Kuva: Fotolia
Minun tarinani: "Häpesin rintojani, vaikka muut kadehtivat niitä"
Moni suomalainen nainen käy päivittäin taistelua itsensä kanssa, kun liian suureksi kasvaneet rinnat muuttuvat terveyshaitaksi. Suuret, roikkuvat rinnat voivat myös olla suuri kolaus itsetunnolle.
50-vuotias Anna* on joutunut käymään kymmenien vuosien taistelun päästäkseen rintojenpienennysleikkaukseen. Hän harkitsi jo yksityisen kirurgin pakeille hakeutumista ongelmansa kanssa, kunnes vihdoin julkisen puolen plastiikkakirurgi väläytti vihreää valoa leikkaukselle. Tie, jonka hän on joutunut kulkemaan saavuttaakseen päämääränsä, ei ole ollut ruusuinen.
- 70-luvulla tulin murrosikään - ala-asteella. Luokallani oli muitakin tyttöjä, joilla oli ikäisekseen suuremmat rinnat ja meille tirskuttiin selän takana. Pojat tuijottivat, ja rintojamme ihailtiin poikaporukassa. Minä kuitenkin häpesin ja yritin piilotella rintojani katseilta. Telinevoimistelunkin lopetin rintojeni koon takia, sillä tuntui kuin kaikki olisivat tuijottaneet poveani jumppapuvussa, Anna kertoo The Voicelle.
Anna selviytyi kaikesta huolimatta murrosiän vaikeuksista ja jatkoi myöhemmässäkin iässä väljiin, peittäviin paitoihin pukeutumista.
- Minun vahvuuteni ovat hyvät sosiaaliset taidot. Minulla on aina ollut paljon ystäviä, ja monet hakeutuvatkin seuraani mielellään. Tämä on ollut ehkä pelastukseni, etten ole syrjäytynyt, ja että itsetuntoni on pysynyt suhteellisen hyvänä.
Miesten röyhkeä käytös häiritsi
Vanhemmalla iällä miesten suhtautuminen rintoihin on ollut Annan mielestä todella häiritsevää, koska he kohtelevat isorintaisia naisia objekteina, kuin heillä ei olisi lainkaan tunteita ja persoonaa.
- Ravintoloissa miehet saattoivat kännissä heittää kommentteja rinnoistani ja nojasivat tanssilattialla minuun väkisin, mikä tuntui todella inhottavalta. Silloin kun he puhuivat minulle, he tuijottivat yleensä rintojani. Se oli todella noloa minulle. Varsinkin silloin parikymppisenä se häiritsi, kun vanhat ukot tuijottivat, hän kertoo.
- Jossain vaiheessa huomasin, että aikuiset naiset alkoivat puhua minusta selän takana - välillä kateellisena, välillä säälien. Enkä edes käyttänyt provosoivia, avoimia vaatteita. Minua hävetti ja suututti. Jos muut naiset olivat kateellisia suurista rinnoistani, minä olin kateellinen heille heidän normaalikokoisista rinnoistaan.
Synnytykset toivat mukanaan suuremmat rinnat sekä terveyshaittoja
Ensimmäisen lapsensa Anna sai vuonna 1990. Tästä lähti rullaamaan tasainen terveyshaittojen alamäki.
- Muistan kun menin ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen suihkuun ja näin jättirintani - purskahdin välittömästi itkuun, näky oli niin kamala. Karistin synnytyksen jälkeen noin 8 kiloa, mutta harmikseni rinnat eivät pienentyneet juurikaan. Imetyksen takia kasvaneet rinnat toivat mukanaan myös jatkuvia selkä- sekä hartiavaivoja.
Anna oli 29-vuotias, kun hän ensimmäisen kerran pääsi plastiikkakirurgin puheille. Hän halusi epätoivoisesti pienennyttää synnytyksessä ennestään kasvaneet rintansa. Kirurgi kuitenkin päätti evätä leikkauksen Annalta sillä perusteella, että Anna halusi vielä lisää lapsia, eikä imettäminen tulisi välttämättä onnistumaan leikkauksen jälkeen.
- Mieleni teki huutaa kirurgille, että en ensimmäistäkään lasta imettänyt, koska se tuntui todella pahalta sekä tukalalta liian suuren maidontuotannon takia. Rinnat painoivat sen vuoksi vielä normaalia enemmän. Itkin koko kotimatkan, olin niin pettynyt siitä, etten saanut leikkauksesta apua vaivoihini.
Toisen lapsensa Anna synnytti 33-vuotiaana.
- Kartoin peiliä parhaani mukaan, ja pukeuduin mahdollisimman väljiin telttoihin. Vaatteet ostin sen mukaan, mikä oli rintojen kohdalta hyvä: hihat jäivät pitkiksi, puserot vaikuttivat ensikatsomalta mekoilta, ja puseroiden sekä takkien hartiat roikkuivat rumasti. Ihan kuin olisin pukeutunut muodottomaan säkkiin. Tuntui siltä, että mistään ei löytynyt enää mitään päälle sopivaa, Anna toteaa.
