Kuva: Shutterstock

THL:n tilastot lasten ja nuorten ylipainosta julki: "Merkittävä kansanterveyden haaste"

03.12.2024 09:45 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

THL on seurannut 2-16-vuotiaiden ylipainon ja lihavuuden yleisyyttä vuodesta 2014.

THL:n tuoreiden tilastojen mukaan neljäsosalla pojista ja viidesosalla tytöistä on ylipainoa. Tilasto pitää sisällään 2-16-vuotiaat.

Tilastossa julkaistiin ensimmäistä kertaa tietoa myös lasten ja nuorten vaikean lihavuuden yleisyydestä. 

- Vaikka vaikea lihavuus on Suomessa lapsilla melko harvinaista, sen yleisyyttä on tärkeää seurata. Tutkimuksista tiedetään, että lihavuuden liitännäissairauksien riski on suurempi ja lihavuuden jatkuminen aikuisuuteen todennäköisempää lapsilla, joilla on vaikeaa lihavuutta kuin lapsilla, joilla lihavuus ei ole vaikea-asteista, kommentoi tiedotteessa THL:n kehittämispäällikkö Päivi Mäki.

Lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus 2023 -tilaston mukaan 2-16-vuotiailla pojilla ylipainoa on noin 26 prosentilla ja samanikäisillä tytöillä 17 prosentilla. Tähän lukuun on laskettuna sisälle myös lihavien osuus. Tulos on silti positiivisempi kuin edeltävänä vuonna 2022, sillä ylipainoisten osuus oli nyt pojilla 0,9 prosenttiyksikköä pienempi ja tytöillä 0,4 prosenttiyksikköä pienempi.

Yleisemmin ylipainoa näyttää tilastojen valossa olevan pojilla. Iän puolesta yleisempää ylipaino näyttää olevan kouluiässä kuin alle kouluikäisenä.

Kehityssuunnasta huolimatta ylipaino lapsilla ja nuorilla on Mäen mukaan merkittävä kansanterveyden haaste, mikä voi ennakoida terveydentilaa myös aikuisena.

- Lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus ovat merkittävä kansanterveyden haaste, joka heikentää monin tavoin fyysistä ja psykososiaalista terveyttä ja hyvinvointia lapsena ja myöhemmin aikuisena, Mäki jatkaa. 

THL on seurannut lasten ja nuorten ylipainoa ja lihavuutta vuosina 2014–2023. Tilaston muodostamisessa on käytetty ylipainon ja lihavuuden kriteerinä aikuisen painoindeksiä vastaavaa lapsen painoindeksiä (ISO-BMI). Ylipainon raja-arvona on tällöin ISO-BMI 25 kg/m2 tai enemmän ja lihavuuden rajana 30 tai enemmän.

Lue myös: Näin uudet ruokailusuositukset näkyvät kouluissa

Lue myös: Kysely: Aiempaa useampi pienituloisen perheen lapsi ei saa kotona riittävästi ruokaa

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat