Kuva: Fotolia
Sanna, 30: Harmittomalta kuulostava addiktio oli tuhota terveyteni ja talouteni
Minun tarinani -sarjassa ihmiset kertovat selviytymistarinoitaan omin sanoin. Tällä kertaa äänessä on Sanna, joka jäi koukkuun viattoman kuuloiseen asiaan, ja sai huomata, että siitä tuli hänen elämänsä kiintopiste.
- Hei, olen Sanna.
- Hei Sanna, tervehtivät kaikki.
Näin kuvittelen usein alkavani kertoa itsestäni anonyymien energiajuoma-addiktien kokouksessa.
320 euroa kuukaudessa
Seuraavaksi kertoisin muille kohtalotovereille, miten tapa alkoi salakavalasti yhdellä tölkillä päivässä. Miten ihminen, joka ei juo kahvia eikä teetä, sai tuosta yhdestä tölkistä niin paljon virtaa ja energiaa, että jäi koukkuun.
Kertoisin, miten yksi tölkki päivässä vaihtui useampaan ja miten lopulta juomaa kului viikossa 21 tölkkiä. Kertoisin, miten nolotti olla kolmekymppinen uranainen, joka oli aidosti koukussa teinien yleensä suosimiin tölkkeihin.
Voisin jatkaa kertomalla, miten yritin lopettaa monta kertaa. Voisin kertoa myös siitä, kun häpeä uskomattoman typerän kuuloisesta addiktiosta oli niin suuri, että väitin kaikille lopettaneeni ja join salaa työmatkoilla tai vessassa. Totta se on - addiktio nolottaa aina, vaikka kyseessä ei olisikaan alkoholi tai huumeet.
Kertoisin ymmärtäväisille kanssaihmisille lähikioskin myyjän tunteneen minut nimeltä, ja tietäneen, että ostaisin aina vähintään kaksi tölkkiä kerralla. Kertoisin laskeneeni, että minulla meni kuukaudessa energiajuomiin rahaa 320 euroa.
Voisin kertoa heille myös siitä kerrasta, kun tulin töihin, eikä alakerran energiajuoma-automaatti toiminut. Kuinka lähes purskahdin itkuun. Ja lainasin sitten kollegan polkupyörää ja poljin useamman kilometrin päässä sijaitsevalle kioskille, joka oli ainoa, joka pyhäpäivänä oli auki.
Ei tullut kysymykseenkään, että olisin pärjännyt työpäivän ilman energiajuomaa - pelkkä ajatuskin oli saada aikaan paniikkikohtauksen.
Rakas sydän, älä petä
Ensimmäiset oireet alkoivat vuoden jälkeen. Sydämen tykytyksiä, hikoilua, huonoa oloa. Rytmihäiriöitä ja paniikkikohtauksia. Kroppa oli väsynyt eikä jaksanut kofeiinin aiheuttavia jatkuvia energiapiikkejä. Väsymystä hoidin - kuinkas muutenkaan kuin - juomalla lisää. Hampaani alkoivat lohkeilla ja tummua. Olin aina ollut niiden valkoisuudesta ja hyväkuntoisuudesta tarkka ja ylpeä. Yhtäkkiä se oli toissijaista, sillä juomaa oli saatava.
Vuorokauteen sai lisää tunteja, kun ei nukuttanut. Ruoka ei maistunut, kun sen tilalle joi energiajuoman. Oli kiva olla hoikka ja tehokas - vaikka suussa maistuikin koko ajan lisäaineille ja pulssi hakkasi iltaisin tuhatta ja sataa.
Pysähdys tuli joululomalla. Olin odottanut eniten kirjojen lukemista, perheen kanssa olemista - ja sitä, että saisin juoda kenenkään arvostelematta. Neljäs tölkki oli liikaa Tapaninpäivänä. Minut kiidätettiin ensiapuun pahojen rytmihäiriöiden takia. Olin 28.
Ei valoa tunnelin päässä
Addikti ei lopeta - ei vaikka pelottaa. Juominen jatkui, mutta salassa. Ensin väitin kaikille lopettaneeni. "Et voi enää juoda, kai ymmärrät sen itsekin??" ystäväni jankuttivat. Ymmärsin, mutta en pystynyt lopettamaan.
Pikkuhiljaa tölkki palasi työpöydälle ja muutaman päivän paheksunnan jälkeen kollegatkin tottuivat jälleen näkyyn.
Lopettamispäätös muhi pikkuhiljaa pinnan alla. Kun aloin huomata, että energijuomat tekivät minusta kiukkuisan ja ärtyneen, aloin tosissani miettiä, miten pääsisin niistä eroon.
