Kuva: Shutterstock

Työllisten määrän kehityksessä selvä sukupuolijakauma

24.09.2024 15:15 - Hanna Levänen / hanna.levanen@bauermedia.fi

Työttömyys jatkaa Suomessa kasvuaan entiseen malliin.

Työllisten määrä jatkaa Suomessa laskuaan, selviää Tilastokeskuksen tutkimuksesta. Työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli tämän vuoden elokuussa reilu 2,6 miljoonaa eli jopa 46 000 vähemmän kuin edeltävänä vuonna.

Samanikäisiä työttömiä oli 22 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Työttömyysaste oli tämän vuoden elokuussa 7,5 %, kun vuonna 2023 se oli vain 6,7 %.

Erityisen huomioitavaa työllisten määrän laskussa on sukupuolijakauma, sillä työttömyys on iskenyt viimeisen vuoden aikana erityisesti naisiin. Tutkimuksen mukaan työllisiä naisia oli 40 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Miesten vastaava luku oli 6000.

Viimeisen vuoden muutoksista huolimatta Suomen työttömyysluvuissa miehet ovat hiuksenhienossa johdossa. Tilastokeskuksen tiedotteen mukaan elokuussa 2024 työttömistä 112 000 oli miehiä ja 101 000 naisia.

Ero saattaa selittyä työvoiman ulkopuolelle jääneiden määrillä, joita oli tänä vuonna 45 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työvoiman ulkopuolelle jääneitä ovat he, jotka eivät ole työllisiä eivätkä työttömiä. Myös asevelvollisuutta suorittavat luetaan tähän ryhmään. 15–74-vuotiaista työvoiman ulkopuolelle jääneitä miehiä oli kuluvan vuoden elokuussa 15 000 ja naisia 30 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Lue myös: Avointen työpaikkojen määrässä tapahtui notkahdus

Lue myös: Työttömyysturvan työssäoloehto muuttuu aiemmasta - töissä oltava aiempaa pidempään

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat