Kuva: Shutterstock

Tehokkaimmalla käytössä olevalla skitsofrenialääkkellä selvisi olevan vakavia haittavaikutuksia

18.09.2024 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Aiemmin sama lääke on aiheuttanut kuolleisuutta, johon on myöhemmin kuitenkin pystytty puuttumaan.

Helsingin yliopistossa tehdyssä suomalaistutkimuksessa selvisi, että tehokkaimmalla käytössä olevalla skitsofrenialääkkeellä, klotsapiinilla, on vakavia haittavaikutuksia, jotka ovat luultua yleisempiä.

Noin kolmasosalla skitsofreniapotilaista mikään muu lääkeaine kuin klotsapiini ei tehoa halutulla tavalla. Osa klotsapiinin haittavaikutuksista, kuten vakava valkosolutasojen romahtaminen, on saatu vuosien varrella hallintaan, mutta nyt tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että yleisiin haittavaikutuksiin lukeutuvat lisäksi myös keuhkokuumeen ja suolitukoksen mahdollisuus.

Haittavaikutukset ovat selvästi aiemmin luultua yleisempiä. Jopa 30 prosenttia klotsapiinia käyttävistä skitsofreniapotilaista sairastui ensimmäisen 20 vuoden käytön aikana keuhkokuumeeseen ja 5 prosenttia suolitukokseen. Molempien sivuvaikutusten on myös todettu lisäävän kuolleisuutta.

– Aineistomme poikkeuksellisen pitkä seuranta-aika mahdollisti klotsapiinin haittavaikutusten todenmukaisemman arvioinnin. Aiemmissa tutkimuksissa on kyetty tunnistamaan lähinnä pian lääkityksen aloituksen jälkeen ilmeneviä haittoja, kommentoi tiedotteessa tutkijalääkäri Juulia Partanen Helsingin yliopiston Suomen molekyylilääketieteen instituutista FIMMistä. 

Joissain tilanteissa esimerkiksi geenitesteistä voisi olla apua riskipotilaiden tunnistamisessa ennen klotsapiinilääkityksen aloittamista. Tutkimuksessa havaittiin geenitestien auttavan tunnistamaan potilaat, joilla riski sairastua keuhkokuumeeseen oli kohonnut, sillä tutkimuksessa havaittiin yhteys kahteen klotsapiinin pilkkomiseen osallistuvaan geeniin, jotka lisäsivät riskiä merkittävästi.

Klotsapiinin pitkä ja vaiheikas historia

Klotsapiiniin on jo vuosien ajan suhtauduttu ristiriitaisesti. Samalla kun se on ylivoimaisesti tehokkain lääke skitsofrenian hoidossa, on se vedetty jo peräti 50 vuotta sitten markkinoilta kuolemantapausten vuoksi. Lopulta lääke päädyttiin kuitenkin ottamaan takaisin käyttöön juurikin nimenomaan eittämättömän tehonsa vuoksi. Tuolloin lääkkeen takaisin tuonti vaati kuitenkin sen, että kuolleisuutta aiheuttanut valkosolutasojen romahtaminen pystyttiin saamaan hallintaan. Nyt myös muiden haittavaikutusten suhteen tulisi reagoida samoin.

– Klotsapiinin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen ja suolitukokseen tulisi suhtautua kuten valkosolutasojen romahdukseen aikanaan. Seuranta kuntoon ja kuolleisuus alas. Näin saadaan tehokkaimman skitsofrenialääkkeen käytöstä entistä turvallisempaa ja tarvittaessa myös laajempaa, sanoo tutkimusta johtanut Jukka Koskela Helsingin yliopiston Suomen molekyylilääketieteen instituutista FIMMistä.

Lue myös: Mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen hintalappu on suuri - määrä kasvanut huomattavasti

Lue myös: Nuorten lääkemyrkytykset ovat räjähdysmäisessä nousussa - huonosti voi erityisesti yksi ryhmä

Lähde: Helsingin yliopisto

Kilpailut

Uusimmat