Laskin, kuinka paljon minulla oli mennyt rahaa juomiseen viimeisen kahden vuoden sisällä. Summa salpasi hengitykseni - olin ostanut kahden vuoden aikana energiajuomia lähemmäs 8000 euron arvosta. Se olisi riittänyt omistusasunnon pesämunaksi! Olin pettynyt, surullinen - mutta nyt myös ensimmäistä kertaa niin vihainen itselleni, että päätin laittaa tavalle stopin.
Kuivilla
Lopettaminen onnistui lopulta klassisen keinon avulla - julkisen paineen alla. Kerroin kaikille, joiden kanssa vietän aikaa, että ensimmäinen päivä tammikuuta lähtien en enää ikinä joisi pisaraakaan energiajuomaa. Pidin huolen, että asiasta kuulivat kaikki ne, jotka saattaisivat nähdä minut. Kun ihmiset kysyivät minulta, kuinka pitkän tauon aioin pitää, vastasin, että en aio juoda energiajuomaa enää ikinä.
Ensimmäiset päivät olivat kammottavia. Yhtäkkiä en saanut kofeiinia mistään. Nukuin tuntikausia. Haukottelin töissä niin, että kasvoni olivat mennä sijoiltaan. Tein kuitenkin heti periaatepäätöksen; en korvaisi addiktiota toisella. En alkaisi juoda kahvia tai teetä, vaan pyrkisin täysin kofeiinittomaan elämään.
Muutaman päivän ajan en ajatellut muuta kuin helmeileviä energiatölkin kuoria, kylmää juomaa valumassa kurkustani alas ja sen tuomaa ihanaa energiaryöppyä vartalossani. Keksin tekosyitä, joiden varjolla minulla olisi ollut lupa juoda. Mietin jopa, että juon salaa, enkä sano kenellekään.
Tällä kertaa kuitenkin pidin pääni.
Tulevaisuus pelottaa
- Olen ollut nyt kaksi kuukautta ja kaksi päivää kuivilla, kertoisin nyt anonyymien energiajuoma-addiktien kokouksessa.
Voisin kertoa kanssa-addikteille, että ajatus energiajuoman kulauttamisesta kurkkuun saa minut edelleenkin kuolaamaan. Voisin kertoa, että ollessani hiljattain ulkomailla, yritin keksiä jatkuvasti tekosyitä sille, miksi olisin saanut juoda energiajuomia. Voisin kertoa, että pelkään edelleen retkahtavani - aidosti. Pelkään, että korkkaan vielä yhden tölkin - ja palaan vanhaan tapaani. Että käytän vuodessa neljä tuhatta euroa energiajuomiin, jotka aiheuttavat minulle sydänongelmia, pahanhajuisen hengityksen ja saavat minut ärtyneeksi ja äkkipikaiseksi.
Kertoisin heille, että en haluaisi omien lapsieni edes maistavan energiajuomia. Kertoisin, että kannatan ehdottomasti energiajuomien ostamiselle asetettua 15 vuoden ikärajaa - ja että sitä voisi mielestäni itse asiassa nostaakin.
Kertoisin heille, kuinka iloisia läheiseni ja perheeni ovat siitä, että lopetin. Vaikka nauttimani aine oli laillista, se vaikutti siihen, millainen ja kuka olin ja siihen, mihin minulla oli elämässäni esimerkiksi taloudellisesti mahdollisuuksia.
Kertoisin heille, että minua nolottaa puhua asiasta, sillä sellaiset ihmiset, jotka eivät ole joskus addiktoituneet johonkin naurettavalta kuulostavaan asiaan, eivät sitä ymmärtäisi. Sanoisin, että koen olevani kuin alkoholisti, joka ei voi enää ottaa pisaraakaan ilman pelkoa totaalista repsahtamisesta.
Kertoisin heille kuitenkin myös sen, kuinka ylpeä itsestäni olen. Kertoisin, että enää en ajattele energiajuomia päivittäin. Kertoisin, että kaupassa ohitan ennen niin tutut hyllyt kiinnittämättä niihin huomiota.
Ja kertoisin sen, että haluan tehdä niin aina - loppuelämäni ajan.
Sannan nimi on vaihdettu. Lue aikaisemmat Minun tarinani -artikkelit tästä. Mikäli sinulla on selviytymistarina, jonka haluaisit kertoa omin sanoin, lähetä se osoitteeseen rea.haverinen@voice.fi otsikolla Minun tarinani. Toimitus pidättää oikeuden muokata juttuja ja julkaista/jättää julkaisematta meille lähetettyjä kirjoituksia.
