttä. Siitä kertoo jo iänikuinen "itku pitkästä ilosta" -sanontakin. Onnea ja iloa seuraa aina suru - se on kulttuurimme opetus, jota meille hoetaan pienestä pitäen.
Tunnemme usein syyllisyyttä asioista, jotka meidän pitäisi vain hyväksyä. Me emme ole virheettömiä, kukaan meistä. Me teemme tekoja, joista emme ole ylpeitä. Teemme asioita, joita emme uskalla kertoa kenellekään - asioita, joita emme halua ajatella edes yksin ollessamme, koska tuska on liian kova. Jokaikinen meistä tietää, miltä tuntuu, kun on tehnyt jotain, mitä ei voi peruuttaa.
Itselleen anteeksiantaminen on yksi vaikeimmista asioista, joita ihminen voi tehdä. Toisellekin anteeksiantaminen on helpompaa, sillä toisen ajatuksia ei voi lukea. Sanoilla saa aikaan paljon ja siksi toiselle anteeksiantaminen on helpompaa. Omilta ajatuksiltaan sen sijaan ei pääse karkuun.
Itselleen ei auta sanoa, että antaa anteeksi, jos tietää samalla mielessään, ettei pysty sitä tekemään.
Monesti asiat, joista olemme itsellemme vihaisimpia, ovat teot, joille emme voi jälkeenpäin tehdä mitään. Peruuttamattomia sanoja ja tekoja, jotka pistävät kuin tikarit kun mietimme niitä. Asioita, jotka tiedämme kantavamme mukanamme hautaan asti - vaikka emme haluaisikaan.
Minä tiedän, miltä tuntuu, kun itselleen ei voi antaa anteeksi. Menneisyydessäni on neljä sellaista tapahtumaa, jotka tulen muistamaan loppuelämäni ajan. Nuo tilanteet ovat sellaisia, joissa olen tehnyt jotain sellaista, mitä kadun loppuelämäni. Muut ihmiset, jotka tilanteisiin liittyvät, ovat antaneet minulle anteeksi. Minä en.
Joka kerta, kun yksikin noista asioista tulee mieleeni, kuumenevat poskeni ja minun tekisi mieleni itkeä. Häpeän ja suren. Haluaisin tehdä tehdyn tekemättömäksi. Mutta en voi. Eikä voi kukaan muukaan.
En tiedä, miten itselleen voisi antaa anteeksi. Unohtaminen ei usein onnistu. Ehkä anteeksiantamisen sijaan pitäisi keskittyä siihen, että oppii virheistään. Minä tiedän, etten enää kertaakaan tee niitä asioita, joita kadun eniten. Olen oppinut läksyni - vaikeimman kautta.
Elämä on tässä ja nyt. Virheet, joita olemme tehneet, ovat tehneet meistä sen, mitä olemme. Jos ei ole tehnyt virheitä, ei ole luultavasti elänytkään.
Yritä muistaa se, kun sinusta tuntuu, ettet voi antaa itsellesi anteeksi.
Aikaisemmat Suhteettomuusteoria-kolumnit voit lukea tästä.
