Mitä pitää tehdä, jos piilolinssi hajoaa silmään ja voiko se olla vaarallista? Asiantuntija kertoo
Yllättäen silmään rikkoutunut piilolinssi voi pelästyttää: mitä nyt kuuluu tehdä? Aihetta paniikkiin ei kuitenkaan ole, vaikka tilanne onkin epämiellyttävä.
HUSin sarveiskalvo- ja etuosayksikössä työskentelevän silmätautien erikoislääkäri Anna Schlenzkan mukaan piilolinssi murenee silmään yleensä liiallisen kuivumisen seurauksena. Jos piilolinssi hajosi silmään, on siis erityisen tärkeää huolehtia silmän kosteutuksesta. Silmää kannattaa huuhdella ja kosteuttaa runsaasti kosteuttavien silmätippojen tai vaihtoehtoisesti piilolinssinesteen avulla. Silmää kannattaa samalla liikutella eri suuntiin. Silmiä käsitellessä on ensisijaisen tärkeää muistaa huolehtia myös hyvästä käsihygieniasta.
- Usein ihan pelkästään huuhtelemallakin se piilolinssin pala saattaa lähteä. Huuhtelun jälkeen voi vielä katsoa, jos siellä näkyy niitä murusia, Schlenzka sanoo.
Schlenzka muistuttaa, ettei piilolinssi voi kadota silmään. Tyypillisesti palanen luikahtaa yläluomen alle.
- Se voi jäädä sinne yläluomen alla olevaan luomitaskuun aika taakse, mutta se ei voi hävitä. Kyllä se sieltä löytyy tai tulee ulos.
- Jos nostaa leukaa, katsoo kunnolla alaspäin ja yrittää oikein sinne yläluomen alle saada sitä kosteutustippaa huljutettua, niin sieltä se palanen saattaa löytyä, Schlenzka neuvoo.
- Jos silmässä ei näy eikä tunnu mitään, niin sitten vain paljon sitä kosteuttavaa tippaa. Kyllä se palanen sitten yleensä jossain vaiheessa kulkeutuu silmän etupintaan, jos siellä silmässä jotain on. Silloin ei voi olla mitään pahasti pielessä, jos silmä on täysin oireeton. Jos sinne joku murunen jää, niin se tuntuu siellä sellaisena lievänä roskantunteena tyypillisesti yläluomen alla tai ulkonurkassa, hän selittää.
Ja vaikka silmässä olisikin roskantunne, ei se välttämättä aina tarkoita sitä, että silmässä enää olisi mitään ylimääräistä. Silmää ei kannatakaan lähteä turhaan tonkimaan, jos ei siellä selkeästi näe tai tunne mitään sinne kuulumatonta. Liika silmän käpälöinti voi vaurioittaa silmän pintakerrosta.
- Totta kai silmä kannattaa huolellisesti tarkistaa, mutta voi olla, että silmä on vain kuivunut tai jos on ottanut kuivunutta piilolinssiä pois, niin se sarveiskalvon pintakerros on voinut siinä vähän vaurioitua ja siitä tulee voimakas roskantunne. Jos siellä ei sitä piilolinssiä näe, niin ei kannata ihan hirveästi sitä yrittää lähteä poistamaan, koska sillä voi aiheuttaa lisävauriota.
Tällaisista oireista lääkäriin
Jos ei kosteuttamisen jälkeen ole aivan varma jäikö silmään mitään, voi tilannetta jäädä seuraamaan. Jos silmä ei oireile eikä siellä näy mitään ylimääräistä, on tuskin syytä huoleen, mutta jos asia jää vaivaamaan, voi silmää käydä näyttämässä varmuuden vuoksi optikolle, joka pystyy katsomaan silmään mikroskoopin avulla.
Sen sijaan jos silmä alkaa voimakkaasti oireilla, on lääkärin paikkeille syytä lähteä viipymättä. Lääkäriin on hakeuduttava nopeasti, jos silmä alkaa voimakkaasti punoittamaan, tulee valonaraksi tai jos näkö heikentyy, eikä silmälaseillakaan näe enää normaalisti. Piilolinssin palanen on kuitenkin vierasesine, joka voi altistaa bakteeri-infektiolle.
- Piilolinssin käyttäjillä on aina kohonnut riski sarveiskalvon bakteeritulehdukseen muihin ihmisiin verrattuna. Sellainen voi vahingoittaa pysyvästi näköä jopa päivässä tai kahdessa. Voimakkaita kipuja tai näön sumentumisia ei voi jäädä seuraamaan päiväkausiksi, hän painottaa.
Schlenzka sanoo, että piilolinssejä käyttävien olisi muutenkin tärkeää käydä aika ajoin tarkistuttamassa silmänsä ammattilaisella. Jos piilolinssejä käyttää päivittäin, olisi optikon tai silmälääkärin tarkastuksessa hyvä käydä parin vuoden välein. Ammattilaiset pystyvät varmistamaan, että silmät edelleen sietävät linssejä.
- Suurimmalle osalle ei tule mitään oireita, mutta sitten on ihmisiä, joiden silmät todella ärtyvät niiden linssien käytöstä ja sellainen on tärkeää huomata ajoissa ennen kuin syntyy mitään pysyvää näkövauriota.
Lue myös: Suomalaisten suunterveyttä uhkaa etenkin yksi asia
Lue myös: Laivalla matkustanut on voinut altistua tuhkarokolle, tiedottaa THL