- Jossain vaiheessa laihduin jopa 55 kiloiseksi, mutta rinnat olivat ja pysyivät. Selkä- ja hartiavaivat pysyivät kurissa, kun aloitin kuntosalilla käymisen. Tässä vaiheessa olin käynyt jo useamman vuoden fysioterapiassa samalla miehellä.
Toisen lapsen jälkeen migreeni alkoi vaivata Annaa. Kohtauksen tullessa se saattoi kestää päiviä. Neurologisten tutkimusten mukaan migreeni muuttui lopulta jännityspäänsäryksi, kohtauksen alettua se saattoi kestää useita viikkoja. Pisin kesti noin kaksi kuukautta.
Mieslääkäri eväsi lähetteen kirurgiselle puolelle
Jonkin ajan kuluttua Anna rohkeni hakemaan apua vaivoihinsa työpaikkalääkäriltä. Miespuolinen lääkäri otti hänet vastaan ja kysyi syitä kirurgin konsultaation lähetteelle.
- Lääkäri kysyi syytä leikkaukselle, ja vilkaisi rintojani pikaisesti vaatteideni päältä tokaisten: "Et tarvitse sellaista". Varasin tämän jälkeen välittömästi naislääkäriltä ajan, joka ymmärsi kipuni ja sain vihdoin lähetteen eteenpäin, hän kertoo.
Kun vihdoin konsultointipäivä rintojenpienennysleikkaukseen, eli reduktioplastiaan, koitti, oli suuren työn takana saada nuori naiskirurgi tajuamaan leikkauksen todellinen tarve.
- Konsultoinnissa naiskirurgi oli todella tarkka, ja tuntuikin siltä että hän halusi karsia kaikki "turhat" leikkaukset välittömästi pois. Hän ei tuntunut ottavan minua tosissaan, Anna toteaa.
- Lopulta räjähdin hänelle, ja sanoin etten ole huvikseni konsultointiin tullut. Ei se ollut mikään päähänpisto. Olin käynyt 20 vuotta sitten samassa sairaalassa plastiikkakirurgin vastaanotolla - tämä ei ollut minulle kauneusleikkaus, vaan terveyshaitta. Esitin kirurgille lausunnon, jonka fysioterapeutti oli kirjoittanut 11 vuotta kestäneistä hoidoistani. Lopulta pääsin leikkausjonoon, ja leikkaus olikin viiden kuukauden päästä.
Ennen leikkaustaan Anna sai vertaistukea Facebookista saman kokeneilta naisilta.
- Liityin Facebookissa ryhmään, jossa on vastaavan leikkauksen läpikäyneitä, leikkaukseen jonottavia tai sitä suunnitteleviaa naisia. Sain paljon vertaistukea ja hyviä neuvoja haavojen hoidosta, sekä kaikesta mikä askarrutti. Ihmiset olivat todella auttavaisia ja myötäeläjiä prosessissani, ja tuntemattomilta pystyikin kysymään helposti mitä vain, hän kertoo.
"Leikkauksen jälkeen ihmiset kysyivät olenko laihduttanut"
Vaikka Annan rinnat eivät olleetkaan lähtökohtaisesti kovin suuret, ne olivat todella painavat. Annan lähtökohta leikkaukselle oli 85DD-E, ja lopullinen kuppikoko tuli olemaan 80C-D. Anna oli kuitenkin toivonut B-kupin rintoja, mutta lääkäri ei suostunut Annan toiveeseen.
Leikkauksen jälkeen ihmisten reaktiot ovat osaltaan hämmentäneet, mutta ne ovat myös ilahduttaneet. Annan ulkoinen olemus on muuttunut niinkin paljon, että jotkut ovat kysyneet laihduttamisesta.
- Minusta tuntui ihanalta, kun ihmiset huomasivat leikkauksen jälkeen pienentyneen ulkomuotoni. Jotkut kysyivät olenko laihduttanut, ja toiset huomasivat eron rintojeni koossa. Leikkauksesta on nyt kuusi kuukautta, ja niska-hartiavaivat ovat poissa, samoin jännityspäänsärky. Kädetkään eivät enää puudu öisin, Anna kertoo.
- Yllätyin siitä, kuinka vähän kipuja oikeastaan oli leikkauksen jälkeen. Selällään nukkuminen oli alussa hankalaa, mutta tyynyillä sain tuettua itseni hyvään asentoon. Olen todella onnellinen ja ylpeä uusista rinnoistani.
* Nimi muutettu
Lue myös: Minun tarinani: Olin äänekäs ja kaunis - sekä kiusaaja
